Kävellessäni kotia kohti eilen Mary I:n kirjastosta törmäsin itävaltalaiseen Maxiin. Hän kysyi, että mikä minua vaivaa, kun näytän niin onnelliselta? Hyvää tuulta ei perjantaista oikeastaan saa kovin herkästi karistettua. Etenkään, kun taivas on sininen.
Olen huomannut tässä menneen irlantilasisittain eletyn elämäni aikana, että varmasti minut saa hyvälle tuulelle perjantai ja poutasää. Pienissä asioissa piileskelee ilo. Vaikka perinteisesti perjantai aloittaa kolmen päivän putken, joiden aikana en tee mitään velvollisuuksiani vastaavaa. Vietän vain aikaa nautiskelle. Niin perjantaissa on sitä odotuksen tuntua, että koko viikonloppu on edessä. Kun lauantaina jo vähän kyynisesti ajattelee, että pian on jo sunnuntai ja viikonloppu ohi. Täällä saa hennon otteen virkamiehen elämään ainoastaan sillä erotuksella, että ei sitä arkenakaan oikeastaan tee mitään kovin järkevää, kuten töitä. Mutta silti viikonloppu eroaa täysin viikosta ja juuri se kontrasti täällä, viitaten kaikkeen tässä blogissani aikaisemmin mainitsemaan, tekee viikonlopusta niin ihmeellisen.
Tänä viikoloppuna tosin aion tehdä pari hommaa pois jaloista kulkemasta. Ettei mene ihan ulkoilun ja DVD-levyjen seurailun merkeissä. Täällä näet olympialaiset eivät normaalia rytmiä sekota. Irlannissa kun nuo talvilajit eivät ole mitenkään voimissaan.
Rentouttavaa viikonloppua!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti