Limerick by night

Takana ehdottomasti toimettomin ja runsasunisin viikonloppu Limerickissä. Join teetä ja tapasin ystäviä sekä otin liian monta valokuvaa. Ja nukuin. Laitetaan tenttien piikkiin. Ja unta tarvitaan, että nuori jaksaa. Siinä on kuitenkin syy siihen, että kuvakavalgadini hyvistä suunnitelmistani huolimatta on otettu pimeällä.

Tässä City Campus lauantai-illan valaistuksessa. Kukaan ei ole kotona. Käytävissä palaa valot. Ja punaiset pilvet roikkuu kattojen päällä.


Sunnuntaina sentään ehdin Shannon jokea kuvaamaan ennen pimeää. Vaikka vain juuri ja juuri.


Tarkoitus oli nähdä tulvia, joita ei tämän ison joen kohdalla kyllä huomaa. Vesi on korkeammalla kuin yleensä. Mutta sitäkään ei tietäisi, jos ei paremmin tietäisi.


King John's Castle pimeän turvin. Tämä linna on ilmeisesti Limerickin ainoita nähtävyyksiä. Viitaten postikorttimyymälän valikoimiin. Onneksi kulttuuri on sitäkin rikkaampi.

Kuukin tuli esiin, kun riittävän sinnikkäästi odotti.

Koska Limerickissä ei saa liikkua pimeällä yksin, olin muiden vaihtarien kanssa liikkeellä. Ensin he halusivat tosin juoda Irish Coffeet, mikä varmisti sen, että olimme joen rannassa vasta, kun oli pimeää.

Agniezka, Luis, Kerstin ja Arthur.

Kun opiskelijalle tulee nälkä, hän menee Tescoon ja ostaa 6 sämpylää 50 sentillä. Niistä riittää yksi joutsenille, jotka on nälkäisiä myös pimeällä. Arthur ruokkii.


Ja lopulta näimme ne tuhot, jotka tulva oli aiheuttanut. Tässä joulukuusi Irlantilaisttain. Jossain on senkin näyttävä, että vajaa 10 % maan pinta-alasta on metsien peitossa. Ja tämä saari ei ole kovin suuri. Seuraavassa vaiheessa koetan saada kuvan tästä kuusesta, kun se on tulvien jäljiltä korjattu.

Myös parturikampaamo miehille on valmiina jouluun. Taidan itsekin alkaa olla.

Tänään sain tietää tulevaisuuteni Olan toimesta. Hän näytti meille puolalaisia taikoja, joita tehdään aina marraskuun viimeisenä päivänä. Sain tietää, että menen naimisiin 35 vuotiaana ja otan 2 avioeroa. Lapsia en synnytä kuunaan. Ja ensi vuonna elämääni tulee mies. Puolalaiset noidat tietää suomalaisia paremmin.

Myös radioshow'n oli määrä jäädä tauolle. Tosin Wired FM odotti meitä jälleen rikkinäisten masiinojen kanssa. Eli emme voineet esittää on air jouluspektaakkeliamme emmekä myöskään nauhoittaa sitä myöhempiä käyttötarkoituksia varten. Huomenna menemme valmiina äänittämään kaksi showta. Ensi vuoden kaksi ensimmäistä showta kun lähetetään jo ennen kuin palaamme lomilta.

Muuten täällä on opiskeluviikko, mikä näkyy opiskelijoiden vähyydessä Mary I:n käytävillä ja sohvilla loikoilevissa kämppiksissä. Heillä ei opinnot liikaa stressiä aiheuta. Taidan mennä itsekin nukkumaan.

Nimipäiviä

Tänään minua muistutettiin, että on nimipäiväni. Kiitos siitä kuuluu ensisijaisesti Liisalle, jonka siskolla sattuu olemaan sama nimi kuin minulla. Liisalla oli omansa viikon päivät sitten, joten juhlimme tänään molempien nimppareita lettujen ja omenasoseen sekä jäätelön eli hyviksi havaittujen tarjoilujen merkeissä. Lisäksi voitiin juhlia sitä, että huomenna on ainakin minun osaltani viimeinen tentti tälle lukukaudelle. Ja saatiin hyvä syy olla porukalla lukematta siiten. Ja olihan tänään toiseksi viimeinen tentti englannin vieraasta kielestä myös. Mutta kyllä nyt konkreettisesti tajuaa, että syksy oli ja meni.

Kerstin, Liisa ja Jenna lähdössä lukemaan iirin kielen historiaa klo 11.45 p.m. Joskushan sekin on aloitettava.

Täällä Limerickissäkin on kuulemma tulvia yliopiston seudulla. Me olemme täällä kukkulalla ihan hyvässä turvassa. Pitää mennä perjantaina katsomaan, jos tulvat ovat vielä tallella. Ennen ei kerkeä. Kuulemma tulvat ovat pahemmat kuin 50 vuoteen. Sateita on ollut niin paljon jatkuvalla syötöllä. Täytyy kyllä myöntää, että onhan täällä silloin tällöin vähän sadellut.

Illan lopuksi näin kuitenkin taivaalla mahtavan kuun sirpin täydellistä tummaa taivasta vasten. Lähdin hakemaan kameraani. Sillä välin pilvet olivat peittäneet kuun.

Kyllä näet aivan oikein!

Sillä siellä se on! Joulukuusi City Campuksella. Eikä ole suinkaan ainoa laatuaan. Näitä kuusia on monessa asunnossa. Bongailut alkoivat osaltani virallisesti tällä viikolla. Viime viikolla oli jo havaintoja jouluvaloista. Ja toki olen esitelyt pari kuvaa jo valmiustilassa olevista jouluvaloista kaupungin keskustassa. Tätä äityessäni ääneen päivittelemään sain kuulla, että 8.12. alkaen on virallinen joulukuusiaika. Ja, että tämä on kuulemma kovin aikaista, mutta ei tavatonta. Olen mykistynyt sekä sanaton.

Tänään olivat muun muassa Mary I:n henkilökuntaan kuuluvat lakossa. Lakko koski julkisia aloja, kuten sairaaloja jne. Kovin hyvin en asiaan perehtynyt. Minun arkeeni se vaikutti niin, että oli koko päivä vapaata. Sentään tiistaille perinteiset kuviot tanssin merkeissä toistuivat. Tanssiakin on enää kaksi kertaa. Niin se joulu vaan tulee. Taitaa olla tasan kuukausi aattoon.

Mainio päivä!

Sellainen tästä tuli siitäkin huolimatta, että alkoi uhkaavasti. Näet internet oli aina alkuiltaan asti kaput. Kolme puhelua receptioniin ja yksi henkilökohtainen vierailu olivat apuna lievittämässä tuskaani, joka pakotti huomaamaan, että olen aika pahasti koukussa verkkoon. No oli siitä sitten apua tai ei niin klo 18.15 sain skypeyhteyden Suomeen. Eli voin olla tyytyväinen internetkorjaajamiehen yritykseen tulla korjaamaan vika heti. Se meinaan oli lähes heti.

Ainoastaan radioshown suunnittelu jäi puolitiehen. Mutta ei hätää siitäkään! Oli nimittäin Daven vuoro valita biisit. Hän valitsi teemaksi cover-biisit. Hienoja biisejä kyllä. Listahan biiseistä löytyy tuosta sivupalkista. Ensi viikolla onkin sitten syksyn viimeinen show. Ja meillä on teemana rokkijoululaulut. Jatkamme hyväksi havaitsemaamme linjaa, jota Dave välillä rikkoo, soittaa ennen mainosradioissa kuulemattomia biisejä. Siis Irlannissa kuulemattomia tarkoitan. No me kehitytään huippuumme ja dialogi toimii jo nyt aika kivasti. Eli kelpaa radiokevättä jäädä jo vähän odottelemaan. :)

Tässä välissä väläytän sarjaani hyvätyistä sateenvarjoista. Tänään pongasin yli kymmenen varjoa.

Akateeminen varjo

Varjojen varjo voi jäädä huomaamatta

Jo aikansa hehkutettu iirin kielen tentti oli tänään. Oli kyllä kertakaikkisesti helpompi, kuin ajattelin. Kaikkia kohtia en tietenkään tiennyt. Yksi kysymys (kirjoita kymmenen lausetta) oli liittyen asuntooni. Olin jättänyt asuntosanaston opiskelematta ja keskittynyt säähän ja kellonaikoihin sen sijaan. No en usko sen homman kaatuvan siihen. Osasinhan sentään kirjoittaa, että asun asunnossa ja asunto sijaitsee kaupungin keskustassa (mikä ei pidä paikkaansa). Sitten kirjoitin, että asunnossamme on keittiö. Siinä oli jo 3 lausetta kuitenkin. En usko, että äijä jaksaa päätään vaivata kenenkään hylkäämisellä. Mutta sitä on turha murehtia nyt. Se selviää parin viikon päästä.

Ja tulokset elokuvapresentaatiostani olivat myös luettavissa. Ja kehitystä lienee kuitenkin tapahtunut. Sain omastani arvosanan A2! Parashan on A1. Täällä ihan ulkomaalainen loistaa koko kirkkaudellaan! Varmaan oli hyötyä kielimuurista sen verran, että osasin yksinkertaistaa esitykseni selkeäksi ja kuulijaystävälliseksi. Tosin pitää vielä huomenna mennä katsomaan, että olihan se varmasti A2...

Vielä kun lisää hienoon päivääni mukavan tanssitunnin (vaikkakin nilkkoja koettelevan), pyöräilyn läpi kaupungin (joka ei tulvi) niin on jo melkeen liikaa vielä kertoa, että sain vinkkejä työnhakuun itse irlantilaiselta. Sattuupa Kerstinin kämpässä majailemaan uuden perjantaina avattavan baarin ravintolapäälikkö. Hän ei tosin ottanut minua töihin, mutta oli muuten oikein ystävällinen ja informatiivinen työn haun suhteen. Vaan nyt pitäisi kirjoittaa oma CV englanniksi. Ehkä vielä jotain työtä saankin. Ehkä en. Mutta se on ainakin varmaa, että ilman hakemista töitä ei saa. Eli huomenna hakemaan hyvin nukutun yön jälkeen.

Deireadh seachtaine seo caite i Luimneach (Last weekend in Limerick)

Viikonloppu alkaa olla ohi. I didn't do much. Sanoisi irkku häneltä viikonlopun kuulumisia kysyttäessä. Järkyttävä tuuli on vihmonut ja vihmoo edelleen Limerikin (Luimneach) päällä niin, että todellakin tukka lähteee. Tuntuu, että talo kaatuu ympäriltä, vaan ei kaadu, koska viisas possu kolmesta on sen rakentanut.

Tässä vähän maisemia mun ikkunasta. Sitä katsellessa voi laulella Gösta Sundgvistin lyriikkoja laulun "Elämä ikkunan takana" tahtiin.

Ja sitten viikonloppuni iiriksi. Helpotuksena sekä teidän että oman ymmärrykseni tueksi engannin kielinen versio suluissa.

Bhí mé ag féachaint ar an teilifís. (I was watching television.)

Chuir mé e-phost chuig mo chara. (I sent e-mail to my friend.)

Chas mé le mo chara. (I met my friend.)

Chuaigh mé ag siopadóireacht. (I went shopping.)

Réitigh mé mo dhinnéar. (I made dinner.)

D'ól mé fíon. (I drank wine. Oikeasti tosin siideriä.)

Ghlaoigh mé ar mo mhuintir. (I called to my family.)

Bhí mé ag siúlóid. (I went for walk.)

Bhain mé taitneamh as mo am saor. (I enjoyed my free time.)

Bhí sé ag cur baistí agus bhí sé gaofar. (It was raining and windy.)

Beidh sé ag cur baistí i rith na hoíche. (It will be raining during the night.)


Suurena apuna oli kämppikseni Deirdre, joka siis puhuu tuota sekasotkua äidinkielenään. Vaikka pakko myöntää näin tentin ollessa huomenna, että ei se niin kauheaa ole kuin luulisi. Vaan oppiminen näillä metodeilla on ollut ainoastaan auttavaa. Onneksi lähes joka lause alkaa joko Tá sé, Bhí sé tai Beidh sé. Ja sitten voi vaan kertoa tykkäävänsä Guinnesista ja pirtelöstä: Is maith liom Guinness agus milkshake. Ihan suoraan on nämä meidän materiaaleista.


Joulunodotus on alkanut Limerikissä tänä viikonloppuna. Kävin joulumarkkinoilla, jotka edellä mainittuihin sääoloihin viitaten oli hyvin pitkälti peruttu ja siirretty sisätiloihin. Mutta ainakin fiilistelin jo joulukortteja. Ja tässä kohtaa lienee myös aiheellista täsmentää, että ei se joulu niinkään kiehdo yhtä paljon kuin yhdessä olo ihanien ihmisten kanssa ja vapaapäivät.

No reissuillani tapasin pitkästä aikaa karhuherra Baddingtonin. Hän pääsee itseoikeutetusti blogiini.

Ostoskeskuksen joulu

Nyt vaan yötä vastaanottamaan ja katsotaan tuleeko siitä iirin tentistä D2 vaiko F. Ensimmäinen parempi. Kun on vaivaakin nähty.

Tämäkin päivä on todistanut todeksi sen, että päivän saa kulumaan tekemättä yhtään mitään. Tai ei pidä vähätellä sitä, että kävin ruokaostoksilla Lidlissä kameran kanssa ja otin matkalla runsaasti kuvia. Tänään näet saimme myös kokea Irlantilaisen sään mahtavuuden. Aurinko paistoi täydeltä terältä taivaalta, joka ei tosin ollut ihan pilvetön. Mutta mahtavaa silti. Ja aurinko jaksoi odottaa koko aamupäivän minua ulkona.

Aloin viimein suunnittelemani sarjan kuvina: Hylätyt sateenvarjot Limerickissä. Paljastettakoon tässä kohtaa, että materiaalista ei ole ainakaan pulaa. Jää nähtäväksi mitä saan kasaan.

Alla oleva kuva on niin ikään matkalta Lidliin. Menin seikkailemaan sivukujille. Näet kuja, jolta kuva on otettu, on juuri sen näköinen, että sinne ei kannata mennä. Vaan minä olin reipas. Ei sieltä löytynyt oikeastaan muuta kuin tämä rautalangoilla ja aidoilla ympyröity teollisuusalue sekä kivan näköisiä maisemia.


Tässä odottaakin minua viikonloppu, joka on täynnä iirin opiskelua. Kyllä vähän harmittaa koko kieli. Ja sen lisäksi tämä irkkujen systeemi ilmoittaa kaikki asiat viime hetkillä. Kuten tämäkin tentti ja sen ajankohta kerrottiin meille viime maanantaina. Huh sanon vaan. Mutta aloin jo askarrella muistilappuja itselleni. Yhdessä on viikonpäivät, yhdessä kellonajat, yhdessä kuukaudet ja loput onkin sitten ajatuksen tasolla työn alla. Tosin eilen tunnilla historian osuudesta vastaava opettaja kertoi, että tenttiä on hyvin hankalaa repuuttaa, koska siitä ei ole iloa yhtään sen enempää hänelle kuin meillekkään. Jään odottamaan jännityksellä.

Myös mun kämppäkaverit luikkivat koteihinsa viikonlopuksi. Joten kelpaa taas olla. Tämä City Campus on siitä niin ihmeellinen paikka, että täällä eletään kuin kahdessa maailmassa, jotka on erit viikolla ja viikonloppuna.

Toivon viikonloppuni olevan tehokas niin opintojen kuin valokuvauksenkin suhteen.

Audrey Hepburn

Ostin tänään julisteen. Halvalla sain. Ja musta Audrey on aika tyylikäs nainen, jos joku pitää seinälleen valita.

Mitä minä iirillä teen? Hei mitä minä iirillä teen?

Tämä kysymys on pyörinyt mielessäni tämän illan ajan. Nimittäin tunnillamme yllämainitun kielen puitteissa saimme nähdä mallin tulevasta tentistämme. No tentissä oli 4 sivua. Ja kolme pientä kirjoitelmaa (15 lausetta) oli sisällytetty siihen. Kämmpikseni kaveri, joka siis osaa iiriä, totesi, että tentti olisi vaikea hänellekin. Tai lähinnä mahdoton suorittaa 45 minuutissa.

Ja jostain syystä ajoin heti etsiä aidassa aukkoja. Miettiä, että miksi edes opiskelen kieltä, jota en edes tämän jälkeen osaa käyttää kommunikoidakseni sillä irlantilaisten kanssa, enkä tule sitä sen koommin koskaan tarvitsemaan. Deirdre auttoi minua kotiläksyissä (hän on siis natiivi kielentaitaja) ja kirjoitti minulle 15 lausetta minusta itsestäni ja 10 lausetta siitä, mitä tein viikonloppuna. Ja nyt ne pitäisi konkreettisesti osata ulkoa.

Tämän äärimmäisen kysymyksen äärelle jään pohtimaan, että unohdanko koko homman ja keskityn muihin asioihin, joita kyllä on myös. Vai alanko lukea tai itkeä ja lukea. Pelkään pahaa kallistuvani ensimmäiseen.

Kirkkomaisema matkaltani kouluun. Pimeäähän täällä jo on klo 19.

Oli tänään radioshowkin on air. Meni tosi hyvin. Mä olin valinnut meidän biisit. Muuten olen sen kunniaksi laatinut showmme biisilistan tuohon sivupalkkiin. Ja otan vastaan ideoita biiseiksi. Kriteerit ovat rock genreen luokiteltava bändi Skandinaaviasta. Tosiaan meillä synkkaa sen mun "juontaja"parin Daven kanssa ihan kivasti. Pystymme jo heittelemään pientä small talkkia ilman, että se kuulostaa tosi tyhmältä.

Illalla menin vielä tanssimaan irlantilasia tansseja. Meillä on esitys sunnuntaina 13.12. KEräämme rahaa reissuun tanssikilpailuihin Puolaan. Saattaa olla, että minäkin pääsen sinne. Kun olen täällä (ellen muuta mieltäni) vielä koko kevään. Mahtavaa kyllä käydä siellä harkoissa. Ihmiset on niin mukavia. Tosin yksi neropatti tiedusteli minulta tänään, että mitä kieltä puhun äidinkielenäni. No kerroin puhuvani suomea. Hän oli hämmästynyt tiedosta, koska oli luullut, että Suomessa puhutaan englantia. Siis todella opit uutta joka päivä. Ja taas kerran vanha kunnon sanonta "älä oleta mitään" nosti päänuppiaan.

Sellaisilla eväillä jätän tämän päivän ja siirryn unten maiden kautta huomiseen. Mahtavaa.

Kahvia maidolla

Maistuvat kahvit keitettyäni lukuisia kertoja viikonlopun aikana ja tutustuttuani yhteen blogiin aamulla päätin kuvata kahvipannuni.


Tämä viikonloppu on kulunut hujauksessa. Ja tänään en ole poistunut asunnostani kuin parvekkeelle. Kummasti se aika kuluu kuluttamattakin. Olen kirjoitanut esseetä, jolla saan myös suoritettua yhden kurssini tentin. Ja tämän esseen takia päätin jättää viikonlopun retken lounaiseen Irlantiin väliin. Joten hyvällä mielellä saa olla, kun essee on ihan kohta valmis. Panostus siis kannatti. :)

No olin tänään vähän seurallinenkin. Kerstin tuli syömään lettuja ja omenasosetta, jotka valmistin ihan itse. Ostin edullisen paistinpannun voidakseni tehdä lettuja. Saatan käyttää pannua johonkin muuhunkin. Kaikki onnistui hyvin ja omenasosekin maistui ihan yhtä hyvälle kuin Suomessa.

Olen täällä Irlannissa oppinut olemaan omassa seurassani. Minusta on tullut siinä oikeastaan jo aika ammattilainen. Hieno taito. Kaikilla ei sitä ole.

Nyt jatkan vielä hetken sanojeni seurassa. Tavoitteena rikkoa 3500 sanan rajapyykki niin huomiselle ei jää enää kuin muutama sataa.

Perjantai todellakin 13. päivä

Ja tosiaan. PErjantain 13. päivä alkaa olla lopuillaan. Olen muun muassa joutunut pahoille taikauskon teille. Välillä. Siitä voidaan kiittää kämppistäni Deirdreä. Tällä kertaa olen varma kirjoitusasusta.

Saimme täällä viime yönä eli vuorokauden vaihduttua täksi epäonne päiväksi, että tällä kertaa saattaa epäonni toisaan olla myötä. Saimme juhlia kahdet jatkot asunnossamme tahtomattamme. Tietysti eri aikaan. Ja saimme riidan aikaiseksi Francis, alias tyynyvarkaan, kanssa. Tosin riidan lopuksi klo 4.20 hän kehui lähtevänsä. Toivoa sopii. Tosiaan sanomista tuli juurikin niistä jatkoista. Hän ei ollut ymmärtävinään mitä väärää voi olla tuoda väki jatkoilemaan asuntoon, jossa kaikki muut nukkuvat. Jos ei tajua, niin ei voi auttaa.

Sateisena päivänä kirjastoreissulla näin alla olevan kengät. Oli Tuhkimon kenkä kirjaimellisesti jäänyt lehdellä soitelemaan. Kuvan kenkä edustaa muutenkin irlantilaista kenkämuotia parhaimmillaan.



Muuten olen menestyksekkäästi edsitänyt viikonlopun tavoitettani kirjoittaa 4000 sanan essee. Jo 1000 koossa ja runsaasti hyvä kirjoja pöydällä lähteiksi. Eli kyllä tästä vielä hyvä tulee. Huomenna kun tekee hommia uusilla silmillä toisin kuin tänään kaksien yötorkkujen jälkeen.

Nautin juuri joka sekunnista. Paitsi siitä, että välikatolla ulvoo tuuli. Kysyn vaan, että miten nämä talot on rakennettu, kun tuuli voi todella ulvoa kuin konsanaan aukealla olevassa ainoassa puussa.

Näihin kuviin ja parempaan huomiseen toivottaen!

Voiko ärsytykseen kuolla, jos se yllättää?

Tänään on nähty irlantilainen sää parhaimmillaan. Ensin aamulla saatiin kaatosadetta. Sitten ilmestyi aurinko ihan pilven takaa. Sen jälkeen tuuli niin lujaa, että meinasi puut lähteä irti juuriltaan.

Ja sitten tulikin Marcus (se vähemmän mukavana pidetty paikan oletettu omsitaja) tekemään mittauksia meidän asuntoon. Ja varmaan mua odottaa parhaillaan receptionissa kirje, jossa kehoitetaan kantamaan pyörä alas parvekkeelta. no minä en sitä tee kuitenkaan. Saavat pakottaa. Tässä näet on suora näköyhteys pyöräsuojaan, jossa pyörät saavat kyytiä.

Esitelmänikin sain pidettyä elokuvasta Y tu mama tambien. Tulin siihen tulokseen, että kyseessä on postmoderni filmi perustuen todistusaineistoon, jonka keräsin. Ylitin sallitus ajan, koska piti vähän etsiskellä sanoja. Vaan taas on yksi julkinen puhetilaisuus rikkaampana siirtyä kohti uusia haasteita.

Kämppis Francis on tänään aiheuttanut päänvaivaa. Huh. Luulin jo tukahtuvani ärsytykseen, jonka aiheuttajana hän oli. Kumma miten voi sortua siihenkin juippin uhraamaan ajatuksiaan. no pähkinänkuoressa juttu ei ollut sen kummempi kuin, että hänellä on tyttöystävä ja he tekivät yhdessä ruokaa. Jäätävä sotku jäi jälkeen. Ja lisäksi hän on puhdas imbesilli. Täysin epäirkku. Ja nuori. Ja, kuten sanottua, tukahduttavan ärsyttävä. Nyt vaan odotellaan, että tyttöystävä huomaa saman ja siityy elämässään eteenpäin ja rauha laskeutuu asuntoomme.

Oli tänään mukavaakin. Kävin katsomassa cabareeta yliopistolla. Ja mukavinta oli kenties se, että kämppis Deirtre oli mukana. Menimme yhdessä. Cabaree oli laadukas. Hyviä laulajia opiskelijoiden joukosta löytyy. Menimme vielä hetkeksi parantamaan maailmaa Deirdren kanssa paikalliseen Pubiin.

Sekä kävin vähän astimassa joulua keskustassa. Jos ei muuhun, niin ainakin jouluun Limerick on jo valmistautunut! Vielä saadaan silti odotella niitä valoja noihin valoihin. :)


Katunäkymää.


Kaupungilta kaupungille.


Nyt voin mennä nukkumaan kuunneltuani One day I'll fly away -biisin kymmenisen kertaa.

Hyviä diilejä

Tämäkään päivä ei ole ollut turha. Opin tietämään, että on olemassa google books -sivusto, jossa hyvällä tuurilla on juuri hakemasi kirja, joka on kirjastosta lainattu. Mikä käy täällä usein. Ja parasta sivustossa on ehdottomasti se, että kirjasta on huomattavasti helpompaa hakea tietoa, kun se on sähköisessä muodossa. Nimittäin niitä tietoja tarvitaan kohta paljon. Olen työstämässä 4000 sanan esseetä, mikä on suuri sanamäärä minun tasoiselleni englanninkielen taitajalle, aiheesta median, erityisesti radion, vaikutukset irlantilaiseen yhteiskuntaan. onneksi aihe on huippumielenkiintoinen. Ja kirjojakin nyt on löytynyt. Mutta tiedossa on viikonloppu kirjoittamista. Tämän suurehkon sanamäärän takana on se fakta, että suoritan samalla tentin. Niin ei tarvitse hakuammunnalla lukea tenttiin ja tulla mahdollisesti siinä hylätyksi.

Ohjelmassa on toki ollut myös iirin kieltä. Näin kurssin lähestyessä todellakin ja onneksi loppuaan en tuntenut kovin suurta turhaumaa tunnilla. en usko kyllä vieläkään, että voin tenttiä läpäistä. Mutta ei hätää. Menen siinä tapauksessa itkemään opettajan eteen, että tarvitsen kyllä ne opintopisteet tästä kurssista. Samalla mietityttää, että miten paljon mukavampaa olisi lukea ja opiskella elämää varten. Vaan ei. Aina on joku vaade opiskelun takana. Ja ehkä siksi aloin tänään vähän inhota elinikäistä oppimista ja kaivata vapaan kirjailijan uraa, jonka olen itselleni suunnitellut. Aijon kirjoittaa kirjoja puhtaasti oman mielikuvitukseni tuotoksiin pohjautuen, ilman lähdemerkintöjä.

Illan kruunasi toki irkkutanssi. Alla kuvassa alotteiljoiden ryhmä tanssii reeliä. En muista tanssin nimeä millään. Ne on valillä aika epäloogisia. Ehkä sitä ei heti huomaa, mutta aika epätahdissa ja väärissä paikoissa osa vaikuttaa. Mutta se ei olekaan tärkeintä. Vaan se, että on hauskaa ja sitä siellä takuulla on luvassa!



On tässä toki yksi murhekin, joka on hidas nettiyhteys. Jälleen toimintaan saatettu spotify ei soita ilta-aikaan oikeastaan yhtään biisiä katkoitta. Ärsyttävää. Varmaan tänne City Campukselle on asennettu jonkunlainen nettiyhteys, jonka laajuuden kaikki opiskelijat jakavat. Eli nopeus on melko hida, jos kaikki on netissä samaan aikaan. Aamulla biisit toimii. Nyt vaan eivät enää iltaisin. Toisaalta pitää olla tyytyväinen siihen, että on joku netti. Se on jo jotain tämän internetin historian aikana.

Siirryn radiohistorian pariin. Ja kuuntelemaan biisejä pätkä kerrallaan.

Donegal ja muutama muu neljässä päivässä

Taas on aika blogauksen. Minne meni eilinen.

Lähdin kiertämään Irlantia viime torstaina maantieteen laitoksen kenttämatkalle osallistuen. Vasta eilen sunnuntaina saavuimme takaisin, joten neljä päivää matkustimme, joista kaksi olivat todella tehokasta maan perintöön (heritage) tutustumista. Todella tiivis ohjelmamme varmisti monipuolisesti sen, että moni paikka tuli nähtyä ja koettua sekä että lounas- ja kahvitauot jäivät väliin.



Matkamme alkoi auringonpaisteella ja loppui auringon paisteeseen. Vaan väliin mahtui runsaasti tarvetta sadetakille ja vedenpitäville kengille. Meillä oli onneksi bussikuljetus joka paikkaan. Näet toisin kuin minä, irlantilaiset maantieteilijät eivät omista kun auttavasti kunnollista varustetta kenttämatkoilleen. Näin runsaasti collegepaitaa ja -housua sekä korkokenkiä. Lisäksi hämmästytti se bilevaatteiden määrä, joka kuitenkin oli saatu mahtumaan matkalaukkuu (ei rinkkaan).



Perjantai 6.11.2009


Aloitimme heritage-matkailumme tutustumalla Marble Arch Geoparkkiin. Läheinen kylä Belcoo eli selvästi kesäturismista ollen nukkumassa, kun me sinne saavuimme. Yllättävän runsas ihmis- ja automäärä alemmassa kuvassa Belcoosta selittyy sillä, että me toimme sinne yhtäkkiä bussilastillisen ihmisiä. Ja oli kylässä Centra-kioski auki, josta sain ostettua kuitenkin adapterin kahdella eurolla. Eli kysyntä kohtasi tarjonnan.


Ja Marble Arch Cave itse oli lähes täyttnyt vedellä ja oikeasti turistikausi oli loppunut jo lokakuun loppuun. Me pääsimme silti vähän kurkistamaan luolaan. Hyvin vähän. Koksa kesäisin siellä voi ottaa venematkan ja se vaatii pääsyä syvemmälle maan sisään. Mutta kaikkiaan paikka oli todella vaikuttava ja toivottavasti keväällä pääsen sinne venematkalle.

Kuvauksen kannalta pimeä luola ei ole se otollisin. Alla kuitenkin kuva luolasta ja siellä katosta tippuvasta vedestä.


Visitors Centre oli loistava! Vaivaa oli nähty sen eteen, että turistit ja opiskelija/koululaisryhmät saavat käsityksen niin luolasta kuin itse geoparkistakin.

Alla rektiviittanukke näyttää mallia millaisista rei'istä joskus pitää soluttautua sisään tai ulos, jos oikeasti on luolamiehiä/naisia. Varmasti paikka on elämys pienille koululaisille ja isommillekin! Geoparkit ovatkin kuulemma sellaisia, että niiden pitää kehittyä ja ylläpitää tasoaan pysyäkseen maailman geopark -listoilla, minne tämäkin Marble Archin puisto kuului.


Ulster American Folkpark lähellä Omaghin kaupunkia kertoi meille tarinan muutosta Ulsterista Pohjois-Amerikkaan 1800- ja 1900 -luvuilla. Alkuperäiset talot oli siirretty kaikki puistoon omilta paikoiltaan. Jokaisessa talossa oli oikea asianmukaisesti pukeutunut "talon asukas" kertomassa heidän tarinaansa. Vaikuttavaa. Meitä ei sää suosinut, mikä on sääli. Mutta puisto on elämys. Sitä paitsi, koska heillä ei ole suomenkielistä opaslehtistä he lupasivat, että jos sellaisen käännän pääsen vieraitteni kanssa puistoon ilmaiseksi!


Tässä seppä näytti miten tehdään hevosenkenkiä ja demonstroi samalla miltä haisee palanut hevosen kaviokynsi.


Tässä talon rouva näyttää miten lankaa kehrätään rukilla ja kertoi samalla materiaaleista, joita vaatteissa käytettiin ja miten lankoja värjättiin. Nyt tekisi mieli itsekin kokeilla kehräämistä! Ja lankojen värjäämistä.

Päivä oli täynnä hienoja paikkoja. Ja pääsimmehän me samalla käymään Pohjois-Irlannissa ja käyttämään puntia. Ihan vähän vaan. Pohjois-Irlanti näytti toipuneen ulkoisesti kahakoistaan. Se erosi Irlannin tasvallasta siinä, että talot olivat pieniä ja sieviä, kuten täälläkin, mutta usein samanlaisia keskenään. Paljon pieniä kaupunkeja tuli lävistettyä. Sinne pitää varmaan mennä uudelleen sitten, kun kevät ja turistit tulevat pakottamaan kaupat ja kahvilat avaamaan ovensa.


Lauantai 7.11.2009

Donegalin kaupunki oli ensimmäinen kohteemme.


Vierailimme ensin hautausmaalla, koska siellä pääsee tutustumaan kansanperinteeseen parhaimmillaan. Esi-isämme makaavat jalkojemme alla. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa siltä kannalta. Yläkuva on otettu paikalla ollesita raunioista. Ikkunan kautta pääsee kurkistamaan nykyaikaan.


Itse Donegalin kaupunki ei merkittävästi minun silmääni eronnut muista pikkukaupungeista. Linnat ja kirkot jäivät käymättä. Talot oli maalattu kauniilla väreillä. Pikkukahvilat odottivat asiakkaitaan. Ja keskellä kaupunkia oli aukio, jossa voisi viettää kaunista kesäpäivää. Mainitsnko jo, että Donegalissa satoi?

Jatkoimme matkaamme kohti pohjoista. Killybergsissä pakenimme sadetta Donegal Carpets Factoryyn. Arvokkaat matot, jotka koristavat lähes kaikkien Irlannin konsulenttien lattioita ympäri maailmaa eivät enää ole tavallisen kansan suosiossa. Tai mikäs siinä ollessa, vaan maksavat aika lailla. Ihmekös tuo, kun mattoa tekemään tarvitaan aina yli yksi henkilö. Määrä riippuu maton leveydestä. Ja lankaa tarvitaan kymmeniä kiloja. Ja jokainen tupsu pitää sitoa loimeen käsin. Ryijyn tekeminen ei ole tästä puuhasta kaukana. Ero on vaan siinä, että maton lankojen pitää olla huomattavasti tiukempaan "piiskattuna". Katomallamme videolla mattojen tekemisestä kuusi naista tekivät yhtä mattoa 4 kk ja matolla oli painoa tyyliin 1000 kg. Eli siitä voi vähän laskeskella, että mitä se maksaa. Pieni, vähän vessan matosta isompi, matto käsin tehtynä on jo yli 200 e. Ja sillä hinnalla ei paljoa kuvioitakaan saa.

Minäkin pääsin kokeilemaan kädestä pitäen neuvottuna miten hevosenhäntäsomu tehdään. Osasinhan minä sen jo, koska takana on kankaankudontakurssi. Mutta en ollut tarpeeksi nopea päästäkseni tehtaalle töihin. :)



Tosiaan mattoja tehdään vieläkin, mutta vain tilauskesta. Ovat kuulemma liian kalliita varatoitaviksi.


Matkamme jatkui suunnaten Glencolmkilleen. Siellä sade odotti meidän saapumista. Saimme sateessa tallustellessamme todeta, että yksikään Pubi tai kahvila ei ollut auki, mutta kuitenkin meidän oli tarkoitus syödä siellä lounaamme. Melkoinen yhtälö. Onneksi oltiin Liisan kanssa tehty eväsleivät ja jälleen kerran olimme pukeutuneet asiallisesti. Toisin kuin muut, emme kastuneet.

Kohteemme oli kylän Folkvillage. Ei yhtä upea kuin Ulster American Folkpark, mutta kiva. Kylä esitteli irlantilaista elämänmenoa. Taloja oli jälleen kerran siirrelty eri paikoista tähän kylään. Folk Village avattiin varta vasten meitä varten. Eli sekin enteili turistikauden ohi olemista.

Alla kuva yhdestä ikkunasta kylän taloissa. Ikkunoissa yhdistävänä tekijänä oli ikkunalaudalle sijoitettu uskonnollinen elementti katsomaan ulkoa tulijaa. En saanut selville miksi hahmo katsoo aina olos. Osasyy voi olla se, että en kysynyt.


Ihan kylän vieressä oli upea ranta. Ja aurinkokin meille näyttäytyi! Ranta oli hyvä osoitus siitä miten Irlannin länsirantoja todella muovaa meri voimallaan. Aallot olivat valtavia ja paiskautuivat voimalla rantakallioihin. Varmaan kolmemetrisiä ne olivat ja kovimmat pärskeet nousivat kenties kymmeneen metriin. En päässyt kovin lähelle kuvaamaan. Silti meren tuoksu huumasi.


Samassa kylässä, Glencolmkillessä, oli myös kirkko, jonka hautausmaalle menimme katsomaan niin ikään niitä esi-isiä. Kirkko nimesi itsensä mahtipontisesti Church of Ireland:iksi.


Ardara Heritage Town oli jo jättänyt jäähyväiset turistikaudelle. Turisti-informaatiotoimisto oli kiinni. Mutta kaupunki oli silti kaunis ja talojen värit olivat kauniit. Sinnekin yritän mennä uudelleen keväällä.

Alla havainto joulun lähestymisestä ja kitchistä Ardarassa. En esittele nyt muita kuvia, koska siellä meitä odotti sateen lisäksi myöskin jo pimeä.


Sunnuntai 8.11.2009

Päivä alkoi täydellisellä auringonpaisteella ja jatkui myös sellaisena. Majapaikkamme Bundoran jäi näkemättä valoisan aikaan. Alla kuva taloista, joissa asuimme. Kaksikerroksisen paritalon puolikkaan asutti kuusi henkilöä. Eli tilaa riitti. Kyllä taas kalpeni City Campus tämän varjoon. Mitä lie maksaa tuollainen asuminen. Meille retki kuitenkin tuli halvaksi.


Suuntasimme paluumatkallamme vielä yhteen kohteeseen. Kohde oli Ariginan kylä, joka aikanaan elätti itsensä kaivoslouhoksilla. Tämä toiminta kuitenkin loppui jo 1990 -luvulla. Sen jälkeen turistit ovat päässeet katsomaan kaivokseen sisään. Kavos kantoi nimea Arigina Mining Centre. Valtavan hyvä oppaamme oli entisiä kaivoksen työntekijöitä ja hän osasi kertoa meille monta tarinaa. Se, jos mikä, teki vierialusta kiintoisan.


Tässä kuvassa maisema, joka aukesi kaivoksen pihasta. Korkealle kiivettiin serpentiinitietä. Alhaalla kylänmiesten ja -nasiten talot ja alhaalla aukeava meri. En ihan tarkkaan ole vielä hahmottanut, että missä Arigina oikeastaan oli. Lisätutkimuksia siis tarvitaan.


Vanhat valokuvat havainnollistivat aikoja, jolloin kaivos vielä oli auki. Se suljettiin, koska halvempaa kivihiiltä sai hankittua muista maista. Kuten Puolasta ja Georgiasta. Vaan sinänsä tieto oli milenkiintoinen. Koska alkujaan louhoksen tarkoitus oli tyydyttää kylän ja sen läheisten teollisuustoimintojen enenrgiantarve. Eli miten kivihiili Georgista voi olla halvempaa, kuin vierestä tuotu? Ihmeellinen on maailma. Seuduilla oli muutenkin havaittavissa se, että elanto oli aika tiukassa.


Yllä kuva kaivoksen sisältä ja meistä matkalaisista kypärät päässä. Oli pimeää ja kylmä. Ei olisi ollut mukavaa siellä työskennellä.

Alla tuulimyllyt, jotka saattoi nähdä kaivoksen pihasta. Nykyisin on tuulivoima, joka tottakai on helpompi toteuttaa fyysisesti, kuin kivihiilen louhinta fyysisesti rankoissa ja vaarallisissa oloissa.



Ja taas on aika jälkipyykin. Kuvan pyykkipojat on ikuistettu Bundoranin talomme pihalta sunnuntain auringonpaisteessa. Olen alkanut täällä havainnoida pyykkipoikia, mikä ei ole merkki siitä, että minulla olisi tylsää.



Tämä retki oli huippumenestys. Näin sellaisia paikkoja, joiden olemassaolosta en edes tiennyt ja joihin tuskin olisi tullut mentyä. Uusia retkiä maltan tuskin odottaa! Lisäksi retki oli hyvä keino säästää rahaa. Meillä ei ollut mahdollisuutta käydä käytännössä edes kahvilla, joten eineksinä oli Lidlistä ostamamme eineet. ELi tavallaan maantieteilijoiden retkiä voi verrata partioretkiin.


Tänään olen sitten palautunut reissusta ja laskeutunut uuteen viikkoon rytinällä. Oli taas radioshowpäivä. Olen muuten listannut meidän biisivalintoja tuohon sivupalkkiin, niin pääsee edes vähän mukaan. NÄet ohjelman kuuntelu netissä ei ole mahdollista. Tekniikkaei täällä yllä vielä sille tasolle.

Lisäksi olin iirin kielen tunnilla. Yhä enemmän ihmettelen, että miksi sen kielen opiskelun edes aloitin. En ole oppinut mitään. Yleensä oppii väkisinkin, kun vaikuttaa tunneilla. Mutta ei. Joku voi siis todella olla niin huono oppimaan. Mutta illalla oli onneksi taas tanssitunti. Se on aina mukavaa ja tänään en edes tuntenut oloani siellä niin surkeaksi, kuin joinain kertoina. Meillä on show 6.12. ja sitä treenasimme. Tulee olemaan mukavaa.

Ja vielä pitää mainita, että nyt täällä Irlannissa viimein sataa. Ihan urakalla. Ja ei siinä mitään. Mutta ilman kosteus vastaa höyryhuonetta. Saappaat ovat siis kovassa käytössä.

One World Week Concert

Tämä oli kansainvälistä tunnelmaa osittain parhaimmillaan. Yläkuvassa todennäköisesti kaikki intialaiset miehet Limerickistä laittavan jalalla koreasti perinteiseen tyyliin. Eli kyseessä oli reilua kauppaa edistävä konsertti, jossa oli paljon esiintyjiä. Valtaosa irkkuja. Jotka soittivat ja lauloivat. Muutama mykistävä esityskin mahtui joukkoon. Ja minä esiinnyin irlantilaisessa tanssissa. Mitä ilmeisemmin mykistin kaikki taidoillani. Sen verran runsaasti kehuja tuli tutuilta ja tuntemattomilta esityksen jälkeen. Kuulemma menisi monilla irkuilla ihmisikä oppia nuo tanssit, jotka minä jo esitin. Sehän on vaan mukavaa kuulla!

Ja tosiaan, vastoin ennakko-odotuksiani, konsertti oli aika hyvä. Vaikka olikin koottu pystyyn todella lyhyellä varoitusajalla. Ja ihmeellisintä oli kaiketi, että koko sali todella oli täynnä yleisöä. Toki osan tästä kattoi intialaisten vaimot ja lapset. Ohjelma oli laadukasta. ainoa virhe järjestäjiltä oli, että he venyttivät tapahtuman keston kolmeen tuntiin. Ei hyvä. Loppuvaiheessa rupeaa tasokkaampikin esitys näet puuduttamaan.

Mutta oli hienoa kokea ne kaikki kyvyt siellä!

Huomenna lähden neljäksi päiväksi reissuun Donegaliin. Joten ette kuule minusta ennen sunnuntaita. Nauttikaa viikonlopusta. :)

Kaksi vuodenaikaa

Jäätävä kylmyys on tullut Irlantiin. Pitänee oikesti kaivaa ne hanskat esiin. Ja tämä päivä on ollut irlantilaista säätä parhaimmillaan. Näet aamulla paistoi aurinko hyvin kauniisti ja oli kylmä. Kun pääsin luokkaan ja katsoin ulos, satoi kaatamalla. Voin todeta sekä olleensa onnekas aikatauluineet että sää todella on vaihtelevaa. Kohta sitten jo paistoikin aurinko. Ja jossain kohtaa tuuli sateenvarjot nurinpäin kääntävällä voimalla. Ja todellakin on kylmä. Mielenkiintoinen keli tosin tarjosi minulle valokuvausmahdollisuuksia, kuten yllä voidaan huomata.

Päivä voidaan kiteyttää siihen, että honeymoon Irlannin kanssa on todellakin ohi! Mutta kun sen vaan hyväksyy, niin hienosti alkaa mennä. Nyt vähän turhan paljon kuluu energiaa turhaan murehtimiseen.

Ja toisaalta tänään sain kaksi skypepuhelua Suomesta. Joskin samaan aikaan. Ja tanssin taas. Sekä vietin mukavan iltahetken kaikkien kämppisteni kanssa yhdessä katsoen elokuvaa American Gangster. Ja todella juttelimme kaikki mukavasti sen hetken ja oli, tosiaan, mukavaa. Deidhre ehdotti elokuvan katsomista ja jopa Frances (jolle allekirjoittanut ärähti aikaisemmin päivällä, raukka osui kohdalle) tuli mukaan ja jutteli kuin normaali nuorukainen ikään. Meillä tuo Deidhre taitaa olla sellainen tunnelman nostattaja. Onni asua hänen kanssaan.

Huomenna on edessä ensiesiintyminen irlantilaisen tanssin merkeissä. Ja pitänee lepuuttaa nilkkoja ennen sitä.

Asunnostani löytyi hengenheimolainen.

Seuraavassa päiväni aikajanalle laitettuna:

3 am herään keittiöstä kuuluviin rikkoutuvien lasien ääniin

3.30 am herään kämppikseni avautumiseen, toiselle kämppikselleni siitä, että hän metelöi. Kyseessä metelöitsiä Francis ja avautuja Deidre.

8 am menen aamupalalle keittiöön. Vaan pääsenkin kahlaamaan lasinsiruihin ja kaljaan. Annan asian olla.

10.30 am Deidre tulee puhumaan aiheetsa eli siitä, että Francis käyttäytyy kuin kakara. Ja toteamme hänen aikansa aikustua tulleen. Joten ärsytyksestämme huolimatta lasinsirut jäävät lattialle.

2 pm Deidre hermostuu ja lakaisee sirpaleet sivuun.

8 pm Francis bongataan istumasta sohvalta telkkaria katsellen kaverinsa kanssa. Lasinsirpaleet ja kalja edelleen lattialla. Deidre vetää palkokasvin nenään ja laitta Franciksen siivoamaan.

9.30 pm Saavun kotiin ja Frances on poistunut. Puimme hänen touhujaan Deidren kanssa. Selviää myös, että Deidre on avautunut sohvatyynyjen viemisestä huoneeseen viime viikolla.

11.30 pm kaljapullot pääsevät kuvaksi blogiini. Taas.


Eli parasta tässä jutussa on se, että asunnossani Deidre pitää Francista yhtä säälittävänä hahmona kuin minäkin ja Dave ei välitä, joten tästä setelmasta luihun ruotuun laitto lienee jo tapahtunut. KOSKA ei ole sohvatyynyt tosiaan kadonneet sitten viime torstain.

Uskomattomia episodeja täällä päivästä toiseen pääsee käymään läpi. Voi olla, ettei mikään yllätä, kun täältä Suomeen rantautuu. Tosin odotan vähän sitä kertaa kun pääsen itse avautumaan Francikselle. Jokin siinä tyypissä näet nostaa pintaan tarpeen valittaa.

Päivääni mahtui myös irlantilaista tanssia. Tämä raivokas tanssiharrastukseni on toisn aiheuttanut nilkkojeni kipeytymisen. Aika pahasti. Ja siitä seurauksena outo kävelytyyli. No huomenna tanssitaan taas. Eli kai tämä kipu lähtee sillä millä on tullutkin tai sitten on reilusti kuolemaksi.

Nyt siirryn pohtimaan tätä viisautta makuuasentoon ja katsotaan mitä huominen tuo tullessaan. :)

Nautitaan nukkumisesta!

Taas päästiin sunnuntaihin. Taisin olla yllättävän uupunut, koska ilman ongelmia nukuin tänään klo 15 asti. Huh! Jäi kouluhommat tekemättä. Mutta unihan tekee hyvää nuorelle ihmiselle. Sanovat.

Sen jälkeen juoksin läpi kaupungin Dunnes Storeen kumisaappaat vaan viuhuen. tuskin saattoi ääriviivoja ohikulkijat tarkentaa mun kulustani. Syy juoksemiseen oli väärin oletettu kaupan sulkemisaika. Mutta kuntoilukin on hyvästä. Sain juustokakun ostettua illan leffailtaa varten ja saatoin kävellä ihan rauhakseltaan kotiin.

Leffana katsoimme mitäpä muuta kuin Once:n. Oli mukava huomata siinä tuttuja maisemia, joita oli huomannut Dublinin reissulla. Ja elokuvaon vaan niin hyvä yhä uudestaan katsottuna. Vaikka osa kanssakatsojista ei ihan sen loistokkuudesta vaikuttunutkaan. Mutta minä pidän elokuvan elämänmausta.

Huomenna alkavan viikon aloittaminen vaatinee vähän varhaisempaa heräämistä kuin tänään sain suoritettua. Joten painun yöpuulle. YouTuben kautta kuunneltuani muutaman suosikkibiisin Once:sta.