Burren

Ja puuhaa koko päiväksi. Tänään osallistuin siis historiassani ensimmäiselle OPC:n (Outdoor Pursuit Club) patikkaretkelle Burreniin. Seutu kuuluu näihin Irlannin lukuisiin henkeäsalpaavan hienoihin maisemiin. Heti Cliffs of Moherin vierestä tämä mannerjään voimakkaasti muotoilema alue alkaa ja jatkuu melko laajalti. Kaikenkaikkiaan paikka oli pelkkää kalkkikiveä. Meitä helli täydellinen auringonpaiste kevätpäivänämme. Patikkaporukka oli todella mukavaa ja odotan jo nyt innolla uusia reissuja. Vaikka olenkin uupunut.

Sain muuten palautetta irlantilaisittain kierrellen ja kaarrellen, että otan liikaa kuvia ja pidättelen siksi koko porukkaa. Tiedä sitten oliko näin, mutta ainakin sain mahtavia kuvamuistoja taas tästäkin reissusta! Sekä runsaasti lehmänlantaa vaelluskenkieni pohjiin.

Kalkkikiven määrä ja laattojen koko vaihteli. Välissä kasvoi ruohoa vaihtelevalla
määrällä lehmän kakkaa rikastettuna.

Kalkkikivikalliolla

Lannoittajat olivat laitettu yöksi suojaan ja meitä he tervehtivät ammuen kuuluvasti! Paikalliset lehmät ovat hyvin pitkäkarvaisia ja joko hyvin lihavia tai sitten useimmat niistä olivat tiineenä. Mukana oli muun muassa valkoisia lehmiä, joita en ole nähnyt ainakaan muistaakseni Suomessa.

Vielä paluumatkalla kävimme pubissa Doolinissa. Paikka oli tuttu. viime reissultani Dooliniin. Vaan en ole aikoihin nähnyt pubissa niin runsaasti porukkaa kerrallaan. Ja paikalla oli myös pelimannit soittimineen. Hienoa! Kuten sanottua tuntuu, että olen löytänyt itselleni mukavan ja edullisen harrastuksen, jonka kautta pääsen tutustumaan Irlantiin yhä laajemmin.

Kaupunki tutuksi

Tänäänkin Limerickiä helli auringonpaiste ja minun ohjelmani oli periaatteessa avoin. Kävin aamulla Milk Marketissa eli ulkoilmatorilla, joka on auki vain lauantaisin. Tarjolla on kasviksia, leivonnaisia ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Mukaan mahtuu paljon roskaakin. Mutta leivät on hyviä ja kasvikset tuoreita. Tosin hinnat on Teskoa korkeampia, joten usein silti päätyy markkinoiden jälkeen Teskon hevi-osastolle.

Auringosta auttimisen ja reippan ulkoilun lisäksi tavoitteena oli kierrellä paikoissa, joissa en ole vielä käynyt. No niitä ei hyvin runsaasti tässä City Campuksen tuntumassa ole. Kiersin siksi niitä alueita, joilla en ole hetkeen vieraillut. Kovin kaunista seutuahan tämä ei ole. Tosin jatkoin saman havainnon parissa, että todella niitä koirankakkoja keräämään kehoittavia kylttejä on ilmestynyt runsaasti tänne ennen niin saastaisille seuduille. Laitoin merkille, että joko alueella ei ole koiranomistajia tai kyltit ovat tehonneet. Sää oli huhtikuinen. Aivan kuin lakaisukoneet olisivat käyneet harjaamassa hiekoitushiekat (ja koirankakat) pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden iloksi pois!

Menin myös People's Parkkiin, joka on Limerickin harvoja viheralueita tässä lähellä. Vierailuani häiritsivät noin 12-vuotiaat pojat joidenkin limonadia ja karkkia vahvempien aineiden vaikutuksen alaisena. Vaikka vihaankin antautua sille epämiellyttävälle tunteelle, jonka nämä paikalliset saavat aikaan, lähdin kuitenkin puistosta melko vikkelästi. En uskonut ennen tänne Limerickiin tuloa muutenkaan, että vaivautuisin pelkäämään, mutta täällä on vaan joskus ihan hyvä kuunnella niitä vaistojaan, kun ei koskaan tiedä onko povarissa ase vai puukko vai heilahtaako nyrkki. Ja toisaalta kolme koltiaista voittaa minut valitettavasti voimamittelöissä.

Kävelin kaikki umpiperätkin katsastaen. Osa seudusta vaikuttaa antautuneen kohtalonsa ja maineensa alle. Kuitenkin jotkut yrittävät sentään toimia väripilkkuna.

Seinät maalattiin taivaansinisiksi.

Hankkimallani kuorimaveitsellä kelpasi retkeni päätteeksi porkkanoita kuoria. Niitä lopulta Tescosta ostettuja. Sekä edistää vähän neuletyötä. Myös iltaa istuin vaihtarien kanssa. Kivoja tyyppejä mahtuu massaan. Ja huomenna on edessä se kauan odotettu patikkaretki Burreniin. Toivotaan, että sää säilyy yhtä kauniina ja saan mahtavia maisemakuvia. Eiköhän se taivas ole sininen huomennakin.

Aurinkoa sekä henkisesti että fyysisesti

Ensimmäinen viikko on takana. Ja tapahtumaa on riittänyt. Sormet ovat suorastaan syyhynneet päivien päätteeksi blogaamaan, vaan City Campuksen internet-yhteys on ollut vastakarvaan. Eli ei toiminnassa pääosaa ajasta ollenkaan. Tänään menin asiasta valittamaan, koska en ole aikaisemmin ehtinyt. Sain kuulla, että asialle on tehty jotain sekä maanantaina, keskiviikkona että tänään. Marcus receptionista kehui, että "We are working on it!" Panostus on sitä perinteistä irkkutasoa. Mutta en valita, koska nyt netti toimii ja saan edes vähän päivittää viikon tuntojani ja kuunnella samalla säkkipillimusiikkia Spotifystä!

Tosiaan viikko kääntyi jo alussa menestystarinaksi tulevien kurssieni vuoksi. Niitä on sitten pitkin viikkoa käyty tutkimassa ja seuraamassa. Samalla periaatteella taidetaan pitkälti opettajakokelaita koulia täälläkin päin palloamme kuin Turussa. Jännityksellä tosin odotan meidän kuvataiteen tunteja, joita on aina kerrallaan 45 minuttia. Tokko saamme edes välineitä esille siinä ajassa 40 kokelaan huseeratessa perustaideluokan kokoisessa tilassa. Mutta aiheet ovat suorastaan kihelmöivän mielekkäitä. Pääsen tekemään ihan omaa kurssipäiväkirjaa ja suurta taideteosta. Taideteos tulee esille paikalliseen ainoaan nähtävyyteen, johon matkaoppaat kehottavat vierailua suuntaamaan, eli Hunt Museumiin.

Patrick Hennessay, Still Life

Yllä olevan kuvan innoittamana teemme noin metrin halkaisijaltaan olevia hedelmiä, jotka tekevät teoksestamme ikään kuin ympäristötaideteoksen ja sen "sisälle" pääsee kävelemään. Odotan innolla! Tosin olen samalla päässyt tutustumaan taiteessa käytettävään käsitteeseen Still Life ja kaikesta huolimatta olen yhä vähän ulapalla, että mitä sillä tarkoitetaan? Ja mihin taiteen käsitteeseen sitä voisi verrata? Yritin tätä äärimmäisen ruostuneella englanninkielen talentillani kysellä, mutta luennoitsijan kanssa emme löytäneet lainkaan yhteistä aaltopituutta ja Still Life jäi mysteeriksi minulle ja minulle epäselvän asian laatu hänelle.

Teos on esillä Limerick Art Galleryssä, jossa vierailin niin ikään ensimmäistä kertaa. Menen ehdottomasti uudelleenkin, koska vastaavaa taiteen esillepanoa en ole kuunaan nähnyt. Alla olevasta kuvasta saa vähän osviittaa. Kun kolme taulua on allekkain, seinän leveydeltä vierekkäin ja vielä lomasta löytyy veistoksia, niin aika äärimmäistä menoahan siinä on meneillään! Tosin juuri samanlaista ahtautta tämä koko Irlannin saari on tulvillaan. Pian totun jo siihen, mutta tämä eka viikko, etenkin Mary Immaculate Collegen osalta, antoi viikonlopun odotukselle aihetta.

Limerick Art Gallery

Kurssit alkavat olla valittuna ja edellisen lukukauden hedelmät kerättiin tänään. Eli saimme tulokset opintomenestyksestämme. Omani ei arvosanoilla loistanut. Mutta se ei haittaa, koska tiedän olevani silti ihan keskivertoa irlantilaisiinkin verrattuna. Ja tärkeintä oli kuitenkin se, että pääsin kaikista panostuksen alle joutuneista kursseistani läpi. Hienoa!

Uudet internationaalit sen sijaan ovat jääneet vähän vähemmälle huomiolle elämässäni. Ja minä heidän. Olemme siis tasapuolisia. Menetin näemmä ne ratkaisevat kolme päivää, kun tulin Limerickiin vasta maantai-aamuna viime viikon perjantain sijaan. Mutta en ole jostain syystä kovin, ainakaan liian, pahoillani. Näet toistaiseksi kukaan vaihtareista ei ole kovin kiinnostavalta yksilöltä mielestäni, karua mutta totta, vaikuttanut. Ja olenhan minä muutenkin oppinut jo tähän ikään mennessä, että tosiystävät on taidettu jo tehdä ja nämä kevään uudet tulokkaat eivät hyvin herkästi pääse arvoasteikolla samalle tasolle jo tapaamieni ihmisten kanssa. Sekä hätätapauksessa voin käyttää viime syksynä oppimaani taitoa olla yksin. Sekä syksyn vaihtareita tänne jäi hyvä liuta, joista seuraa kyllä löytyy.

Kommuunielämäni sen sijaan on nostanut veren kiehumispisteeseen tällä viikolla pariin otteeseen. Muina hetkinä on ollut vain pientä kuohuntaa. On se vaan niin, että kokemus kimppa-asumisesta on nyt jo saatu ja tämä kevät tulee olemaan enemmän tai vähemmän sietämistä sekä jäiden polttelua. En lainkaan kaunistele mielipidettäni. Jätkät, Francis ja Dave, tuntevat vähintään yhtä viileästi minua kohtaan kuin minä heitä. Onneksi välissä seikkailee ihana Deirdre, jonka kanssa kävimme muun muassa elokuvissakin. Eli asiat voisivat olla kosolti huonomminkin. Etenkin, kun saan parhaillaan olla yksin täällä juuri kliiniseksi siivoamassani asunnossa, jonne ei pitäisi tyyppien eksyä ennen sunnuntaita.

Vanha tuttavani Liikunta on myös tullut toivottavasti jäädäkseen tänne elämääni. Tänään olin hänen kanssaan kiertämässä Limerickin reuna-alueita täydelisessä auringonpaisteessa, joka tuoksuu jo niin vahvasti keväältä, että jätin pipon ja käsineet kotiin. Vain kamera kaulassani (ja tietysti Buff) lähdin kuvaamaan tätä ihmettä. Eilisen sateen jälkeen vastaan tuli tietysti paljon hylättyjä sateenvarjoja. Mutta myös ehdottomasti vasta esillepantuja kehotuksia koiranomistajille kerätä lemmikkiensä kakat!

When Your dog has done his business, do yours.

Toki löysin yhdenkin juuri esillelaitetun kyltin välittömästä läheisyydestä, lukuisien muiden vastaavien lisäksi, läjän koirankakkaa. Eli jokaista ei kyltin sanoma selvästi ole saavuttanut. Lienevätkö edes lukutaitoisia näillä huudeilla... Kunhan vitsailen! Mutta elämme murroskautta Limerickissä. Kenties, kun tulen muutaman vuoden päästä tänne käymään, en enää ole pakotettu katsomaan mihin astun jokaisella askeleellani.

Tämän keväisen päivän, toimivan internet-yhteyden ja asunnossa vallitsevan rauhan kunniaksi menen katsomaan Teho-osastoja pitkästä aikaa. Näin hienoa viikkoa pitää juhlia näet. Edessä on kuitenkin enää 11 samanlaista. Ja kevät voi lähteä matkoihinsa, jos ei mene sen mukaan. Niin voi käydä myös elämälle. Onneksi itse pääsen täällä erilaisten ärsykkeiden keskellä elämään jokaista hetkeä enkä varmasti pääse niitä katumaan.

(Toivon blogailun onnistuvan jatkossa tiivimmin, koska todellakin nautin tästä! :D )

Kevätlukukauden alkua ja Limerickiä

Meidän luentosalin ikkunasta on vähintään yhtä korkeat näkymät kuin minun keväällänikin.

Niin se siis kului loppunsa sekin Suomen vierailu. Saavuin Limerickiin jälleen erittäin uuvuttavan lentomatkustelun jälkeen. Myönnettäköön, ettei innostukseni alkavaan kevätlukukauteen tuolloin ollut kovin korkealla. Korkeintaan nollan tuntumassa. Vaan paljon tapahtuu päivässä, sillä jo koululla muutaman tunnin oltuani olin suorastaan innoissani tulevasta keväästä!

Syitä on muutama. Ensinnäkin sain järjestettyä tulevan kevääni aikatauluun opintoja paikallisten luokanopettajakokelaiden lukujärjestyksestä. Viime syksynähän minulle kerrottiin, että en voi tehdä opettajaopintoja täällä ollenkaan. Nyt opin tästä selkkauksesta sen, että kysy aina vähintään toiseen kertaan ja sitten vasta usko mitä sinulle väitetään. Näet tämä opettajaopintojen tekeminen ei ilmeisemmin ole kenellekkaan opettajista ongelma ollenkaan. Tänään on jo ensimmaiset oppitunnit kuunneltu ja voin todeta, että keväästä tulee varmasti opintojen suhteen hyvin mielenkiintoinen. Vielä tällä viikolla voi käydä eri kurssien tunneilla tutustumassa ja päättää sitten mitkä niistä valitsee.

Toinen syy hyviin tunnelmiin on se, että oli mukavaa nähdä näitä viime syksyn kavereita ja lisäksi huomata, että uusien vaihtarien joukosta löytynee kivoja tyyppeja sieltäkin. Tosin en ole vielä jutellut kuin parille niista, mutta tässähän on aikaa kosolti.

Ja erityisen mukavaa vaihtelua vapaa-aikaan tulee tuomaan retkeily/kiipeilykerho Outdoor Pursuit Club, jonka jäseneksi liityin ja myäs ensimmaiselle retkelle ilmoittauduin. Tämän kerhon mukana pääsen erittain halvoille retkille pitkin Irlannin nummia ja kukkuloita. Välineethän minulla oli tähän mukana jo viime lukukaudella vaan jotenkin jäi liittyminen. Eli ihan hyvä juttu, että on jäljellä vielä tämä kevätlukukausi.

Outdoor Pursuit Clubiin liityttiin Limerickin yliopistolla. Samalla sain tuntumaa matkan pituudesta yliopistolle ja nähdä kauniita sumuisia yömaisemia, kuten alla.



Radiokin olisi alkanut eilen ja näin juontajaparini Daven, mutta hänelle onneksi sopi, että hän vetää shown tällä kertaa yksin. Näet sen verran sekavat olivat tunnelmat, kun piti lukujarjestys saada kokoon ja tottua taas irkkuiluun. Ensi viikolla alkaa sitten sekin toivoakseni loistavasti.

Sää täällä on hyvin keväinen. Kun astuin duffelini kanssa Stanstedin lentoasemalle oli reilu vesisade jo vastassa. Shannonin kentällä taas oli todellinen hernerokkasumu. Sumu kyllä Limerickissä päivän mittaa ehti hälvetä tuoden mukanaan vielä entistä lämpimämman ilman. Etenkin vertailussa Suomen säihin on täällä todella lämmin. Duffelille ei liene käyttöä ja olisi voinut olla vaikka kaukaa viisas ja jättää sen suosiolla jo Suomeen. Vaan ei. Toimihan takki tosin hyvänä peittona siellä lentoasemalla toissa yönä. Hyvä puoli tässä orastavassa keväisessä säässä on toki se, että City Campuksella on ihan lämmintä. Keittiössä voi hyvin olla jopa ilman sisäkenkiä (lämpötilan puolesta siis).

Vielä pitää selvittää toki itselleen sopivat liikuntapaikat ja -ajat. Näet uuden vuoden tavoitteisiini, jotka täällä Irlannissa täytäntöön pannaan, kuuluu runsas liikunta. Limerickin yliopistolla tähän olisi hyvät puitteetkin, mutta yliopisto vaan sijaitsee melkein 10 km päässä paikallisesta kodistani.


Vielä leijaillaan pilvissä ja yritetään ehtiä paikasta toiseen. Hyvin toki ehtii, kun paikat ovat tuttuja. Ja voi ihan rehellisesti sanoa, että nyt täällä Limerickissä on mukavaa ja odotan innolla tätä kevattä!

Taas tervehdys Suomesta!

Jo viikko on vierähtänyt siitä, ja ylikin (!), kun Hannelen kanssa lähdettiin kotimatkalle Limerickistä! Ja viikkon on ollut todella tapahtumarikas. Ensin aloitimme paluumatkamme City Campukselta klo 03.30 viime viikon maanantaina. Tarkoitus oli kävellä koko matka keskustaan Tescon vieressä olevalle bussipysäkille. Vaan poliisit olivatkin eri mieltä. Viereemme pysäköi partioauto, jonka viranomaisia hämmensi, että minne me olemme oikein menossa tähän aikaa ja onko kaikki kunnossa, kun näin kaupungilla vaeltelemme. Vaan olihan meillä! Tosin tästä eivät poliisit olleet varmoja, joten he antoivat meille kyydin pysäkille. Ei ollut ihan tuttu Limerickin keskikaupunki näille viranomaisille, joten siinä kyydissä tuli tutuksi lähiöt myös niistä suunnista, joista me emme Hannelen kanssa olleet ehtineet lainkaan kävellä. Kaikki meni kuitenkin hyvin ja ehdimme bussiin. Ehdimme myös lennolle Dublinista Stanstediin ja Stanstedista Tampereelle, vaikka sääolot olivatkin irlantilaiset yllättäneet. Molemmilla saarivaltakunnan kentillä, joilla vierailimme, satoikin vettä, joka sulatti sen kaaoksen aiheuttaneen parin sentin lumikerroksen nopeasti ja meidän lennot lähtivät ja saapuivat ihan ajallaan.

Täällä Suomessa olen ehtinyt pitää aktiivista käsityöleiriä. Osallistujia on ollut 1-2 ja ompelukone on ollut työssä vuorotta. On ollut mukavaa ommella piiiitkästä aikaa! Ei neulomuksiakaan olla unohdettu ja on tässä ehditty korvakorujakin tehdä. Puuhastelu on niin mukavaa, kun on välineet, joilla tehdä käden ulottuvilla.

Täällä myös sääölöt ovat olleet lumisemmat kuin Irlannissa. Vielä ei ole suksia jalkaan laitettu, mutta voi sekin päivä koittaa.

Jääpuikkoja Koivutie 7:ssä.

Porin kaupungin talvikoristeet.

Teatterissa olen käynyt kahdesti. Ensin katsomassa Ulvilalaista harrastajateatteria. Yksiöön en äitee ota oli hulvaton ja oikeasti näytelmän komiikka sai nauraa ääneen!

Sekä omia, Ainon (kummityttö) että isän synttäreitä vietimme viime lauantaina niin ikään teatterin merkeissä. Kävimme katsomassa Helsingin kaupungin teatterissa Maija Poppasen. Musikaali oli todella hyvä ja tehosteet ja lavasteet olivat upeita! Ainolle (8 v.) varsinkin teatteri oli elämys täysine katsomoineen.

Yleisöä jännittämässä näytelmän alkamista.

Myös muu veljen perhe käytiin katsomassa, vaikka yövyimmekin hotellissa tilanahtauden vuoksi. Leikit ja leivonnaiset testattiin Ainon virallisia synttäreitä silmällä pitäen.

Laurin kanssa leikkimässä epäelastisuutta uhmaten.

Vielä viikko edessä Suomea ja paljon suunnitelmia. Turun valloitusta ja sitsejä odotan jo kovasti. On mukavaa keräillä energiaa alkavaan lukukauteen Limerickissä, jonka varalle olen tehnyt suunnitelmia. En aijo istua huoneessani koneella yhtä paljoa kuin tänä syksynä. Siinä on jo aineksi elämysrikkaaseen kevääseen melko lailla!

Killarney

Vaikka viihdyimmekin Hannelen kanssa suorastaan loistavasti Limerickissä, niin silti päätimme tehdä vielä yhden retken. Hannelelle Irlannin seudut Limerickin ympärillä ovat kaikki veiraita, joten sain ehdoittaa matkapaikaksi Killarneytä. Siellä en ollut itsekään vielä käynyt. Matkapäiväksi osui sopivasti melkoisen viileä päivä eli launatai. Ainakin bussikusti päivitteli kylmimpiä aikoja 50 vuoteen!

Matka taittui mukavasti Traileen kautta kiertäen bussilla nukkumisen lomassa lumen peittämiä nummia ihastellen. Vaikka lumi onkin yllättänyt irlantilaiset, niin meillä reissu eteni toivotulla tavalla. Sitä suomalaisena ihmettelee kyllä, että miten 2 cm lumipeite voi sekoittaa koko etelä-Irlannin.

Killarney on kuuluisa turistikaupunki, jonka ympäristö Ring of Kerryn ja Killarney National Parkin vuoksi on hyvin suosittua turistiseutua. Toki talvella ei ole lainkaan niin paljoa turisteja liikenteessä kuin kesällä. Tietenkään. Heti keskustan poikkeuksellisen värikkäät talot miellytivät silmiämme. Löysimme sieltä hyvää lounasta, upeimman villapaitamyymälän, joka on toistaiseksi tullut vastaan sekä kuvan ihastuttavan musiikkikaupan.

Erityisesti miellytti ikkunassa näkyvä vaaleanpunainen kitara, jonka ostamiselta meitä suojeli ainoastaan Ryanairin tiukat säännöt kuljetettavien matkatavarien määrästä ja koosta.

Tosiaan talvi ei ole sitä parasta aikaa ihastella Killarneyn kansallispuistoa, mutta me uhmasimme säätä. Kiersimme puistossa kilometrien matkan. Löysimme linnan ja jäisen järven. Maisema oli kuvankaunis. Ihan kuin olisi kävellyt taikametsässä!

Joutsenet vaikuttivat jäätyneen jaloistaan järveen.
(Hetken päästä ne olivat silti liikkuneet, onneksi.)

Järven jäälle kun heitti kiviä kuin leipiä tuli mahtava kumina! Ehkä hienoin ääni, jonka olen vähään aikaa kuullut! Ei sellaista tule, kun Suomessa heittää jäälle kiviä. Johtunee siitä, että Suomessa järvet todella jäätyvät, eivätkä ainoastaan pinnasta, kuten täällä vaikutti olevan asian laita. Jotkut vähemmän älykkäät irlanitlaisnuorukaiset jään kantavuutta siellä linnalla kokeilivatkin varsin odotetulla lopputuloksella....


Kävellessämme takaisin puistosta kohti bussiasemaa oli taivas vaihtanut väriään punaiseksi.


Hieno päivä jäi taakse. Pääsimme vaivatta myös takaisin tyhjänä ja kylmänä odottavaan Limerickiin ja asuntoon. Kerryyn pitää mennä ehdottomasti kokemaan keväällä uudelleen!


Tämä päivä onkin sitten kulunut päivitellessä säätilanteen kehittymistä. Hannelen kanssa lähdemme aamuyöllä kohti Dublinia ja sieltä sormien ja varpaiden ollessa ristissä ja kaikkea onnistumista toivoen kohti Suomea jälleen Stanstedin kautta. Tämän hetkisen tiedon mukaan lentojen pitäisi operoida ihan normaalisti. Mutta huomenna sen sitten todella vasta näkee. Nyt voi siksi mennä rauhassa nukkumaan kolmeksi tunniksi ennen pitkää ja uuvuttavaa reissua, jonka jälkeen toivottavasti huomenna illalla olemme Tampereella.

Pikkujouluja Limerickissä

Limerickissä kukkii vielä ruusutkin! (Peoles Park)

City Campuksen vartija, jolla on ilmeisen tylsää, kun täällä ei ole oikeastaan ketään, on jututtanut meitä ahkerasti useimmiten, kun olemme kulkeneet Hannelen kanssa ohi portin. Hän on kertonut muun muassa, että on Limerickistä kotoisin. Ei hänelläkään ollut paljoa kehuja silti tarjolla kaupungista. Sellaista on kai olla Limerickiläinen.

Hän kuitenkin kertoi meille, että 6.1. on Limerickissä suuri juhlapäivä, jolloin juhlitaan pikkujoulua. Siis kuulemma tämä päivä on ihan koko maan laajuinen pubipäivä. Me päätimme mennä sitä Hannelen kanssa todistamaan. Sen verran rankkaa oli pubitunnelma tänä juhlapäivänä, että meidän kantapaikkamme Costello oli kiinni! Hohoijjaa. Koko kaupunki oli muutenkin ihan kuollut ja päätimme tehdä pubireissun sijaan iltakävelyn. Se oli sitä paitsi tervehenkisempikin vaihtoehto.

Tänään tarkoituksena oli laajentaa Limerick -kuvaamme entisestään. Kävelimme muutaman kilometrin päähän ostoskeskukseen lähelle tanssituntipaikkaani. Ohitan tämän Jetlandin ostoskeskuksen siis viikottain, mutta aikaisemmin en ollut käynyt sisällä. Tämäkin kerta oli aika turha, koska ei siellä oikeasti ollut mitään muuta kuin Dunnes Stores. Joimme kahvit ja ostimme tien toiselta puolelta Lidlistä jogurttia ja Euroopan kartan. Olen aina haaveillut isosta kartasta ja nyt sellainen löytyi Lidlistä! Tosin enhän minä sitä Suomeen saa kuljetettua, mutta ehkä se 3 euron hinta ei ollut liikaa, kun nyt voin haaveilla Euroopan matkoista tämän kevään neulomisen ja Teho-osastojen katseemisen lomassa.

Paluumatkalla saimme lopulta Limerickin joulukuusen kuvaan valaistuna. Eikö ole hieno!?

Täällä viileässä kämpässä me taistelemme opiskelemaan Limerickiin jo nyt tulleen Daven kanssa korpitaisteluhengessä siitä, että onko lämmitys päällä ja kuka katsoo telkkaria. Dave tapaa ottaa lämmityksen pois päältä, kun menee nukkumaan. Hannele puolestaan menee laittamaan sen sitten keskellä yötä päälle, kun herää hoyrystyvään hengitykseensä. Ja tämän erän televisiovuoroissa taisi Dave voittaa. No me voidaan Hannelen kanssa tehdä täytettyjä lettuja Galway reseptillä. Hannele on tuolla keittiössä jo hyvässä vauhdissa, joten menen auttamaan häntä.

Tervetuloa Inishmoreen!

Tässä saaren tavaramerkki kivimuuri, joka tottakai on parhaimmillaan,
kun sen raoista paistelee aurinko.

Kämppikseni Deirdre oli kutsunut minun ja Hannelen kotisaarelleen Inishmoreen (Aran Saaret) vierailulle! Ja saimme näin heti aluksi mainitaksemme todella hyvän kierroksen pitkin saarta hänen autollaan. Deirdre tuli heti lauttasatamaan vastaan ja vei meidät ensin kotitalolleen teelle. Tosiaan viimeksi kun saarella kävin Jatan kanssa tutustuin vain saaren itäpuoleen, mutta nyt heti kärkeen sain nähdä miltä lännessä näyttää. Todettakoon,että aika samalta siellä näytti.

Ihan saaren länsipäädyssä oli upea hiekkaranta, jonne tarinan mukaan rakastavaiset menevät vietämään aikaa. Näin talvella ranta ei tietenkään ollut ihan niin upea kuin kesällä. Paikasta näki helposti naapurisaaren, Inishmaanin, jyrkän reunan. Deirdren mukaan saari on aivan kuollut paikka, jonne oikein turistitkaan eivät matkusta. Sinne sen sijaan järjestetään vuosittain uimakilpailu, jossa väliin jäävä meri ylitetään ja nopein uimari palkitaan.

Ja joku oli sinne hylännyt ilmeisen hyvin palvelleen pyöränsäkin.

Saimme myös nähdä Euroopan pienimmän kirkon rauniot etäältä. Kirkko on juuri niin pieni kuin miltä se tässä näyttää.


Matka jatkui Dun Aengukselle ja sen kivikaarta katsomaan. Paikka on siis muinaisen viikinkiaikaisen kylän muurit. Ja pudotusta on se 90 metriä Atlantin valtamereen. Muuten kaunis päivämme muotoutui juuri tuolla jyrkänteellä vähän tuuliseksi ja viileäksi. Mutta oli se vaan vaikuttava näin toisenkin kerran nähtynä!

Hannele otti urheana kuvia.

Seuraavaksi saimme autokyydin saaren korkeimmalle kohdalle. Paikalla olevaan näkötorniin kiipesimme Deirdren kaverin kanssa, joka kertoi meille vähän muinaisista tavaroista, jotka joskus museoksikin kutsuttuun torniin oli vaan työnnetty. Kuten vanhat nahkakengät ja rukki saivat taakseen tarinan, joka ei kovasti poikennut tosin suomalaisesta versiosta tavaroiden historiasta.

Edessäsi aukeaa Cliffs of Moherin jyrkänteet. Katso vaan tarkasti. :D

Saarella kiveä riitti. Deirdre kertoi meille, että maat on kautta aikojen jaettu näillä kivimuureilla omistajien kesken. Sillä jonnekin ne kivet on laitettava. Toki muureihin on jätetty myös kulkuaukkoja, joista pääsevät niin ihmiset kuin saaren lehmät ja vuohetkin kävelemään.

Josta näkyi aina Connemaraan asti!

Oli todella hulvatonta liikkua autolla saaren kapeilla kolmella tiellä (joista yksi oli suljettu) paikasta toiseen. Deirdre tarjosi meille tarinoiden lisäksi myös lounasta ennen kuin lähdimme kotimatkallemme. Ja hän myös esitteli saarella olevien poikamiesten taloja meille Hannelen kanssa. Vaan en osaa silti sanoa, että haluaisinko asua siellä. Ihana paikka, mutta ehkä vähän liian pieni kuitenkin. Kesät siellä voisi viettää kyllä. Tai talvet. Mutta ei molempia. Hannele sen sijaan totesi, että jos muut projektit eivät ota onnistuakseen, niin hän voi aina mennä Inishmoreen ja mennä naimisiin yhden saaren useista rikkaista poikamiehistä kanssa.


Ja pääsimme me sieltä kotiinkin, vaikka täällä on talvi todella yllättänyt irlantilaiset. Kuulemma koskaan ei ole vielä tähän aikaan vuodesta tarvella hiekoitukselle, mistä syystä hiekoitushiekkaa ei ole. Sitä on tulossa tämän kuun lopussa. Suurin ongelma on tietysti pikkuautoilijat, jotka tukkivat tiet kokeneempien bussikuskien edessä. Vaan ei bussikuskikaan paljoa voi, jos yhden auton levyisellä tiellä edessä jarrutellaan.

No loppu hyvin ja pääsimme yöski kotiin City Campuksen hyisiin olosuhteisiin. :) Hieno reissu!

Galway again!

No niin olemme päässeet Hannelen kanssa tutustumaan Galwayn ympyröihin. Olemme katselleet villapaitoja (jotka voi sen lisäksi, että ne on tehty koneella, niin olla tehty koneella ihan Kiinassa asti! Lienee turha sanoa, että olen aika pettynyt), etsineet postikortteja, kuunnelleet perinteistä irlantilaista musiikkia, syöneet lettuja ja juoneet reissun ensimmaiset Guinnesit! Ei siis huono paiva olleenkaan! Guinnes tosin oli terastettu mustaherukkamehulla, mutta se varmaan ei haittaa. Jatkossa, jos juon Guinnesia niin aijon juoda sen mustaherukkamehulla. Se vaan oli niin monta kertaa parempaa niin.

Pubitunnelman luo... ja hyvä musiikki!

Hostellikin vaikuttaa oikein mukavalta pikkupaikalta. Tällaisen voisi perustaa itsekin! Saimme sita paitsi 8 henden mixed dormin sijaan jakaa kahdestaan neljän hengen huoneen edellisen vaihtoehdon hinnalla. Huoneessa on lammin ja talo tarjoaa ilmaista teeta. Kelpaa siis kayttaa hintaan kuuluva 30 minuutin nettituokio. :)

Hostellihuoneen värit olivat räikeitä. Vaan kun on kaikki värit räikeitä,
niin yhdistelmä on aina aiva ookoo.

Huomista Aran saarten reissua varten on jo ostettu bussiliput ja lauttaliput ja Deirdre tulee meitä vastaan laiturille. Luvassa siis mukava päivä silloinkin!

Kohti uusia haasteita

Vuosikymmen vaihtui täällä Limerickissä minun ja Hannelen perinteiden mukaan hyvin. Irlantilaiset eivät raketteja paukuttele (joka heidän edukseen lasketaan), joten aaton jäljet ja roskat eivät poikenneet normaalista elämänmenosta. Saimme tänne kämpillemme seuraksi aaton illaksi Dave -kämppiksen ja tyttökaverinsa. Tyttökaveri Elen jopa otti meistä kuvia paljettiasuissa.

Pari vuode ensimmäistä päivää me käytimme Limerickiin tutustumiseen kävellen. Todella kauniita seutuja täällä kyllä on myös niiden rumien kaveriksi! Löysin myös näillä reissuilla muutaman kyltin, joka kehotti keräämään koirien jätökset. Eli on niitä Limerickissäkin, vaikka ei minun koulumatkallani olisikaan. Vielä jää muutamat reitit toki kävelemättä näille Hannelen Irlannin päiville.

100 -vuotias talo vartioi pihaansa.

Upeita hevosiakin saimme nähdä!

Kävimme eilen myös elokuvissa, joka niin ikään oli minulle täällä ensimmäinen kokemus laatuaan. Hugh Grant ja Sarah Jessica Parker tähdittivät elokuvaa "Did you hear about Morgans?". Elokuva oli ikan ookoo. Eniten viihdytti/hämmästytti se muu yleisö. Tytöt olivat pukeutuneet lähinnä chearleader -asuja muistuttaviin viritelmiin ja jalassa oli yli polven nousevat lateksisaappaat. Täällä kun on aika viileää nyt niin ihan t-paidoissa ja minihameissa ilman sukkahousujakaan olivat liikenteessä! Ikää näillä tytöillä oli ehkä 14 -vuotta ja pojat olivat sitten jo ajokortin omistavia. Heillä oli päällään suorat housut ja kauluspaidat. No ei ne asutkaan mitään, vaikka itse emme Hannelen kanssa päästäisi omia tyttöjämme ulos ovesta sellaisissa tamineissa. Mutta kun popcorneja piti käydä hakemassa kesken elokuvan ja röyhtäily sekä puhelimeen vastaaminen olivat yleisiä käytäntöjä, niin vähänhän se häiritsi. Tosin onneksi irlantilaiseen tyyliin elokuvan volyymi oli täysillä, joten muu hälinä jäi sen alle. Ensi kerta elokuvissa pitänee valita ajankohdaltaan paremmin. Varmaan arkena on vähemmän chearleadereita...

Muuten elo on pyörinyt Teho-osaston, kokkailun (!) ja neulonnan ympärillä. Tänään lähdemme kuitenkin pienelle reissulle. Suuntana on Aran Saaret ja Galway. Saarilla meidät tapaa kämppikseni Deirdre, joka on siis sieltä kotoisin. Lupasi näyttää vähän paikkoja. Tulee varmasti mukava reissu!