Kappale irlantilaista aerobic-kulttuuria

Koska tapailen edelleen ystävääni Liikuntaa, päätin omistaa tämän tekstin irlantilaiselle aerobic-kulttuurille. Sain siihen piiiitkän odotuksen (eli koko syksyn mittaisen) jälkeen otteen tänään boxersisen merkeissä. Tämä nyrkkeilyn ja aerobicin risteytys tosin oli vain laiha varjo suomessa suosikikseni nousseesta Body Attacista. Aion silti mennä sinne vastakin. ary I:n salissa tapahtuva ryhmäliikunta kun on kaikin puolin hyvä vaihtoehto. Lyhyen matkan lisäksi hinta on huokea.

Ensin boxersaisaajien vaatetuksesta. Teemana oli selvästi "tule sellaisena kuin olet". Jalassa liikkujilla oli vaihdellen converseja, balleriinoja ja juoksulenkkareita. Yksiäkään erillisiä jumppaamiseen tarkoitettuja kenkiä ei nähty. Tai jos ei lasketa omia jalkineitani. Seurauksena oli tietysti multapaakkuja ja ruohotuppoja lattialla, jossa myöhemmin makasimme lihaskuntoamme kohottamassa.

Housut olivat farkkuja, shortseja, collegehousuja ja tuulihousuja. Paidat olivat niitä mitä nyt sattui päällä olemaan. Erityisesti huppari oli suosittu asuste. Sen saattoi sitten heittää nurkkaan, kun vartalon lämpö oli noussut riittävän korkeaksi. Oli hyvä siis huomata, että tekstiiliurheilu ei ole irlantilaisten leipälaji. Edes ohjaaja ei ollut sonnustautunut tavallisesta poikkeavaan asuun saatikka omistanut jumppakenkiä.

Jumpan loputtua kotiin lähdetään shortsijaloilla lämpötiloista piittaamatta.

Musiikki noudatti sitä hyväksi havaittua 80- ja 90-lukujen taitteen teemaa. Tai vähintään silloin huipulla olleiden artistien tuotantoa vähän tuoreempana. Ohjaajamme ei omannut minkäänlaista rytmitajua. Välillä suorastaan ihmettelin, että miten hän pystyi liikkumaan niin pahasti epärytmissä varioiden vielä omaakin rytmiään. No se on taitolaji olla rytmin ulkopuolella.

Sen sijaan muut jumppaajatkin pakkautuivat irlantilaiseen tyyliin uskollisesti valtavan tiiviisti lähes kiinni toisiinsa. Potkut sivalsivat miltei kylkiä. Ja hihittely kuului tietysti asiaan. Nähtiin siellä yksi tyttö jopa tekstailemassa kesken jumpan. Onhan se rankkaa olla tavoittamattomissa yhden tunnin ajan.

Ohjaajan ääni ei silti kuulunut mihinkään. Mikkiä ei täyttä salia varten ollut käytettävissä. Siitä seuraus oli lievä epävarmuus siitä mitä pitäisi tehdä ja koska. Sujuvasti silti seuraillen pääsi melko pitkälle. Toiset tekivät liikkeitä pahasti väärin. Muun muassa askelkyykkäämiseen löytyi runsaasti polville epäystävällisiä variaatioita. Onneksi siis itsellä on kokemusta tältä saralta niin jo ennestään kosteuden ja irkkutanssin runtelemat polveni eivät entisestään kärsineet.

Lämpö salissa nousi aika korkeaksi. Sen kunniaksi avattiin ulko-ovi. Oli aika erityinen fiilis loppuvenytellä siinä lattialla kuumissaan hengityksen samalla höyrytessä.

Epäonnistunut yritys kotiin lähtijällä demonstroida hengityksen höyrystymistä.
Taustalla jumppasalimme.

Kokemus oli silti kaiken kaikkiaan hyvin mukava ja liikunnan jälkeinen hyvä olo palkitsee yrittänyttä. Huomenna vuorossa on perinteinen aerobic. Kuulemani mukaan silloin musiikin kanssa mennään vielä kauemmas aikamatkalla. Jään odottamaan innolla.