Valmiina lomaan

Tosiaan joku voisi kyseenalaistaa tämä loman käsitteen tässä kohtaa. Koska joku voisi tuumailla, että sehän lomailee siellä koko ajan. Vaan ei. Kyllä seuraava viikko on minulle ehdottomasti lomaviikko. Syitä ovat muun muassa seuraavat: vaihdan maisemaa, kämppikset jäävät tänne, saan tehdä ihan mitä halua ja milloin haluan ja en tänä aikana ole edes velvoitettu mihinkään. Voin siis rentoutua ja kuljeskella nenän näyttämään suuntaan. On oikeastaan aika kivakin mennä vähän merta edemmäs täältä saarelta. Sain tosin jo tylyn tuomion matkavinkkejä kysyessäni maantieteilijältä, kun kehuskelin edullisella meno-paluu lentolipullani (yhteentä 19,99 e). Henkilökohtainen hiilijalanjälkenihän se kasvaa näin lennellessä. Onneksi olen tämän hiilijalanjälkikeskustelun käynyt mielessäni jo moneen otteeseen, joten nämä asiantuntijan viiltävät tuomiot eivät kovin pitkäksi aikaa aiheuttaneet puhdaasti huonoa omatuntoa. Lennän nyt ja sitten lennän koti-Suomeen ja sitte ei olekaan uusia lentoja tiedossa. Vielä.

Valmistautumiseeni on pääasiassa kuulunut lento- ja bussilippujen printtailua, haahuilua ja pakkaamista. Se on jännä miten hankalaa onkaan pakata viikoksi tavarat yhteen selkäreppuun. Onneksi Ryanair ei tunne armoa, joten on pakko onnistua. Luonteeltaan varsin yksipuoliset suunnitelmat mahdollistanevat hankkeeni kuitenkin. Sekä mukaan otettavat pyyhkeet ja muut risat tuotteet, jotka voi hyväksi havaittua epäekologista linjaa noudattaen heittää reissun päätteeksi ennen paluulennolle astumista roskikseen.

Tavoitteeni matkalle ovat vähäiset. Ehkä se, että en tee tiukkoja suunnitelmia on yksi tärkeimmistä. Sekä lisäksi on tavoitteena viihtyä. Ja välttää ihastumiset ja voimakkaat tunteet skotteja kohtaan. Muut ovat asettaneet minulle myös määrätietoisen tavoitteen pysyä hengissä koko reissun ajan. Tällä he taitavat viitata viikonloppuna Pohjois-Amerikassa karun kohtalon kouraan joutuneeseen irlantilaisopiskelijaan, joka hakattiin pesäpallomailalla, raiskattin ja käsilaukku varastettiin. Vaan tällaistahan voi tapahtua kaikkialla. Pitää vaan pakata mukaan sen kymmenen kilon lisäksi common sence.

Sekä jättää kotiin oranssi väri, mikä haastaa takkivalintani. Seuraavan yön vietän bussissa ja lentoasemalla. Mukavaa matkaa minulle!

Kesäterveiset!

Tänään se sitten lopulta oli se viimeinen tentti. Nykytekniikka eli C-kasetti petti tenttijän. Kuullun ymmärtäminen testattiin opettajan itsensä lukeman tekstin pohjalta. Joten helppoa settiä. Hänen puheeseensa kun on tottunut täysin. Sen sijaan toinen osa eli written exam oli liian pitkä annettua aikaa ajatellen. Vaan se ei haittaa, koska olen influented. Aika hyvä on fiilis, kun koulu on ohi. Johan tätä hetkeä on odotettu.

Lisäksi tänään on jätetty hyvästejä. Sandra lähti kotiin Itävaltaan. Sekä kaksi belgialaista lähteävät vielä. Menen siis sanomaan hyvästit Muriellelle ja Eleanooralle. On aika hyvä tunne tämä hyvästien jättö. On hienoa, että on ihmisiä, joille haluaa sanoa hyvää jatkoa ja tavataan taas. Vaikka ei välttämättä koskaan tavattaisikaan. Se taustalla oleva fiilis kun on paljon, paljon tärkeämpi.

Limerickin kesän kunniaksi pari kesäkuvaa. Saatte olla ihan vapaasti kateellisia siellä Suomessa. Kuvauspaikkana Peoples Park, suosikkikohteitani Limerickissä.

Taivas on sininen ja lehdet puissa.

Kukat on jo täysin auenneet ja ihanat.

Paitsi narsissiaika on jo ohi.

Sitten takaisin City Campukselle.

Pari kappaletta syitä käyttää sisäkenkiä.

Kyllä vaan on kiva, kun aurinko paistaa ja pärjäilee ilman takkia. Sadetta olemme saaneet viimeisen kuukauden aikana kahdesti. Silloinkin vain kuuron verran. Tässä kelpaa siis jäädä odottelemaan tulevia vieraita ja rentoutua.

Bileet vintillä. Ei oo kaikki valot päällä.

Ehdottomasti eniten pelkoa ja inhoa Irlantia kohtaan kohdallani on aiheuttanut asuinpaikkani City Campus. Olen saanut huomata, että asuinpaikalla on merkitystä. Olen oppinut runsaasti niin itsestäni kuin irlantilaisistakin. Olen ymmärtänyt myös sen, että kimppakämppäily voi todella ajaa hermoraunioon. Enkä tästä eteenpäin tätä faktaa tule väheksymään yhtään kertaa. Enkä tämän jälkeen ole valmis muuttamaan kimppakämppään. en tuttujen enkä vieraiden kanssa. Näet on ihan okei tehdä elämässään virheitä. Mutta niitä tehtyään pitää osata niistä oppia. Joten vuosi nuoruudestani on ollut täynnä oppimiskokemuskia. "You live and you learn." Ihan itse laatimani viisaus jokaiselle käyttöön ja koettavaksi.

Tällä erää alkaa olla vuoteni kuitekin niin lopussa, että alkaa kämppiksilläkin hienotunteisuus olla kuoriutunut pintaa siloittamasta. olen jo aikaisemmin maininnut erilaisista selkkauksista. Sen kaltaisista, joita kohdatessaan on ajatellut, että elämäni loppuu juuri nyt ja en kestä enää sekunttiakaan. Jotka kuitenkin nyt tuntuvat mitättömiltä. Joille voi jopa joskus (ehkä) nauraa. Sen aika näyttää. Kuitenkin onlen erityisen onnellinen eniten siitä, että tämä osa Irlantia on kohta historian siipien havinaa.

Todella pojat ovat alkaneet bilettää täällä meidän kattohuoneistossamme. Syitä tähän lienevät kämpän siisteys verrattuna muihin asuntoihin ja halu olla mahdollisimman ärsyttävä. Jälkimmäisessä he ovat onnistuneet kyllä. Torstaina heillä tosin taisivat olla järjestyksessään viimeiset, ainakin viimeisten joukossa olevat, bileet. Heillä kun käy tuo collegeura vähiin. Kummallakaan ei taida ollatietoa siitä mitä sitten tapahtuu. Ei hätää eikä kiirettä. Nyt ei ehtisikään muuta kuin juhlia. Sen he ovat jopa minulle kertoneet perusteluna, kun kyselin voisiko musiikkia laittaa hiljemmälle. Käypä vastaus kysymykseen kuin kysymykseen.

Vältin hermojen heikentymisen pysymällä poissa asunnolta koko torstai-illan. Deirdre laittoi viestiä, kun reitti oli selvä. Tällä kertaa sain onneksi muutaman kuvankin heidän jäljistään. Tässä kuvasarjaa, joka on aika lailla siitä siistimmästä päästä.

Perinteinen näky ihan jokaisen bile-illan jälkeen. Ensin sohvatyynyt vei huoneeseensa Francis. Sittemmi, kun hänet ojennettiin ruotuun aiheesta alkoi tyynyvarkaisiin Dave. Vasemmassa alakulmassa suurta roolia näyttelevä kaiutin.

Still Life with spirits vol. 1.
Pullonkorkit eivät muuten koskaan päädy pullon suulta roskikseen ilman ulkopuolista apua.

Still life with spirits vol. 2. Joskus myös kahvia ja jokatapauksessa tupakkaa.

Tosin pojat veivät todistusaineiston roskiin (eivät lasinkeräykseen) melko nopeasti. Voi olla, että he vielä kehittyvät. Heillä on ollut siinäkin mielessä vähän huono vuosi, että he eivät oikeastaan ole joutuneet siivoamaan jälkiään. Heillä kun on ollut kaksi palvelijatarta talossa. Omaa tyhmyyttämme voimme Deirdren kanssa syyttää osittain. Olen myös miettinyt sanontaa "Clean house is a sign of waisted life". Kenties palaudun normaaliin päiväjärjestykseen sitten taas oman sotkuni keskellä. Näet faktahan o se, että omat sotkut eivät koskaan häiritse juurikaan verrattuna muiden sotkuihin.

Vielä loppukevennys viime bileistä. Kahdesta nojatuolistamme tehdyssä "karhunpesässä" nukkui aamulla garga eli poliisi. Tästä vaan suora jatkumo oli orastava turvallisuuden tunteen heikentyminen. Vaikka onhan poliisitkin oikeutettuja vapaa-aikaansa. Tämä sen viettopaikka on tässä se kohta, joka vähän mietityttää.

Toinen loppukevennys on niin ikään positiivinen tarina paikallisista poliiseista. Ystäväni Sandra asuu maan tasossa olevassa asunnossa. Hänellä oli hetkellisesti huoneensa liukuovi lukitsematta ja hän puhui puhelimeen olohuoneessa. Seuraavaksi hän kuulee, että joku tulee sisälle hänen huoneeseensa. Kukapas muu kuin poliisi eli garda, joka tiedustelee onko häneltä kannettava tietokone ja kännykkä kateissa. Seuraavaksi Sandra huomaa molempien todella olevan kateissa. Eli tämän noin 10 minuutin aikan, jotka Sandra vietti keittiö/olohuoneessa häneltä ehdittiin varastaa tietokone ja kännykkä, garda sai varkaan kiinni ja tuli raportoimaan asiasta Sandraa. Uskomattomia asioita todella tapahtuu. Gardalle ei auttanut sanoa muuta kuin Well Done!

Educations elective esittäytyy

Olen koko tämän kevään saanut tehdä vastoin ennakko-odotuksia kursseja paikallisten opettajaopiskelijoiden kanssa. Jos menemme taaksepäin historiassa, niin täällä Limerickissä olen vaihtarina maantieteiljöille suunnatulla paikalla. Tästä on seurannut pientä skismaa aina välillä. Erityisesti, kun järjestelin itselleni mahdollisuuden todella tehdä kaikesta huolimatta näitä opettajaopiskelijoiden kursseja. No nyt kevään kääntyessä oikeastaan kesäksi on tätä menneisyyttä turha miettiä. Nämä opettajaopiskelijoille suunnatut kurssit, kun tekivät keväästäni merkittävästi mielekkäämmän kuin viime syksy oli. Olen siksi erittäin tyytyväinen eripuraisuuksista huolimatta.

Educations elective on kurssina etäisesti suomalaisia sivuaineita vastaava järjestelmä. Jokainen opiskelija saa ikään kuin erikoistua johonkin itseään kiinnostavaan opetettavaan aineeseen. Tietysti kokonaisuus on suppeampi kuin on sivuaineet. Ainoastaan 6 opintopistettä laajuudeltaan. Eikä näitä vaihtoehtoja voi ottaa kuin yhden. Tämän kurssin otin tietysti siksi, että luvassa oli käytännön läheistä aktiviteettia kahdesti viikossa koko kevään ajan. Tämä minun kuvataidekurssini oli sitä paitsi kuulemani mukaan ehdottomasti kiinnostavin kurssi. Vaikka paljon aikaa kului niiden jättihedelmien tekemiseen ja oma sateenvarjoprojekti jäi vähän sivuosaan sanoisin silti kurssin olleen hyvin kiinnostava.

Nämä taito- ja taideaineisiin perustuvat vaihtoehdot esittäytyivät torstaina. Draama aloitti. Kuvataide esitteli osaamistaan seuraavaksi. Lopuksi vielä muusikot esiintyivät. Heidän panoksensa oli hyvä, mutta ehdottomasti liian pitkä. Kahden tunnin mittainen konsertti on liian pitkä, jos ei satu saamaan kappelista istumapaikkaa, kuten minulle kävi. Taideluokka järjesteltiin paraatikuntoon kuluneen viikon aikana. Aina ajoissa olevat irlantilaiset päättivät vielä maalata luokan seinät keskiviikkona, jolloin oli jo tarkoitus laittaa työt esille torstaita varten. Kaikki saatiin kuitenkin valmiiksi ja näyttämään hyvältä.

Näyttelyssämme pääosaa esittivät omat henkilökohtaiset projektimme. Kuitenkin suurimman osan ajasta vieneet hedelmätkin pääsivät esille. Hyvä niin. Ne näyttivät meinaan todella hyviltä ja onnistuneilta!

Jättihedelmät harjoittelevat. Varsinaisesti ne pääsevät esille Hunt Museumiin heinäkuussa. Porukassa ne näyttävät hyviltä. Sitruunakin kaikkien ongelmien jälkeen ei eroitu mitenkään epäedukseen. Samalla näyttelyvieraat antavat kokoperspektiiviä.

Yhden kurssilaisen projekti käsitteli muumioita. Täälläkin on perinteisiin kuulunut kääriä ruumiit kankaisiin ja näin estää hävittäjäeliöitä tekemästä tuhojaan. Hän teki yhden ruumiin malliksi savesta. Erittäin kiinnostava ja uniikki aihe tämäkin.

Yhdellä musiikki on lähellä sydäntä. Hän maalasi musiikin tuomia mielikuvia CD-levyihin. Myös yleisö sai osallistua. Mukava idea tämäkin.

Muitakin ideoita oli runsaasti. Kaikilla taustalla piti olla jotenkin Still Life käsite. Hyvin harvalla se lopulta näkyi itse työssä liian päälle käyvästi. Tässä vielä kerran omat sateenvarjoni. Ne pääsivät lopulta myös luokkaan esille. Siellä ne näyttivät oikei hyvälle, koska varjoihin maalatut tekstit näkyivät auringon valon ansiosta varjoista läpi. Tosin kukaan ei tainnut ymmärtää, että varjoihin saa ja kuuluukin koskea ja niihin kirjoitettuja viestejä selvitellä ja lukea.

Lopullinen sijainti sammakkoperspektiivistä.

Kaikkiaan oli kyllä kiva, että tällainen näyttely järjestettiin. Näyttely on pystyssä taideluokassa vielä kolme viikkoa. Voin näin ollen viedä sinne sitten kaikki kaksi vierasta, jotka näillä näkymin pääsevät käymään kuitenkin Irlannissa.

Parasta tässä omassa education elective valinnassani on varmaan ollut kuitenkin se, että olen ollut koko ajan todella innoissani ja ikään kuin löytänyt kiinnostuksen tehdä tällaisia taideprojekteja tulevaisuudessakin. Nyt opintojen enää luovuuttani rajoittamatta voin tehdä vaikka mitä juttuja ja ottaa kantaa taiteen keinoin. Esimerkiksi luonnosten piirtäminen on ollut mukavaa ja teen niitä jopa ennen varsinaista työtä. Sekä katuleimojen suunnittelu on jo kovassa vauhdissa. Voin lähteä valloittamaan Poria sitten, kun ensin pakkaankamani täällä ja valloitan sen Skotlannin ensi viikolla.

Mary Immaculate College tenttii

Tällä viikolla on tenttikauttaan viettäneet toisen vuosikurssin opiskelijat. Tämä siksi, että toisen vuosikurssin opettajaopiskelijoilla on edessään vielä opetusharjoittelu ja siksi tentit piti hoitaa pois alta tällä viikolla. Tosin vaikuttaa siltä, että myöskin City Campus alkaa tyhjentyä. Suuri osa asukkaista kun on toisella vuosikurssilla. Äidit ja isät ovat tulleet auttamaan huoneen raivaamisessa. Se, vaikuttaako tämä meininkiin rauhoittavasti, selviää näiden parin jäljellä olevan Irlanti-viikon aikana.

Kuitenkin tenteistä sen verran, että protokolla niiden suorittamisessa on varsin jäykkä. Tentit suoritetaan liikuntasaleissa niin kuin ylioppilaskirjoitukset konsanaan. Jokaisella opiskelijalla on nimetty paikka salissa. Opiskelijakortista käytiin katsomassa pariin otteeseen virallisen valvojan toimesta, että paikalla istuu oikea henkilö ja että opiskelijakortin kuva vastaa paikalla istuvaa henkilöä ulkoisilta ominaisuuksiltaan.

Elämää ikkunan takana. Nopeat ehtii kuvaamaan hitaita. Paikat tenttisalissa oli nimetty kirjaimen ja numeron yhdistelmällä. Itse istuin salissa T3 paikalla X5. Tenttisaleja oli siis kaksi. En muista kyllä yhtään oliko ylioppilaskirjoituksissakin nimetyt paikat.

Itse tentti, jonka suoritin oli vaikea. En ymmärtänyt puoliakaan pikkukysymyksistä. Ne oli selvästi kirjoitettu tietoisesti kapulakielellä, että erottuu irlantilaiset jyvät akanoista. Tosin en liian paljoa käyttänyt aikaa lukemiseen, joten huonoon menestykseen voi osasyy olla myös tässä. Heinäkuussa sitten saadaan tietää miten tentissä meni.

Ihan mukavaa oli silti ottaa tämä irlantilainen kokemus kokonaisuutena ja kokea myös tuo tenttiminen. Viime lukukaudella tentit suoritettiin ihan vaan luokkatiloissa. Enää on jäljellä yksi tentti maanantaina. Englantia vieraana kielenä. Siitä en ota senkään vertaa paineita. Sen verran tulee englantia opiskeltua päivittäin, että uskon selviäväni proverbeistä ja ruokaan liittyvästä sanastosta.

Näiden kaikkien kokemusten myötä todettakoon, että Mary Immaculate Collegen anti on nyt nautittu. Tämä kokemus on muun muassa opettanut minua arvostamaan suomalaista koulutusjärjestelmää ja ymmärtämään, että asiat Turun Opettajainkoulutuslaitoksella ovat melko hyvin. Ohjeet ovat selkeitä ja tehtävänannot realistisia. Hyvä oli siksi tulla tänne jostain perspektiivistä katsottuna maailman ääriin huomatakseen se hyvä, jolla on päivittäin ympäröity. Esimerkiksi jättisitruunojen parissa täydellisen turhautumisen tunteen äärellä opiskelijakollega sanoi, että jos olet nyt turhautunut niin mieti miltä tuntuu olla turhautunut kolme vuotta putkeen. Vuosi on siis ihan leikkiä siihen verrattuna.

Elämme jännittäviä aikoja

Täällä alkaa hommat kääriytyä pakettiinsa moni eri tavoin. Kolme päivää Mary Immaculate Collegea jäljellä. Portfoliot palautettu. Sitruunat alkavat olla valmiit. Melkein. Koska ne ei taida koskaan tulla valmiiksi. Kun on viisi ohjaajaa, niin on valtavan hankalaa näemmä miellyttää niistä jokaista saman aikaisesti.

Täällä tuhkan keskellä odottelen muutenkin sen feenikslinnun lentoon lähtöä. Tiedä sitten kuinka kauan saa odottaa. Näytti näet myöhästyneen tämä lintu pahemman kerran jo kahdesti. Kuolemia on ollut "lähipiirissä" jo niin monta. Radiokaverin ystävä oli löydetty kuolleena perjantaina. Hän katosi noin kuukausi sitten. Sirtuunaryhmäläiseni isoisä kuoli eilen. Ja myös täällä Irlannissa pätee sanonta: ei kahta ilman kolmatta. Radioshowt tuli sitten sinetöityä pitkähkön yhteistaipaleen jälkeen ihan itsekseen. Sitruunoissa tilanne näkyi lähinnä lisääntyneenä työnä muille. Aika ikävällä hetkellä nämä molemmat menetykset kuitenkin yksilötasolla on koettu, koska täällä koeviikkojen keskellä kukaan ei taida kaivata lisää murheita.

Tänään ties kuinka monetta kertaa jättisitruunoille vapaa-aikaani uhranneena kävimme kiintoisan keskustelun kahden opettajani kanssa kämppiksistäni. Tietysti aiheeseen päästiin tulivuorien kautta. Ensin päiviteltyään kaikkia ystäviää ja läheisiään eri puolilla maailmaa kykenemättöminä tekemään mitään nämä kaksi yhtäkkiä keksivät kysyä, että olenko minä jumissa? Kerroin tilanteen niin kuin se on. Ja siitä sitten pääsimme tähän kohdallani päivän polttavaan aiheeseen kämppikset. Hohhoijaa sanon vaan. Siinä jaoin muutaman ahdistuksen tunteen viitaten etenkin siihen tosiasiaan, että ne oikeastaan tiedä miten tässä kaikessa käy. Tämän keskustelun loppupuolella nämä molemmat opettajat kuitenkin kehottivat minua kääntymään collegen Sisaren ja Isän puoleen voidakseni jutella näistä tunteistani. Toinen jopa haki paikalle tämän Isän, jonka kanssa sitten mietittiin, että mihin minut voitaisiin sijoittaa loppu ajaksi täällä olostani. Siis he alkoivat pohtia minulle uutta kämppää täksi loppu ajaksi.

Ei siinä mitään. Lähinnä vaan hämmensi tämä välitön uskon veljen puoleen kääntymisen ehdottaminen. Sekä se, että miten synkältä tämä oma ulosanti sitten vaikuttaakaan, kun toiset ehdottaa käytännössä ammattiapua suoralta kädeltä. Ei olisi Suomessa tapahtunut vastaavaa. Sitä voidaan tietysti miettiä, että onko se hyvä vaiko huono. Jäin vaan itse miettimään, että noinkohan sitä on saatu elinikäiset traumat ja haavat, joita ei itsekseen parannellakkaan. No ei vaan.

Tosiaan huomenna on edessä tentti. Oikeastaan viimeinen ja ensimmäinen aito tentti täällä Irlannissa. Muut ovat olleet eri tyyppisiä. Tämä huominen on vähän kuin osallistuisi ylioppilaskirjoituksiin. Olen valmistautunut tähän tenttiin yhtä tarmokkaasti kuin OKL urani perinteisiin kuuluu. Uskon vakaasti siihen, että on parempi olla lukematta, jos ei ehdi lukea kunnoilla. Tuleevain lukkoja ja esteitä luovaan vastaamiseen vähäisellä lukemisella. Myös taideprojektit, kuten sanottua ovat valmiita. Tässä kuva niistä sateenvarjoista.

Tosin opettajat epälivät sijaintia kuitenkin aika syrjäiseksi. Onhan se osin totta, kun tämä takapiha on täysin suljettu ja sinne pääsee ainoastaan taideluokan kautta takaovesta ja muut yhteydet insallaationn ovat musiikkiluokan ikkunan läpi. Ei ihan yhtä suurta yleisöä saavuttava paikka kuin toivoin.

Vaan ei tässä hätää. Tänään on katseltu niitä lauttoja Suomeen ja todettu reissulle kertyvän aikaa se 4 päivää. Varaukset on joka tapauksessa lyötävä lukkoon pian, koska niille lautoille pyrkii tällä hetkellä muutakin porukkaa. Oikeastaan olen jo aika innoissani ajatuksesta. Niitä katsellessa tuli ihan sellainen olo kuin olisi jo koti-Suomessa. Sekä huvitti se tosiseikka, että taisin jo tänne tullessani olla kallistumassa paluun lautalla kannalle. Voi olla, että nyt voin toteuttaa tämän unelmani.

Puheenaiheena tulivuoret

Täällä Irlannin pää on ollut pelkkänä korvana tämän tulivuoriselkkauksen suhteen. Tietolähteenä ovat pääasiassa toimineet eri tahojen Facebook -päivitykset ja satunnaiset katsaukset suomalaisten lehtien nettiversioihin. Unohtamatta ltietenkään lentoyhtiöiden uutispäivityksiä. Lisäksi aihe on herättänyt keskustelua täällä vaihtarien keskuudessa. Ajatukset vaihtelevat tasaisesti kauhuskenaarioiden jäädä Irlantiin kahdeksi vuodeksi ja optimististen ajatusten päästä lentämään pois jo ensi viikolla välillä. Esimerkiksi amerikkalaisneidon kommentti osoitti selkeästi taustalla olevaa uskoa oman maan maailmanmahtiin. Hän sanoi, että ei niitä lentokenttiä nyt vaan voida sulkea kovin pitkäksi aikaa. Tulee vaan väistämättä aika inhat fiilikset. Ja vihan tunteet. Miten lentokenttiä ei voida sulkea viikoiksi? kysyin. No ei niitä vaan voida, hän vastasi. Toisaalta on hyvä, että jolla kulla on uskoa itseen ja ihmiskuntaan.

Omatkin ajatukset pyörii tulivuoren ympärillä tiiviisti, vaikka omaan lähtöön on aikaa tasan 1 kk. Tilanne kun kuitenkin kohdallani on se, että viiden päivän päästä olen tehnyt voitavani opiskelujen suhteen ja loput 3 viikkoa täällä olostani on ohjelmoitu vieraiden ja Skotlantin tutustumisen mukaan. Näistä jokainen riippuu voimakkaasti lentoliikenteen sujumisesta. Ja lopuksi omakin paluu riippuu toistaiseksi lentokoneista. Joten ymmärrätte varmaan, että tuska on päällimäinen tuntemukseni. Eikä vähiten siksi, että alkaa mitta olla aika täyttynyt City Campuksesta. Jo aikoja sitten. Ja sitä oli odotellut näitä tulevia taukoja hyvin paljon.

Viitaten näihin ajatuksiin päätin lähteä vähän ulkoilemaan Vaikka näiden viiden seuraavaan päivän pääasiassa pitäisikin sisältää opiskelua. Eikä taukoja juurikaan sopisi pitää. Halusin mennä katsomaan miltä sunnuntai Limerickissä näyttää. Ja tulin taas siihen lopputulokseen, että se on ehdottomasti paras päivä tutustua kaupunkiin. Väkeä on liikkeellä vähemmän kuin muina päivinä, mutta kaupat ovat kuitenkin auki. En oikeastaan hakenut kävelyretkestäni muuta kuin ajanvietettä ja muuta ajateltavaa kuin tulivuoret.

Bongasin jopa Limerick City Tour bussin. Saa nähdä tuleeko senkään kyytiin koskaan mentyä, jos vierailijoideni tulo peruuntuu. Tällä(kin) kertaa bussi oli täysin tyhjä.

Katsotaan miten käy lentoliikenteen tässä alkavan viikon aikana ja saanko vieraita ensi lauantaina vaiko en. Mikäli näyttää siltä, että lennot on peruttu pidemmäksikin aikaa, niin alan selvitellä sitä laivaliikennettä. Ja tietysti toivoa, etteivät laivat ole jo loppuunmyytyjä.

Kuitenkin lienee parempi suhtautua positiivisesti ja toivoa parasta. Näet jos jollekin asialle en voi mitään, niin tämä on yksi niistä. Lisäksi aina voisi mennä huonomminkin.

Tunnelmasta toiseen

Niin se vaan menee, että ihmeellisisä asioita tapahtuu. Eilen meni hermot Daveen for good. Sekä Islannin tulivuorenpurkaus kantautui tietooni. Sanotaan näin, että seuraan tilannetta hetken. Jos näyttää siltä, että vieraani joutuvat perumaan matkansa, niin alan aika lailla viikon päästä tästä hetkestä hakeutua siihen rahtilaivaan. Tiedä vaikka löytyisi sellainen, joka vie Suomeen asti. En kuitenkaan ihan vielä täysin hätäänny. Ainoastaan vähän. On meinaan niin asialla laitaa, että en kovin mielelläni tulisi kuitenkaan hulluksikaan niin pitää vähän tässä viilennellä.

Kävin katsomassa miten keskustassa menee pitkästä aikaa. Tarvitsin taukoa sateenvarjoprojektiini. Sateenvarjot saivat tänään lausahduksia kankaaseensa, joissa otan kantaa roskaamista vastaan. Perinteisesti etenin ideasta lopputulokseen niin vauhdilla, että turhat tekniikkojen kokeilut ja ideoinnit jäivät väliin. Se tietysti tuottaa ongelmaa ja päänvaivaa, kun ideointivaihe pitää ulkoistaa portfolioon.

Näin siellä kaupungilla myös erityisesti mieltä lämmittävää katutaidetta.

Näitä maalauksia oli muutama pitkin O'Connel Streetin asfalttia. Upeaa!
Tiedä vaikka niillä olisi jotain vaikutusta.

Seuraava kohta, jossa saattoi olla amazed oli Mary Immaculate Collecen kasvattien kokoon puristama musikaali nimeltään Our House. Vaikka minulla oli syvä luotto musikaalin hyvyyteen se silti ylitti kaikki odotukset. Se oli suorastaan loistava! Sen voimalla olen hyvällä tuulella todennäköisesti ainakin sunnuntaihin asti. Kertakaikkisesti kokonaisuuden kaikki osa-alueet olivat erittäin onnistuneita. Loistavia. Puvut, laulut, suoritukset...kaikki. Tämön kokemuksen kunniaksi kuuntelen bändiä nimeltä Madness vielä tovin tästä eteen päin.

Otin pari kuvaakin. Se oli sallittua. Ne tietenkään eivät kovin hyvin onnistuneet ilman salamaa. Tässä kuitekin yksi, jonka tietysti halua julkaista loistavien sateenvarjojen takia. Olen mykistynyt ja vaikuttunut. Vielä tovin tästä eteen päin.

Niin se vaan menee, että eilisen murheet unohtuu, kun kokee huippuhetkiä.

Silloin oli kissanpäivät

Täällä Limerickissä alkaa olla lukuvuosi toisilla pulkassa. Eilen hyvästelimme Katharinan matkalleen Saksaan takaisin kotiin. Hän aikoo reippailla ja opiskella lukuvuoden Irlannissa jälkeen vielä Summer Semesterin Bavarian maisemissa. Me muut jäimme vaihtelevin mielialoin tänne vielä hetkeksi. Myönnettäköön, että ihan mielelläni olisin tehnyt Katharinan kanssa lähtöä. Alkaa olla aika vähissä sekä energiat että mielenkiinto tähän Limerickissä oleiluun. Tuntuu, että on kokenut jo niin paljon kaikkea, että uuden kokeminen ei enää ole päivittäistä kauraa. Ja ne asiat, joita ei niin mielellään muistelisi, alkavat toivtua turhan tiheällä tahdilla. No opiskelua on huomisen lisäksi enää jäljellä ensi viikko. Vähiin käy onneksi.

Katharinan lähdön kunniaksi nautimme yhdessä illallista teemalla jokainen tuo jotain. Olemme sen havainneet täällä varsin toimivaksi toimintaperiaatteeksi.

Kuvassa vasemmalta Luis, Sandra, Teresa, Katharina, Kaisa, Liisa Eva ja Mirijam

Ehkä vähän voi tulla näitä ihmisiä ikävä, vaikka olenkin moneen kertaan todennut, että ei tule ikävä ketään. Ei sillä tavalla, että itkeskelisi täällä illat, mutta hyviä muistoja on kertynyt. Niiden äärellä voi myöhemminkin saada hymyn huulille. Se riittä minulle. Näet tässä vaiheessa elämää jo tietää, että tämän kaltaiset olosuhteet ovat kuitekin väliaikaisia. Ihmisiä tulee ja menee elämässä eikä niiden perään kannata liikaa jäädä murehtimaan. Pitää nauttia niistä hyvistä hetkistä turhaan murehtimatta huomista saatikka ylihuomista.

Emmekä me ole ainoita, jotka huomaavat Katharinan lähdön jättämän aukon. Ainoa surkea kissakohtalo City Campuksella voi myös jäädä kaipaamaan Katharinan huolempitoa.

Minun ja kissan välissä on sitten lasiovi.

Kuten sanottua alkaa olla repussa riittävästi muistoja ja on tosi hyvä, että on vielä edessä seikkailuja muuallakin kuin Limerickissä. Esimerkiksi nyt voisi muuten suunnata katsomaan lentoja huomiselle. Keittiössä on meinaan bileet. Meidän urpoista julleista on kuoriutunut semesterin loppua kohden varsinaisia seuramiehiä. Heillä piisaa vieraita. Jopa tyttöjä! Hetki sitten kaivettiin kovaääninenkin esille pienen tauon jälkeen. Pitänee tässä siis seuraavaksi valita sanojaan ja mennä ne sitten harkitusti ilmaisemaan juhlayleisölle. On meinaan toisilla nukkumaanmenoaika.

Derrystä Dubliniin

Kun on matkannut kuusi päivää täydellä tarmolla näkien ja kokien kaikkea uuttaa huomaa, että ei enää ole ihän terävimmillään. Katsoimme Jatan kanssa matkaopasta väsyneinä suunnitellen torstai-iltana perjantain reittiä takaisin Dubliniin. Ainoa varma paikka, jonne oli määrä pistäytyä, oli Armagh. Tämä lähellä Belfastia sijaitseva pitäjä oli matkaoppaan mukaan nimetty Porjois-Irlannin vanhimmaksi, värikkäimmäksi ja pyhimmäksi paikaksi. Muun muassa Pyhän Partikin sormi oli siellä vieraillut. Päätimme näin ollen tehdä suunnitelmamme ainoastaan niin pitkälle, että ajamme Armaghiin ja katsomme sitten mitä tapahtuu, koska niin ikään oppaan mukaan paikassa kuluu helposti koko päivä.

Lähdimme siis perjantai aamuna Derrystä kohti Armaghia. Pääsimme perille. Löysimme parkkipaikan. Ensin suuntasimme katsomaan roomalais katolista kirkkoa. Matkalla pysähdyimme ainoastaan pihamarkkinoille, josta Jatta koetti löytää itselleen hupparia. Ei oikein istu tämä irlantilaisten lyhyyteen suunniteltu muoti meidän Jatalle. Kaupat jäivät siksi tekemättä, vaikka olisi ollut hupparien lisäksi oloasujakin kaupan!

Kirkko ulkoa. Aika uutta tuotantoa.

Kiertelimme kirjon pihaa ja melkein menimme hautausmaallekin! Vaan sitten me jo kuvailimmekin pajunkissoja ja pohdimme, että on aika vähäistä tämä kiinnostus parhaillaan. Päätimme vielä vierailla kirkossa sisällä ja etsiä sitten kahvilan.

Kirkon sisämaalaukset olivat todella upeita. Mitää köyhäilyä ei niitä tehneet kädet olleet harrastaneet! Pahoittelen muuten vinoa kuvaa. Lisäksi kirkossa soi urkumusiikki, joka lisäsi kokemuksen hienoutta. Onneksi siis menimme sisään.
Sen jälkeen päässä soikin taas Coldplayn Viva la Vida...

Siedettävän kahvilan löytäminen Armaghista oli yllättävän haastavaa. Eikä sellaista lopulta löytynytkään. Laskimme kriteerit seuraaviin: paikasta pitää löytyä jäätelöä ja vessa. Löysimme nämä kriteerit täyttävän paikan lopulta. Siellä tosin haisi niin eltaantuneelle rasvalle, että päätimme välittömästi mennä nauttimaan annoksemme ulos.

Tässä kohtaa totesimme, että ei jaksa enää enempää kirkkoja ja mitään muuta Armaghissa ei ole, jote lienee syytä kiirehtiä takaisin Dubliniin ja palauttaa auto ennen klo 17.30 ja olla näin lauantaina vapaa auton palauttamisesta. Tässä tavoitteessa onnistuimme huristellen moottoritietä kuusivaihteisellamme 120 km/h melko lailla koko matkan.

Auton vuokraajalla ei huomautettavaa. Jatta on yhtä iloinen kuin minäkin aiheesta.

Dublinissa yövyimme Abrahams House -hostellissa. Paikka osoittautui toistaiseksi Dublinin parhaaksi hostelliksi. Huone oli erittäin siisti. Receptionin väki ei päästänyt ketään sisälle ilman huonekorttia. Aamupalalla oli tarjolla perus leivän ja murojen lisäksi hedelmiä ja jogurttia. Lisäksi matkatavarasäilytys oli maksutonta. Eikä paikka ollut mitenkään muita hostelleja kalliimpi. Sitä voi siis suositella myös matkaajille.

Muuten me emme Dublinissa muuta tehneet kuin todenneet 80-90 -luvun muodin shortsihaalareiden, kultanappine ja olkatoppausten muodossa unohtamatta kaudelle tyypillisiä kampauksia tulleen takaisin. Kaikkiaan kansa oli kaupungissa aika karun näköisenä liikenteessä. Emme siis erottuneet rumimmissa vaatteissamme ja vealluskengissä mitenkään porukasta.

Tässä yksi oikeasti mielestäni tyylikäs kokonaisuus,
jonka olisi omakseen voinut hankkia noin 600 eurolla.

Kesä on tullut virallisesti Irlantiin. Väkeäkin oli varmaan siksi enemmän liikkeellä.

Kun Jatta lähti lauantai iltapäivällä takaisin Suomeen, jäin minä vähän ikävissäni Dublinin kaduille hortoilemaan. Kunnes palasin taas tuttuun miljööseen City Campuksen muurien suojaan. Vastassa oli tietysti vähän ikävämpiä poikien järjestämiä yllätyksiä, kuten lasinsiruja sekä kaljaa lattialla että tyttöjen vessan palanut hehkulamppu. Vaan ei auttanut kuin ottaa imuri ja sen jälkeen moppi käyttöön. Ja laskea noin kymmeneentuhanteen. Siinä menikin sujuvasti koko lauantai -ilta ja sunnuntai. Vähiin käy aika Irlannissa ja pitänee siksi vähän tsemppailla, ettei tule enempää erimielisyyksiä noiden ihanien jamppojen, joiden kanssa minulla on ilo asua, kanssa.

Kiitos vielä Jatalle loistavasta matkasta!

Derry

Eikä matkamme suinkaan Giants Causeway'lle päättynyt! Jatkoimme Derryyn Bloody Sundayn muistoa kunnioittamaan. Derry osoittautuikin mielestäni Belfastia näyttävämmäksi Pohjois-Irlannin ongelmallisten aikojen suhteen. Seinämaalaukset eli Mirrors'it olivat todella upeita, joskin aiheet ymmärrettävästi aika rankkoja. Lisäksi keskustaa ympäröi muuri, joka oli rakennettu jo aikoja sitten suojelemaan Derryn muinaista pitäjää. Muuri oli pituudeltaan 1,6 mailia ja siltä saattoi poiketa keskustan sykkeeseen tasaisin väliajoin.

Katsaus muurilta sen keskelle. Kadut olivat kapeita.
Onneksi sinne ei ollut tarvetta mennä autolla.

Tykit muistuttivat ajoista ennen 1960 -luvun lopulla Derryssä alkaneita ongelmallisia aikoja.

Tässä vähän perinteistä talonäkymää, jonka voi yleistää pitkälti Pohjois-Irlantiin ja miksei kenties koko Iso-Britanniaan. Tämän väitteen todeksi todistaminen vaatii kyllä vielä kenttätutkimusta muissa Iso-Britannian maissa.

Poikkesimme muurilta katsomaan niitä mirroreja. Muurilta niitä näkikin useita ja pieni katsaus jalkaisin syvemmälle tiilitalojen sekaan osoitti, että todella valtaosa niistä oli maalattu niin, että ne saattoi nähdä muurilta käsin. Seinämaalauksilla mielipiteitään saattoi ilmaista riippumatta taitotasosta. Tuhertelu vapaalla kädellä kirjoittelun muodossa oli aika yleistä. Ensin saavuimme vapaaseen Derryyn ja meidät toivotettiin tervetulleeksi. Huomaa myös oikea reuna (herra kaasunaamariin sonnustautuneena).

Kaikki saavat puhua.

Siviilien oikeudet olivat kantava teema Derryn maalauksissa. Tosin yksi nahkatakkiin pukeutunut keski-ikää lähestyvä mieshenkilö sanoi meille, että koko homma on "bull shit'iä". Mene ja tiedä. Taitavat muut olla eri mieltä viitaten siviilien joutumisesta taistelujen keskelle tahtomattaan ja sen aiheen oikeellisuudesta.

Bloody Sunday vuonna 1972. Myös U2:n Bonoa biisintekoon innostanut tapahtuma, joka tarkemmin on nimetty Pohjois-Irlannin ongelmallisten aikojen lähtölaukaukseksi (14 siviiliä kuoli) oli itseoikeutetusti saanut oman seinämaalauksensa.

Keskusta tuli nähtyä ja koettua. Derryssä oli havaittavissa kyllä samaa meininkiä kuin Limerickissä ja Irlannissa ylipäätään, että paikat vaan jätetään rapistumaan, vaikka viereisessä talossa asuttaisiin ja elettäisiin. Muutenkaan kaupunki ei esittäytynyt silmiimme visuaalisesti mitenkään loisteliaana.

Ravintolassa hinnat olivat toki edullisia (tuoppi olutta £1,39), mutta palvelu ei kovin kaksista ollut. Onneksi päätimme osallistua hostellimme, Paddys Palacen, barbeque -iltamaan, joten muuten ravintoloiden palveluja ei tarvinnut enemmälti hyödyntää.

Grillibileiden tunnelmia hostellihuoneemme ikkunasta.

Hostelli ei herättänyt oikeastaan luottamusta. Ensimmäinen ongelma oli tietysti tuo ulkotilan sijainti suhteessa huoneeseemme. Vaikka sääntöjen mukaan äänen taso piti pitää mahdollisimman alhaisena 11 pm jälkeen, niin pihalla porukka silti huusi käytännössä kurkku suorana klo 2 am alkaen melko perinteiseen irlantilaiseen tapaan. Korvatulpat pääsivät näin ollen tulikokeeseen. Lisäksi hostellissa ei ollut minkäänlaista ruokailutilaa loungen lisäksi, vaikka meidän kanssa aamupalalla oli noin 70 muutakin henkeä. Illan bileiden jälkeen loungen sohvilla oli väkeä nukkumassa. Aika erikoista menoa siis.

Tuli mieleen sanonta "Hajuvesi lihapullassa", kun näin tuon taulutelkkarin.

Mutta jälleen kerran halvalla me saimme majoittua, joten ei pidä liikaa valittaa. Hostelli oli lisäksi melko hyvällä sijainnilla, saimme lopulta parkkeerata automme ilmaiseksi sekä neljän hengen en suite -huoneen vessa oli melko siistissä kunnossa. Voisi olla siksi paljon pahempikin!

Lukemamme mukaan Derryn kaduilla voi saada nyrkistä melko herkästi ja lisäksi paikkaa nimitettiin homofobiseksi. Me emme havainneet mitään ongelmia saatikka väkivaltaa kaduilla. En voi siksi sanoa juuta eikä jaata väitteiden tueksi. Kuitenkin Derryssä viettämämme päivä oli ajallisesti riittävä ja siksi Derry kannattaakin liittää osaksi kiertomatkaa sen sijaan, että sinne menisi vaikka viikon lomalle. Silti hieno kokemus. Jälleen kerran.

Giants causeway ja lähiympäristö rannikko aurinkoisessa säässä

Belfastista suuntasimme vähän toisenlaisten tunnelmien äärelle tutustumaan maantieteellisesti ihmeelliseen Pohjois-Irlantiin. Tässä kohtaa matkaa totesimme, että kaiekti se sääennuste, joka lupasi erittäin vaikeita keliolosuhteita ja lumimyrskyjä olikin väärässä. Sää alkoi olla meinaan niin lämmin, että tarkeni paitahihasillaan. Atlantin aaltojen tuoksu huumasi. Maisemat myksitivät. Ei sitä turhaan sanota, että et ole käynyt Irlannissa, jos et ole nähnyt näitä näkemiämme maisemia.

Aloitimme tutustumisemme merimaisemaan Carric-A-Redestä ja sen riippusillasta, joka niin ikään on kaikkien turistioppaiden sivuilla. Olin nähnyt sillasta kuvia ja sen perusteella luulin sen olevan noin 100 metriä pitkä. Jotkut selvästi osaavat niitä maisemakuvia matkaoppaisiin ottaa. Näet en ollut kovin mykistynyt sillan pituudesta. Kenties 20 metriä vankkatekoista köysisiltaa auringonpaisteessa ei ollut kovin pelottava kokemus. Valitettavasti aikaisesta lähtöyrityksestämme huomimatta emme olleet paikalla ainoat sillan ylittäjät. Näimme jopa yhden pariskunnan, jonka sittemmin näimme aika monessa paikassa. Pienet on turistiympyrät!

Sillan seudut olivat karua jyrkännemaisemaa. Vasemmalla silta, jota pitkin pääsei tuohon pieneen saareen tekemään pienen seikkailukävelyn. Ei kovin pitkää, koska siellä kasvukausi oli joillakin gerkässä vaiheessa juuri parhaillaan.

Jatta ylittää siltaa kokenein ottein, koska ollaan jo tulossa takaisinpäin.

Sillalta suuntasimme Giants Causewaylle, jossa nähtävää riitti ja patikoimme sekä maistelimme suolavettä yli kolme tuntia! Giants Causewayn (Jatan opaskirjan mukaan Jättiläisen viertotie) tunnetuimmat kuvat on otettu kuusikulmion muotoisten kivipylväiden muodostelmista. TÄmä ihmeeltä vaikuttava näky on kuitenkin pelkkää fysiikkaa, joka perustuu laavakiven jähmettymiseen oikealla vauhdilla. Yhdellä kohtaa Causewaysta tätä kiveä oli runsaasti ja toisaalla muodostelmat olivat vähemmän kulmikkaita tai muodostivat seinämiä.

Ylhäältäpäin

Jatta oli Atlannin aalloissa vähän minua varovaisempi. Itse kastuin aika mukavasti, kun aalto pääsi kivipaasien takaa yllättämään. Tätä mahdollisuutta kastua ei tietenkään voinut päätellä siitä, etä kivet olivat juurikin siinä kohtaa märkiä.

Jyrkänteiden päältä kuusikulmioalue näyttää tältä. Tälle kohtaa seutua pääsee Visitors Centeristä bussilla, jos sattuu vaikka väsyttämään.

Kaikkiaan alue on muutaman kilometrin mittainen, mutta osa polusta on suljettu sekä patikoijien turvallisuuden takaamiseksi että hauraan maiseman säilymiseksi. Yleisen polun päätyttyä eteen aukeaa amfiteatteriksi ristitty alue, jonka seinämiä koristavan nämä vain osittain näkyvät kuusikulmiopylväät.

Ja maisema on toki kaunista katsoa.

Patikoinnin jälkeen söimme auringon paisteessa jäätelöt. Matkallamme maistui muutenkin keskimääräistä enemmän tämä kesän herkku. Giants CAusewaylta jatkoimme pikaiselle vierailulle Bushmilsin panimoon. Emme tosin menneet sisälle, kun meistä kumpaakaan ei viski kiinnosta. Mutta pitihän siellä nopeasti käydä katsomassa myymälän kaikki mahdolliset viskituotteet. Panimon pihassa sattui hassuja. Muuten tyhjälle parkkipaikalle meidän automme viereiseen ruutuun oli parkkeerattu! Jälleen maistiaisina suomalaisen ja irlantilaisen kulttuurin eroista.

Viskitynnyreitä suljetun ravintolan ikkunan takana.

Dunluce castle sen sijaan oli listallamme vierailtavien kohteiden joukossa. Se sijaitsi käytännössä vain kiven heiton päässä viskipanimosta. Tämä linna oli herättänyt Jatan mielenkiinnon siksi, että opaskirjan mukaan keittiöväki oli saanut surmansa koko keittiösiiven sorruttua mereen jyrkänteeltä myrskyisenä yönä 1639. Sen jälkeen linnan rouva, joka oli naitettu Englannin sisämailta meren rannalle linnaan, ja joka vihasi meren ääntä ja tuoksua, muutti kyseisen yön jälkeen ensi töikseen pois eikä koskaan palannut. Muuten linnan seudulla merimaisema oli yhtä mykistävän kaunis kuin näillä rannoilla muutenkin.

Linnan alla lainehti Atlantti ja sanoivat sen tarvitsevan vain katon pään päälle ja se on valmis asuttavaksi. Vaan lähempi tarkastelu antoi toista kuvaa. Aika pahastihan se oli raunioitunut, paikoitellen jopa korjailtu enemmän rapistumisen estämiseksi. Taivaalla lentelivät vaan korpit entisten aikojen haaskojen perässä. Kai.

Yöksi siirryimme Portstewart nimiseen kylään. Tässä kohtaa mielikuvissamme vaihdoimme kokonaan toiseen maahan. Seutu muistutti näet läheisesti välimeren alueen kesälomakohteita uusine valkoisine taloineen! Itselleni tuli mieleen Bulgaria, jossa vierailin 5 vuotta sitten. Sielläkin kesäasuntoa ja hotellia nousi kiivaalla tahdilla kauniin rannan tuntumaan. Mikäli kylä ei olisi ollut auttamattoman pieni ja aktiviteettien vähyys olisi meitä haitannut (sekä toisaalta ajan rajallisuus), Portstewartissa olisi voinut hyvin viettää viikon kesälomailua.

Rantapallomarkkinat odottivat jo veden lämpenemistä uintikelpoiseksi.

Aurinko laski rannan taa.

Hostellimme huone mahtui yhteen kuvaan helposti, kun vaan löysi kuvakulman, jossa pääsi riittävän lähelle seinää.

Hauskinta päivässä oli kenties kuitenkin se, että samassa hostellissa Portstewartissa yöpyivät sekä kolme hollantilaistyttöä edelliseltä yöltä Belfastin Paddy's Palacesta ja kolme kiinalaista puolestaan sitä edeltävältä yöltä. Pieni hostelli oli arsin positiivinen kokemus kaikkinensa. Ainoastaan pienen pettymyksen tuotti aamupala, jota ei tarjoiltu, vaikka luulimme. Vaan ei pidäkään olettaa mitään, opimme taas. Tästä päivästä ehdottomasti vierailtavien kohteiden listalle lisäisin matkoja suunnittelville Giants Causewayn ja, mikäli mahdollista, yöpymisen Portstewartissa. Vieläkin saa hymyn huulimme tämä hieno päivä.

Belfast

Kokonaista kaksi päivää Belfastia! Sekä edellisen päivän illan suu ja ilta. Vaikka Belfast onkin hieno kaupunki ja tarjoaa koettavaa ja nähtävää, niin silti voin väittää tämän ajan meille riittäneen. Toki Belfast tarjoaa sijaintinsa puolesta plajon mahdollisuuksia päiväretkiin, joita toki järjestetään runsaasti. Paikkaa leimaa vielä tuoreessa muistissa olevat Ongelmien ajat. Edelleen kaupungin protestanttien ja katolisten kaupungin osien välissä on muuri, jota nykyään tosin kutsutaan rauhan muuriksi. Edelleen talojen päätyihin on maalattu seinämaalauksia (Mirrors), jotka puhuttelevat katsojaa aiheillaan. Paljon jäi vielä selvitettävää paikan historiasta. Vaikka paljon saimme aiheesta tietoakin. Kaiken voi kiteyttää silti sanaan mielenkiintoista.

Aloitimme tutustumisemme Black Cap Tourilla. Nämä mustat taksit olivat aikanaan ainoat "yleiset" kulkuneuvot, joiden kanssa protestanttien alueilla saattoi liikkua. Bussit kivitettiin, ammuttiin ja pommitettiin välittömästi. Mitään aikatauluja ei voinut noudattaa. Kirjaimellisesti jokaiseen päivään kuului kuolema ja, jos siitä sai vapaapäivän, se oli ihmeellistä. Musta Taksi kierrätti meitä haluamissamme maisemissa Belfastissa ja kertoi samalla seudun historiaa ja vinkkejä. Me valitsimme tietysti paikaksi nämä synkemmät seudut historiansa puolesta. Kauniille seuduille pääsemme kyllä itsekin.

Tästä kaikki kohdallamme alkoi. Kiinnostus seinämaalauksilla vaikuttamiseen on syntynyt.

Belfastissa tunnetaan myötätuntoa Palestiinaa kohtaan. TÄmäkin kohta tarinasta kaipaa kohdallani lisäselvityksiä, mutta pääpiirteissään siksi, että sielläkin ihmisiö vainotaan. Kuten Belfastissakin.

Mona Lisa. Aseenpiippu seuraa katsotpa malausta mistä kohtaa tahansa.

Hotel Europa. Hotelli, jota on pommitettu eniten Euroopassa kuunaan. Myöd Bill Clintonin tiedetään yöpyneen hotellissa (kuski muuten kysyi tiedämmeko Bill Clintonian...) kera Hillary Clintonin näköisen naisen.

Kuskin aksentti oli aika tahmea ja taisi hänellä joku puhevikakin olla. Lisäksi hän puhui taukoamatta. Muutaman kerran yritin kysyä jotain, kun en ymmärtänyt. Hän totesi aina esnin, että kertoi jo tämän asian. Se siitä sitten. No saimme kuitenkin todella kattavan kuvan seudun seinämaalauksista, suljetuista porteista ja vapaina pääsiäisen tienoolla heiluvista Irlannin lipuista. Pääsimme näin ollen erityisellä hetkellä katsomaan seutuja. Koska pääsiäinen on se aika, jolloin täällä ollaan avoimesti irkkuja, jos uskalletaan. Tällä hetkellä se ei kenties suoraan johda tappolistalle pääsyyn, joten lippuja oli näkyvillä aika paljon.

Katolisten asuinalueita. Väriä oli näkyvissä muutenkin kuin lippujen muodossa enemmän kuin keskimäärin pohjoisen punatiilitaloisten asuinalueiden oli havaittavissa.

Kierroksemme jälkeen tutustuimme jälleen keskustaan. Otimme kuvia. Muunmuassa poliisiautosta, josta meinasi nousta ongelma. Onneksi asiaa tiedustelevalle poliisille kelpasi selitykseksi, että en ehtinyt ottaa kuvaa, kun ymmärsin hänen kieltonsa kerralla. Poliisiautot ovat aika hyvin metalliverkolla suojattuja täällä päin. En tosin ymmärrä mitä vaaraa voi olla auton kuvaamisesta ja meinasin jopa poliisille sanoa, että on ammatinvalintakysymys tuleeko valokuvatuksi työajallaan vaiko ei. Onneksi en sanonut. Belfastiin oli paljon mukavampaa tutustua ilman poliisin kanssa käytyä syvällisempää keskustelua.

Iso kala ja taustalla Belfastin kalteva torni

Löysimme kuskin avustuksella entistä halvempaa ruokaa. Fish and Chips maksoi vain £2,99. Muutenkin saimme huomata, että punnan alueella todella pääsee nyt kukkaron herraksi. Ja yhä enemmän mietitytti, että miksi ei tullut vaihto-opiskeluaikaa sittenkään vietettyä Pohjois-Irlannissa. Onneksi kuitenkin menin sinne vierailemaan edes.

Kokeilimme erilaisia ruokapaikkoja, koska syöminen "ulkona" ei ollut sen kalliimpaa kuin Tescon einesdaterioiden lämmittäminen hostellilla. Kumma kyllä muutenkaan ei ehtinyt juuri edes syömään, kun oli niin kiire valokuvailla kaikkea kokemaansa. Ruoan kanssa toteutimme molemmat haaveemme.

Minun kiinnosti Starbucks unohtamatta sen termospullovalikoimia. Taustalla olevassa PRIMARKin pussissa on sitten vaan sukkia ja sisäkengät.

Jatta halusi itämaista ruokaa, joten menimme sushi-junaan. Mielenkiintoinen kokemus, mutta tässä olisi varamaan tullut edullisemmaksi ottaa annos listalta useamman £2 - £3,5 hintaisen lautasen sijaan.

Kevät oli jo pitkällä Belfastissa. Oikeastaan tuntui, että viikkomme aikana ehti tulla kesä. Sääennusteiden mukaiset lumimyrskyt ja vaaralliset keliolosuhteet loistivat poissaolollaan.

Pyöräilijät ovat tuttu näky keväisessä katukuvassa.

Kun hetken meitä häiritsi sade, niin tekemistä löytyi sisältä. Menimme katsomaan Ulster Museumin muotinäyttelyä. Se osoittautui tosin vain yhden huoneen kokoiseksi. Luvattuja kenkiä esillä oli lisäksi vaikkiaan vain kolme paria. Muuten museo avarsi vielä vähän lisää Pohjois-Irlannin ongelmallisten aikojen historiaa. Saimme todeta, että herkkä rauha on todella aika uusi juttu. Toisaalta huomasimme myös, että paikalla päivystäneet brittisotilaat ovat kokeneet suurin piirtein saman verran menetyksiä riveissään kuin ovat kokeneet muutkin asianosaiset. Myös kuolemien vähäisyys yllätti.

Tässä kuitenkin kappale muotiosastoa.

Kasvitieteellinen puutarha sijaitsi aivat museon vieressä ja tarjosi parit sisätilat vierailtaviksi. Menimme siis sinne sateelta suojaan. Vielä paikka ei ollut ihan täydessä loistossaan, mutta oli se silti mukavan kukkaisa ympäristö. Suosikkini narsissit näyttelivtä sielläkin suurta roolia. Otimme niin monta kuvaa kukista, että on hyvin mahdollista ettemme nähneet niistä yhtään muuten kuin kameran linssin läpi.

Kukkia

Samaan aikaan vierailumme kanssa Belfastissa juhlittiin vuotuista Titanic -viikkoa. Kuuluisa matkustajalaiva on valmistettu Belfastissa ja kohta sen uppoamisen aiheuttaman häpeän jälkeen belfastilaiset päättivät olla siitä kuitenkin ylpeitä ja juhlia sitä vuosittain. Kävimme katsomassa näyttelyn City Hallissa aiheesta. Joka vuosi nämä näyttelyt ja muut rakennetaan erilaisina uudestaan. Juhlaviikolla esitetään elokuvia ja ihmiset jopa pukeutuvat aikakauden vaatetyylin mukaisesti. Titanic -kävelykierroksia järjestetään. Muutenkin jokaiselle on varamsti tarjolla jotain Titanic -aiheista aktiviteettia.

Jatta pääsi sovittamaan Titanicin aikaista hattua ja muhvia.

City Hallissa oli myös Belfastin ongelmallisten aikojen muistoa käsittelevä näyttely.
Sekä kauniit ikkunat.

Vierailimme Belfast castlessa, koska aloimme kokea kaupungin tulleen nähdyksi. Itse linnassa juhlittin häitä, mutta pääsimme kuitenkin pihapiiiriin kurkistamaan merimaisemaa ja kissateemaista puutarhaa.

Kävimme katsomassa merimaisemaa myös Belfast Zoon pihassa. Sinne emme päässeet sisälle. Toimintaa Belfastissa siis riittää!

Autosta otimme tietysti kaiken edun irti ja kävimme kaupungin laitamilla suuressa Tescossa ostamassa evästä ja jäätelöa.

Pysähdyimme jäätelölle Iso-Britannian lippujen katveeseen. Mitä lie kertoisivat nuo liput, jos osaisivat puhua. Belfast oli ehdottomasti vaikuttava kaupunki, vaikka koenkin vierailumme olleen riittävän pitkä siihen tutustumiseen. Varmasti vielä aikojenkin kuluttua mietin Pohjois-Irlantia ja sen hurjaa lähihistoriaa. Googlettelen aihetta ja katson vähän asioita Wikipediasta. NÄinä kahtena ja puolena päivänä tuli koettua ja nähtyä niin monta asiaa, että pitää käydä ne uvatkin läpi, joita tuli otettua useampi sata seudun maisemista.

Kuitenkin viimeisenä havaintona Belfastista verrattuna Irlantiin (kuten Dubliniin) voidaan todeta, että hinnat olivat halvempia, kahvila/ravintolat tyylikkäämpiä irlantilaisiin pubeihin verrattuna, maisemat aneemisempia ja tiet paremmassa kunnossa. Belfastissa kannattaa ottaa Black Cap tour heti ensi töikseen. Se kuitenkin antaa vähän kuvaa, että missä kannattaa käydä ja mitä kaikkea Belfastissa voi kokea. Hieno kaupunki!

Turistit olivat onneksi sentään värikkäitä.