Killarney National Park

Aamulla kun pitää olla City Campuksen portilla klo 7 am. voi yllättävän paljon väsyttää. Vaan ei hätää! Kun on tehnyt eväät valmiiksi edellisen vuorokauden puolella ja ainoastaan lukenut romaania niin, että lopulta menee nukkumaan saman vuorokauden puolella, jonka aikana pitää herätä, voi huoletta nukkua klo 6.45 asti ja ehtiä vielä portille toisena. Muistin siis taas miten ikävää on herätä viimetipassa. Reissuun lähdin maantieteilijöiden kanssa. Ja kuten arvelin, reissun aikataulu oli niin tiivis, että emme ehtineet pitää edes kahvitaukoja. Itse reissu toki eteni puistossa rauhalliseen tahtiin, mutta WC- ja kahvitaukojen paikat oli valittu vähän huonosti jälleen ajatellen tätä kahvinhankintatarvetta. Vaan ei tässäkään kohtaa hätää! Minulla oli kahvia termospullossa ja maistuipahan näin ollen uni paremmin bussissa.

Lähtö 7.30 am. sharp...

Perillä riitti ihmeteltävää, kun maa oli kuurassa ainoastaan puiden varjojen kohdalta. :)

Suuntasimme ensin puiston opastuskeskukseen, josta teimme kävelylenkin Muckross Laken ympäri. Maisemat olivat mahtavat. Päivä oli tälläkin kertaa todella kaunis, joten kelpasi sitä verkkaisesti kävellä pitkin polkuja satumetsän kaltaisissa maisemissa.

Ansin pari kuvaa maisemasta, jota viimeinen jääkausi on muovannut.

Tätä kasvia käsittelimme ja saimme kuulla sen tappavan kaikenlaisen aluskasvillisuuden luomalla alleen täydellisen pimeyden ja olevan erittäin vaikeasti hävitettävä.
Kasvin nimi jäi arvoitukseksi. Tosin.

Pala postikorttimaisemaa.

Suosituin kantolaite oli käsilaukku.

Sammalmättäitä riittää näissä kosteissa ja pimeissä olosuhteissa silmänkantamattomiin.

Myös vuorten huiput olivat lumen peitossa. Aika erikoista näillä leveysasteilla
ja etenkin näillä korkeuksilla.

Kävimme tutustumassa Torc Waterfall'iin. Siinä kohtaa en kuullut oppaan kertomuksista yhtään mitään, koska vesiputouksen kuohut olivat sen verran voimakkaat. Putous oli siinä missä koko puisto hyvin suosittu kohde tulla valokuvatuksi turistien keskuudessa.

Saimme vähän sadettakin muuten niin kauniina päivänä niskaamme
tämän vesiputouksen äärellä.

Kolmas pysähdyksemme kohdistui alueen, josta yllä mainitsemani erittäin vaikeasti hävitettävä kasvi on hävitetty kokonaan. Minun mielestäni metsä oli silti yhtä satumainen, kuin se oli muuallakin. Se kuka sanoo, että Irlannissa ei ole ollenkaan puita, on väärässä. Niistä valtaosa on varmaan Killarneyn National Parkin maisemissa.

Kappale satumetsää.

Informaatioähky oli taattu tälläkin reissulla. Maantieteilijöiden pitää kirjoittaa reissusta essee. Vieläpä keskittyen Tammiin. Vaan minä sain onneksi nauttia päivästä ilman painetta, että joku tiedonjyvä menee ohi. Koska aivan varmasti valtaosa infosta menee ohi. Valokuvausta tuli sen sijaan harrastettua. Satumaiset maisemat ja upea päivä mahdollistivat taas ikimuistoisen reissun.

Kun infoa tulee liikaa, voi kiivetä puuhun ja ilveillä.

Jäyhän kauniiden maisemien lomassa silti mietin sitäkin, että alkaakohan tämä Irlannin ihmeellisyys olla maantieteellisesti nähty ja pitäisikö jatkossa keskittyä patikointiin ja muuhun reissaamiseen. Enää oikeastaan pääsiäisenä odottava Pohjois-Irlannin reissu on jotain, mitä ei vielä ole kohdannut. Mutta toisaalta jokaisessa paikassa on oma henkensä, jota ei oikein voi valokuvista aistia. Minkä vuoksi jokaiseen paikkaan pitää vaan pyrkiä matkustamaan. Ja onhan tässä toisaalta tämä kevätkin käsillä varmistamassa luonnon puhkeamisen taas kukkaan niissä puissa, joista lehdet ovat talveksi maahan pudonneet. Ja siinä riittää ihmeteltävää.

Jo huomenna suuntaamme Kilkeen, Kilrushin ja Loop Headin maisemiin County Clareen. Voi olla, että otan sieltäkin muutaman valokuvan... Näet noudatan omaa ohjettani itselleni, että ota liian monta valokuvaa. Pitää reissata aina, kun vaan voi.