Conclusion

Ristiriitoja, iiriä ja koirankakkaa. Sekä miljoona muuta asiaa.

Kaikki, niin hyvä kuin pahakin, loppuu aikanaan. Vietettyäni kaksi viikkoa Suomessa olen kai valmis määrittelemään lukuvuodestani hyviä ja huonoja puolia. Samoin kertaamaan kehityskohtia ja lukuvoden tuomia mahdollisuuksia. En vaihtaisi mennyttä pois. Vaihtaisin siitä kohtia ja seutuja eli bits and pieces. Toisaalta tiedän, että ilman juuri tällaista kokemusta olisin eri tavalla rikas. Nyt kahden viikon jälkeen saappaani ovat kuivat. Tässä se on: olen puhunut.

Tässä murto-osa kokemuksistani.
Vain murto-osan niistä kun saatoin pakata laukkuihin.

Nämä syyt vahvistavat näkemykseni vaihto-opiskelun kiistattomista hyödyistä.

• Kielitaito karttuu silmittömästi ja huomaamatta.
• Elämänkokemusta ei voi mitata edes roppakaupalla. Se on runsaampaa.
• Itsetuntemuksen ammattilaiseksi ei päästy vieläkään. Mutta kovin kaukana se huippuosaaminen ei kuitenkaan ole. Kaukana kotoa heikkoudet vahvistuvat. Ja se on huikeaa!
• Vaihto-opiskelu tarjoaa suunnitellun ja osin rahoitetun mahdollisuuden tutustua maailmaan. Opintotuen ja apurahojen kaltaisia almuja ei tarjota missään muussa matkustusmuodossa.
• Huomaa maapallon kiertävän aurinkoa myös muualla. Eli elämän peruspalikat, kuten koti, ystävät ja fyysinen hyvinvointi, ovat tärkeitä myös Irlannissa. Tiedän myös fyysisesti mikä tavara on todella tarpeellista ja mikä elintasoa kohottavaa luksusta. Hyviä oppeja tulevia reissuja varten!
  

Mitä kehitän seuraavalla kerralla, kun lähden maailmalle 9 kuukaudeksi.

• Lähden sinne nuorempana. Nyt tämä arvokas kokemus on toistettavissa, mutta ei yhtä montaa kertaa kuin aikaisemmin toteutettuna se olisi. Toisaalta näin vanhoilla päivillään reissu tarjosi erilaisia mahdollisuuksia kuin se olisi tarjinnut vaikka nyt 8 vuotta sitten.
  
• Lähden töihin ja näin varmistan toimeentuloni riittävyyden.
• Mikäli reissuni kuitenkin sisältää opiskelua tutustun kurssien sisältöihin etukäteen.
  
• Hankin asunnon vasta paikanpäältä tehden ensin silmäyksen mahdolliseen huoneeseen ja kämppiksiin. Näin voin vähentää 9 kk:n tuskan ja hampaiden kiristelyn määrää. Kuitenkin ensisijaisesti hakeudun asumaan yksin.
  
• Selvitän paikan, jonne olen menossa ja myös sen onko paikan tarjonta kenties omaa kysyntääni vastaavaa. Harkitsen paikkaa ja puntaroin eri vaihtoehtoja.
• Kenties teen kiertomatkan. Nyt aikaa oli riittävästi kotiutua, vaikka tiesi koko ajan palaavansa takaisin. Muun muassa vaatekaappia tuli täydennettyä hullun kiilto silmissä kaikkia mahdollisia tilanteita varten.
• Rajoitan odotuksieni määrää. Otan kokemuksen selliasena, kun se tulee, hihkuen vastaan enkä valita.
  

Erityisesti en kadu vuottani, koska:

• Tapasin ihania ihmisiä, joita minulla saattaa olla mahdollisuus tavata vielä tulevaisuudessakin ja, joita en olisi muuten koskaan tavannut. Ymmärsin myös, että osa ihmisistä on tarkoitettu elämäämme vain vierailijoiksi. Se ei vähennä heidän merkitystään ja tärkeyttään.
  
• Osaan nyt arvottaa pieniä asioita, kuten sekoittavaa hanaa ja hiljaisuutta, tavalla, jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. Lisäksi en muuten tietäisi miten paljon pidän maitorahkasta, jos en olisi ollut ilman sitä koko tätä aikaa.
  
• Vaikka olen ennen ollut sitä mieltä, että 'Clean house is a sign of wasted life' niin osaan arvostaa aika suurissa määrin sitä, että en esimerkiksi astu lasiin omassa keittiössäni. Tiedän myös, että ne ovat juuri toisten sotkut, jotka kiehuttavat vertani.
• Vastaavaa vapudentunnetta en ole kokenut pitkään aikaan. Aikataululliset rajoitteet olivat kuitenkin sen verran pieniä, että vapaa-aikaa oli käyttää siihen mitä itse halusi tehdä runsaasti.
  

9 kuukautta on pitkä aika. Siinä ajassa ehtii muun muassa pari solua muuttua vauvaksi. Yksivuotias oppii kävelemään ja puhumaankin parhaassa tapauksessa. Päiväkodin asiakas oppii sosiaalisesta kanssakäymisestä yhtä sun toista, kuten pyytämään anteeksi (taito, joka voi myöhemmin unohtua), helposti jo lyhyemmässäkin ajassa. Ekaluokkalainen oppia solmimaan kenkänsä, kadottamaan luovuutensa ja omatoimisuutensa ja seisomaan jonossa. Seiskaluokkalainen ehtii oppia pahoille tavoille ja päästä tupakan ja alkoholin makuun sekä vaihtaa sinisen mustaan. Yhdeksäsluokkalainen taas hioutuu vaikeasta teinistä jo lähes aikuiseksi. Puhumattakaan mitä tapahtuu tuoreelle ylioppilaalle seuraavien 9 kuukauden aikana. Kehitys voi siis olla suurta lyhyemmässäkin ajassa kuin 9 kuukaudessa. Se on kuitenkin riittävän pitkä aika kulkea tunteiden koko kirjo läpi rakkaudesta vihaan ja pitämisestä inhoon. Vieläpä useampaan kertaan. Nämä tunteet olisi voinut käydä läpi Suomessakin, vaan mitä hauskaa siinä olisi ollut?

Toki on asioita, joita ei ole vielä huomannut. Niitä tulee mieleen sitten pitkin matkaa elämäni varrella. Kuitekaan en ole koskaan oppinut itsestäni ja elämästäni näin paljoa 9 kk ajassa aikaisemmin. Minulle annettiin lapiolla ja otin kaiken vastaan. Hain jopa lisää! Tavallisesta tuli ihmeellistä monin eri tavoin. Ruisleipää mutustellen voin kuitenkin aina palata ajatuksissani Irlantiin ja todeta, että en minä sinne leivän takia takaisin matkusta. Vaan oikean hetken koittaessa ihan muista syistä. Jonain päivänä varmasti.

Eikä siinä vielä kaikki. Koska tämä vuosi oli niin mieletön ja kokonaisvaltanen kokemus, aijon matkata maailmalle pian uudelleen. Kartallani on vain yksi rasti. Monta muuta piirrettävänä!

Vaikka havainnointia voi jatkaa muuallakin,
niin sateenvarjojen arvoa muistoissani on vaikea voittaa.

Kiitos kaikille ihanille lukijoille ja tukijoille ja ennen kaikkea kuuntelijoille! Tarvitsin teistä jokaista. Uudet blogiaiheet muotoutuvat mielessäni matkalla kohti uusia haasteita eläessäni kuitenkin päivän kerrallaan nauttien jokaisesta hetkestä. Myös täällä Suomessa voin oppia elämästä ja itsestäni. Niin varmasti myös tapahtuu.


Rakkaudella,

Kaisa

Toistaiseksi viimeinen päivä Limerickissä

Hyvästejä feat. Tesco Finest Rose Cava

Niin se alkaa olla lukuvuosi paketissa. Jopa konkreettisesti. Pyörä on myyty. Hyväntekeväisyyteen on viety jätesäkillinen vaatteita. Tavarat on pakattu laukkuihin. Eikä siinä ollutkaan mikään ihan helppo operaatio. Tämä lukuvuosi Limerickissä on kokemuksena painava ja tilava. Ei riittänyt se yksi pinkki jättilaukku, jonka taannoin ostin. Piti mennä ostamaan toinenkin. Se mikä ei näihin kahteen laukkuun mahtunut todettiin viinin kanssa yhdessä turhaksi. Johonkinhan se raja on vaan vedettävä.

Ruumaan on menossa reilusti ylipainoa. Katsotaan kuinka kalliiksi tulee.

Huoneeni käytiin tarkistamassa ja todettiin olevan samassa kunnossa kuin silloin, kun avaimet minulle luovutettiin. Takuuvuokra polttelee nyt laukun saumoja koossa, jota voisi lähes verrata käsitteeseen "small change". Turhaa oli siis pelko, että takuuta ei saisi takaisin mitä merkillisimpiin seikkoihin vedoten. Asunnon siisteyteen ei kovin paljoa puututtu. En kyllä haluaisi kuulua siihen partioon, joka siivoaa nämä 150 asuntoa kesän aikana. Kaappeihin on jätetty kaikki liikenevä. Saavat hommata useamman roskalavan.

Josta pääsenkin hämmästelemään vielä kerran irlantilaista uusiokäyttökulttuuria. Minulle oli kertynyt tänne asuntoon kuuden ihmisen peitot ja tyynyt. Soitin kodittomien suojataloon, jossa peitoista ei oltu kiinnostuneita. Heillä kun on niitä runsaasti. Kysyin sitten tuosta receptionista, että onko heillä ehdotuksia peittojen ja tyynyjen kohtaloksi. Selkeä vastaus oli: ""Heitä ne roskiin vaan. Ei niitä kukaan halua." Ei muuta kuin roskista kohti.

Sinne meni 6 peittoa ja 8 tyynyä.

Lisäksi viime hetken toimiin on kuulunut vierailu Bank of Irelandin konttorissa sulkemassa pankkitilini. Hintaa tälle reissulle tuli 25 euroa. Tili kun oli miinuksella. Ehkä oli silti parempi hoitaa maksut maksuina eikä jäädä odottelemaan perintäkirjeitä. Sainpahan samalla kerrottua taas pari lausetta vuodestani ja virkailijoilta hyvän kotimatkan -toivotukset. Palautin viimeisen romaanin luettuna kirjastoon. Printtasin lentoliput. Kävin katsomassa sateenvarjoja viimeisen kerran. Sieltä sain mukaani toiset ja kolmannet hyvän kotimatkan toivotukset. Sain kuulla, että kanssani on ollut ilo työskennellä kuvisluokan assistentilta. Hänelle ei auttanut muuta kuin sanoa, että likewise.

Tässä viimeiset päivät olen saanut nauttia City Campuksen rauhasta ihan yksin. Kummasti tähän raivaamiseen saa aikaa kulumaan. Oikeastaan on voi ihan helpotuksesta huokailla, kun alkaa olla homma hoidossa. Edessä on vielä kotimatka, joka kaikista tuhkapilvistä huolimatta näyttää onnistuvan huomenna aamulla. Sen jälkeen on enää vuorossa yhteenveto. Eli blogille en ihan vielä jätä hyvästejä. Tästä kun on tullut minulle hyvä matkakumppani elämän kokemuksia kartuttaessa.

Palaa lähtöruutuun City Campuksen kautta

Oikeasti porukat viipyivät vielä yhden yön Irlannissa kaiken kokemansa jälkeen. Eikä tätä yötä vietetty ihan missä vaan vaan majapaikkanamme toimi auvoinen asuntoni City Campuksella. Ensin väsyneet matkalaiset toivottu tervetulleeksi edellisen illan bileiden jäljet. Toisin sanoen järkyttävä kaaos. Lisäksi pojat olivat murtautuneet huoneeseeni. Vielä tälläkään hetkellä en tiedä todellista tarinaa tai syytä sille, että huoneeni ovi oli apposen ammollaan, vaikka sen lähtiessäni takuuvarmasti lukitsin. Kenties en koskaan saakkaan tietää ja tämä oli se aika lailla viimeinen silaus, joka varmistaa nautinnon, kun pääsen täältä sateensuojasta pois oman asunnon rauhaan.

Siinä ei sitten auttanut muu kuin sopia, että asuntoa emme jätä tänä iltana hetkeksikään miehittämättä ja joku istuu koko ajan sohvalla. Yksi tarttui imuriin ja yksi moppiin. Muden kanssa saimme asunnon hetkessä siivottua ja isä vahti ansiokkaasti sohvaa ja piti meille seuraa (sohvaa piti vahtia, koska sen oli tarkoitus toimia yhden hengen majoitteena myöhemmin alkuyöstä). Kelpasi siinä iltaa viettä ja vastailla puhelimeen pitkin iltaa ja syödä kaappeja tyhjäksi.

Talonvahdit

Vanhempieni läsnäololla oli toivottu vaikutus. Jampat eivät uskaltaneet tulla keittiöön kuin pyörähtämään. Bileet lukuvuoden päättymisen ja tutkinnon valmistumisen kunniaksi pidettiin jossain muussa City Campuksen reilusta sadasta viidestäkymmenestä asunnosta. Saivatpahan pojat maistaa omaa lääkettään ja taustatuki tälle maistatukselle oli aukoton. Kuten olenkin sanonut jo lukuisia kertoja, Deirdren tuki kun rajoittui usein vain kuunteluun varsinaisten tekojen sijaan. Ajattelin myös, että mitenköhän sitä ihminen ikinä selviää ilman äidin apua. Mude kun kertoi mielipiteensä Joelle (Daven kaveri) epäsiisteydestä ja siitä miten muiden kanssa asutaan ja miten heidät otetaan huomioon. Tällä kertaa mielipiteemme oli täysin yhteneväinen ja sillä oli ylä mainittu toivottu vaikutus. Hieno homma!

Unet maistuivat puhtaassa asunnossa hyvin ja aamulla kelpasi suunnata kohti Dublinin lentokenttää kera 62 kilogramman tavaramäärän. Reippaat matkaajat veidät tämän määrän mukisematta. Nähdessäni nämä tämän määrän todella olin yhä onnellisempi siitä, että tuhkapilvet väistyivät ja saan lentää kotiin ja sain nämä kaksi matkaajaa tänne minua kantamisessa auttamaan.

Tässä me mennään! Tavaroistani 62 kg aloitti matkansa.

Kaikki meni mahtavasti. Loppu mukaan lukien. Takana hieno reissu ja tätä kirjoittaessani olen jo saanut puhelun Suomesta, jossa minua on tiedoitettu heidän pääseen myös turvalisesti oman maan kamaralle kaikkien tavaroiden kanssa täysin ongelmitta. Minä voin siis ottaa ilon irti näistä kahdesta viimeisestä päivästäni muun muassa pakkaillen loppuja tavaroitani ja nauttien puhtaasta lattiasta.

Rengasmatkailua länsirannikolla

Kun auton vuokran hinnan tuplaantumisesta oli toivuttu ja Limerick pääpiirteissään nähty, oli aika suunnata kohti länttä. Katsastamaan osin paikkoja, joita minäkään en ollut nähnyt ja näin varmistaa, että jokainen matkamme jäsenistä saattoim yöhemmin olla mykistynyt ja todeta: "Oli upea reissu!"

Ensin kohteena oli Kilkee. Sielläkin oli Atlantin aallot vuosituhansien (tai vastaavien ajanjaksojen) ajan paiskannut kiviseinämään yhä jyrkemmäksi ja muodostellut siihem myös ylhäältä katsottuna kiinnostavia luolia. Harmikseni ja samalla ilokseni sain huomata, että Kilkee ei ollut yhtään mitäänmuuta kuin nämä kielekkeet, jotka noin 30 metrin korkeudesta alkaen päättyivät Atlantin aaltoihin. Vanhemmat näkivät Atlantin valtameren Irlannissa ensimmäisen kerran. Pysähdyksemme oli siis ikimuistoinen.

30 metriä pudotusta pistää varomaan. Täällä Kilkeessä ei turhilla kaiteilla ole maisemaa pilattu. Vasemmassa alakulmassa voi havaita kielekkeeseen porautuneen luolan.

Kilkeen seutu on myös mahdollinen delfiinien bongailupaikka.
Minulla oli tässä suhteessa onnea!

Kuten sanottua Kilkeessä oli voimakkaasti meneillään off season turismin suhteen ja kahviloita tahi pubeja ei siellä ollut yhtä enempää. Päädyimme siksi jälleen kerran pitämään pienen piknikin paikallisen ruokakauupan ulkopuolella. Muffinssi ja appelsiinipillimehu maistuivat toki siinäkin!

Matka jatkui Cliffs Of Moherin Kilkeen jyrkänteitä julhempiin maisemiin. Täällä pudotusta olikin Atlantin aaltoihin se 200 metriä, suoja-aidat turisteille ja runsaasti turisteja. Mutta paikka oli silti hieno nähdä ja meillä oli sen verran onnistunut sää, että kelpasi suunnata katse kaukaisuuteen, ensin Aran Saarille ja sieltä Amerikkaan.

Isä oppi Irlannissa, että säännöt on tehty rikottaviksi.

Lounas syötiin Doolinissa, joka kylänä oli minulle tuttu. Tiesin, että paikassa on loistava pubiruoka ja villapaitakauppa sekä toffeekauppa. Vaan tällä kertaa huomasin, että olihan siellä lisäksi kaksi musiikkikauppaakin! Aina oppii uutta.

Doolinista suuntasimme Lisdoonvarnan kautta kohti Galwayta. Tätä tietä voi lämpimästi suositella ihan jokaiselle auton vuokraajalle! Näet serpentiinitie mutkitteli Burrenin kauniissa maisemissa siihen tyyliin, että jos ei olisi paremmin tiennyt olisi voinut luulla eksyneensä Lanzarotelle. Hieno kokemus! Kokeneemmat kuskit siellä tosin aiheuttivat vaihtia ja vaarallisia tilanteita varsinaisen kaahailun nimissä. Huh! Ei tule Irlannin kapeita kinttupolkuja kyllä ikävä.

Galway oli meidän kahden yön leposijamme. Travel Lodge hotelli toimi tässä tarkoituksessa kohtuullisesti. Huone oli iso ja hinta halpa. Tosin hintaan ei kuulunut aamupalaa, joka tietysti toisaalla nautittuna tuo koko reissuun sisähintaa. Eli yhtä kaikki, en voi suositella tämän ketjun hotelleja oikeastaan kovin lämpimästi. Huvittavaa oli tietysti se, että respan asiakaspalvelija niin ikään tiedosti työpaikkansa rajoitteet ja suositteli meitä menemään ostamaan olutta ja iltapalaa heidän kioskinsa sijaan läheiseltä huoltoasemalta, koska siellä hinnat ovat edullisemmat.

Hotellin Full Irish Breakfast 9,50 e

Mude oli pitkään haaveillut Aran Saarten näkemisestä, joten suuntasimme sinne. Inis Moren maisemat häikäisivät matkaajat karuudellaan. Erityisesti saaren 300 mailia kiviaitaa reunustaen keskimäärin 15 m x 15 m niittyjä lähinnä lehmien ja hevosten laduntamiseen sekä kalkkikivilaatat tekivät vaikutuksen ja niistä otettiin sekä kuvia että ostettiin kuvista teetettyjä postikortteja. Minähän olin maisemat jo nähnyt ja niitä aikaisemmin hämmästellyt, mutta joudun kyllä myöntämään, että niiden toistaminen valokuvissa on vaikeaa. Sitä tunnelmaa ja maisemaa ei voi kertoa nähneensä ennen kuin on käynyt paikan päällä. En siksi yritäkkään niitä kuvia täällä esittää kolmatta kertaa. Sen sijaan pari selvää kevään merkki ätuli bongattua ja niistä tässä todisteet.

Muratit koristavat Irlannissa puita, lyhtypylväitä ja taloja. Miksei siis myös kiviaitoja.

Leppäkerttu tarjosi mahdollisuuden viikon luontokuvaan.

Saarella viimeisteltiin myös ostopäätös villapaidalle. Näet nyt jo muualle siirtynyt teollisuus tehdä villapaitoja on alun perin kotoisin näiltä kolmelta Aran Saariin kuuluvalta karulta saarelta. Enää ei jokaisella perheellä ole omaa desingiä villapaidoille, mutta paitoja tehdään edelleen. Huomasimme tosin, että aidot käsin neulotut paidat ovat sekä ihania että melko epäkäytänöllisiä siistiä sisätyötä tekeville. Ja kaiken tämän lisäksi vielä todella painavia. Siksi kaikkia periaatteita vastaan taistellen päädyimme koneneulottuihin villapaitoihin ja olimme onnellisia villapaidan ja ponchon omistajia istuessamme lautalla matkalla pääsaarelle.

Pari mallia eri desingeistä. Näitä voi sitten kotona harjoitella, kun neuloo itselleen ikuisuusprojektina neulemaitaa.

Vielä viimeisenä silauksena reissullemme katsastimme Galwayn ja totesimme porukalla, että paikka on todella miellyttävä kaupunki. Ensi reissulla yritämme lentää sinne suoraan ja sitten matkaamme viikoksi vuokrataloon Inish Moreen. Tai ainakin porukat tekevät niin. Tosin Galway lumosi minutkin jälleen kerran. Tapasimme kahvilassa jopa yhden naisen, joka oli nyt jo asunut paikan päällä 4 ja puoli vuotta ja ei toistaiseksi aikonut palata Suomeen. Hän oli ihastunut kaupunkiin ja Irlannin takapajuiseen elämäntyyliin. Vaan eikö olekin kummallista, että juuri ne takapajuiset asiat voivat olla niitä, joita myöhemmin lämmöllä muistelee. Ja juuri ne, kuten lämmin ja kuuma vesihana 30 sentin päässä toisistaan, ärsyttävät täällä ollessa aika lailla.

Nousuvettä odotellessa.

Matkamme oli jymymenestys. Vaikka itse reissuja suunnitellessa ja toteuttaessa saa laittaa aika monta seteliä tiskiin. Niin totesimme lopuksi, että jokainen investointi oli oikea ja kannattava. Irlanti jätti meille reissaajille vielä paikkoja, joissa vierailla ja tulla katsomaan uudelleen. Juuri sellainen reissun pitää ollakin! Eihän reissu ole mistään kotoisin, jos kokee nähneensä kaiken. Tai sellaiseen maahan ei todellakaan palaa uudelleen. Voin itsekin sanoa, että tämän vuoden jälkeen, tulen varmasti takaisin. En seuraavalla lomalla. En ehkä seuraavan kymmeen vuoden aikana. Mutta jonain päivänä palaan katsomaan ne paikat, joista pidin, ja ne, joissa en ehtinyt vierailla.

Limerick tosituristin silmin

Oikeastaan on hyvä saada paikalle joku, joka todella haluaa nähdä Limerickin. Täällä niitä on nyt sitten ollut vieraanani kaksi kappaletta kerralla. Huomenna tosin suuntaamme jo toisaalle, koska Limerickin nähtävyydet voi katsoa tarvittaessa lähes päivässä. Samoista kohteista voi tehdä kokonaan uusia havaintoja ja toisaalta tulee käytyä pitkästä aikaa paikoissa, joissa on käynyt viimeksi uutuuden huumassa saapuessaan tänne Limerickiin. Silloin, kun kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä. Päivä seikkailuturistina oli ihan hieno kokemus vielä tähän ennen omaakin lähtöä.

Kävelimme ympäri keskustaa. Kävimme porukalla ihmettelmässä Shannon joen laskuvettä.

Pohjalla lojui vaikka mitä! Kuten hylättyjä sateenvarjoja.

Kiinnostavat rakennukset katsoimme pääasiassa ulkopuolelta. Isä kävi St. Maryn katedraalissa. Ohitimme matkalla sinne Hunt Museum'in.

Elefantit ovat ilmestyneet katukuvaan!

King John's Castle houkutteli isää ja mude meni mukaan. Itse olin sen sijaan käynyt siellä jo kaksi kertaa, joten jätin väliin osin vaaliakseni matkabudjettia. Havainnoin sen sijaan ympäristöä. Huomasin ainakin, että Irish Town'in puolella, kuten muuallakin Limerickissä, on runsaasti suljettuja liikeyrityksiä.

Tämä on tulos, kun kauppa ei kannattanut.

Kiertelimme katsomassa myös musiikkiliikkeet ja hankkimassa vielä yhden uuden matkalaukun tälle tavaravuorelleni. Ohimennen ryhmäkuvan voi ottaa kakkukaupan ikkunasta.

Oltiin me kaikki täällä!

Kun aika alkoi käydä pitkäksi, teimme pienen kiertoajelun. Miksei! Meillä oli kuitenkin auto alla. Illalla vielä kuuntelimme irlantilaista musiikkia ja nautimme perinneruokia. Hieno päivä.

Kevättä Dublinissa!

Aktiiviset lukijani eli rakkaat vanhempani saatiin kunnialla Irlannin kamaralle ilman ongelmia. Dubliniin otettiin vähän erilainen ote tällä porukalla kuin aikaisemmin onkaan tullut otettua. Valokuvaamista ei harrastettu ihan yhtä aktiivisesti kuin aikaisemmin eikä paikoissa ramtattu ihan yhtä intentiivisellä tahdilla. Vähemmän kun on enemmän. Sitä paitsi nyt jo voin muutaman käyntini kokemuksella kohdistaa vierailut niihin kohteisiin, jotka ovat vierailemisen arvoisia. Sekä niistä voidaan sitten vielä jättää muutama käymättä. :)

Ei lentokentällä ainakaan ruuhkaa ollut. Iloiset reissaajat löytyivätkin siksi helposti.

Dublinin hostellien (kokeilimme hoostellia tällä porukalla 4 hengen huoneessa ja totesimme, että kyllähän näissä nyt pari yötä nukkuu) suositus listalle nousi Camben Place hostel, joka oli paitsi siisti (jopa pussilakanat vaihdettiin jokaisen vieraan jälkeen), siellä sai myös pannukakkuja sunnuntai aamuna syödäkseen!

Tippien hintainen kävelykierros tuli kierrettyä jo kolmanne kerran ja todettua, että todella se riippuu vähän oppaasta, että mistä he puhuvat ja mistä eivät. Näin ei siis päässyt tylsistymää. On myöskin hyvä kuulla samat jutut muutamaan kertaan niin ne sitten muistaa paremmin.

Sekä voi havainnoida vaikkapa roskiksia. Osuvaa mielipiteenilmaisua mielestäni.

Löysimme me silti uusiakin ulottuvuuksia Dubliniin. Hyppäsimme raitiovaunuun, jonka päätepysäkille matkatessa näki monelaista Dublinia. Raiteiden päässä oli mikäs muukaan kuin kauppakeskus, jossa voi vaikka nauttia kahvit. Ja palata samalla lipulla takaisin. Illalla voi mennä maistamaan Guinnessia lähimpään pubiin.

Kun Dublin on nähty ja todettu, että viikon lomalla siellä voisi aika käydä pitkäsi voikin siirtyä muutaman liikeen ja kirpputorin kautta hakemaan varattua autoa. Todeta, että hinta paperilla voi joskus tuplaantua ja kääntää pyörät kohti Limerickiä. Sekä sopia, että vierasmaalaisten huijaaminen voi harmittaa tänään, mutta huomenna se voidaan jo unohtaa. Näin jää parempi maku suuhun.

Puolimatkassa autosta nautittiin jo lähes täysin rinnoin, kun pysähdymme Kildaren kylän ulkopuolelle Outlet Villageen, joka todella oli kuin oikea kylä oikeine taloineen. Ainoastaan talot olivatkin vaatekauppoja.

Limerickissä City Campus tuli tutuksi ja sain vähän armoa syville inhon tunteilleni tätä asumustani kohtaan. Näet täältä paikan päältä kun paikan näkee paremmin ja voi todella huomata, että huone on pieni, sohvat saastaisia ja kämppisten kysy sotkea koko paikka päivässä on pistämätön. Ei silti. Tässä meidän nauttisessa Irlannista, joka on nyt parhaimmillaan, voin listailla näitä asioita paperille, jonka voin sitten ottaa esiin tarvittaessa. Esimerkiksi silloin, kun asunto harmittaa. Todetakseni, että could be worse.

Ajatella, että täällä hyvässä seurassa voin todeta samalla, että päiviä on jäljellä Irlannissa 7. Nyt vaan kaikki ilo irti!

Viikossa sattuu ja tapahtuu

Palattuani Skotlannista kohtasin merkillisen tunteen. Nimittain oli mukavaa palata city Campukselle kotiin! Paikka suorastaan kaikui tyhjyyttaan. Vaihtarien lisaksi ainoastaan minun kamppikseni olivat kotona. Reissaamisen mukavuudesta huolimatta voi repun raahaaminen ympariinsa, lompakko tyynyn alla nukkuminen ja samojen vaatteiden kayttaminen joka paiva alkaa tuntua rankalta. Tosin voihan se olla sitakin, etta tassa 9 kk ajassa on oma huone todella alkanut tuntua omalta paikalta, vaikka sen ilolla 10 paivan paasta jattaakin taakseen. Kavin tarkastamassa paikat. Peoples Park ei ollut enaa entisenta kuten kuvasta nakyy.

Narsissit olivat saaneet kyytia ja tilalle oli saatu lahes taysimittaiset lehdet puihin. Paikka naytti silti mukavalta.

Ensimmainen rantaleijonakin oli saatu nurmikenttia paidatta koristamaan.

Niin ikaan yksi suosikeistani keskusta oli koristeltu Munster Rugbyn lipuilla ja aurinko sai varikkaat talot nauttamaan yha kauniimmilta.

Nama kaksi ja puoli paivaa Limerickissa kuluivat vauhdilla. Jatkoin kanssaopiskelijoiden hyvastelemista ja aloitin lopulta omien tavaroideni hyvastelemisen. Pian kun pitaa mahduttaa se maallinen omaisuus matkalaukkuun ja taas kerran myontaa, etta huoleton on hevoseton mies. Tahan loppu aikaani taalla mahtuu kylla seikkailua jos jonkin laista, kun kenties aktiivisimmat plojin seuraajani saapuvat katsomaan maastoni ja maisemani ihan omin silmin. Tervehdys siis Dublinista, jonne vanhempani tunnin paasta laskeutuvat onnekkaasti kiittaen Irlannin ilmatilan rauhaan jattaneita tuhkapilvia.

Matkakertomuksia Skotlannista osa 3: MATKUSTAMISESTA

Kiinteänä osana matkustamista on tietysti paikasta toiseen siirtyminen. Lentoliput Skotlantiin olin ostanut jo aikoja sitten edullisesti yhteensä 19.99 e meno-paluu. Tulivuoren syoksemät tuhkat saatiin pois Irlannin ja Skotlanni yltä juuri sopivasti mahdollistamaan tämä minun reissuni, jonka oli tarkoitus tarjota pieni hengähdystauko pääasiassa City Campukseen, koska koulutoli loppu jo pari viikkoa sitten. Siinä tämä reissu kyllä toimi erinomaisesti.

Lähdin matkaan Limerickistä keskiviikkona 27.4. klo 1 am ja säästin näin tietysti hostelliön hinnan. Kaikkien Limerickiin Dublinin lentokentälät tulevien on syytä suosia bussifirmaa J.J. Cavangh & Son's, koska tämä firma kulkee myös pitkin yötä suoraan lentokentältä tänne Limerickiin.

Seuraava etappi oli tietysti lentäminen Dublinista Glasgow'n, joka sujuu tietysti hienosti, jos osaa varustautua Ryanairin tiukkoihin säännöksiin. Ruumaan vietävä laukku maksaa lisää ja jokainen käsimatkatavarapakaasi, joka näyttää epäilyttävän isolta pitää tunkea metallikehikkoon, joka on kooltaan 55 x 40 x 20 cm. Vaan minä olen jo sen verran kokenut, että tämä meni ihan hyvin.

Ryanair ei suinkaan lennä kovin lähelle Glasgow'n kaupunkia vaan matkaa on junalla, jossa lipun hinnasta saa alennusta boarding passia näyttämällä, kestää vajaan tunnin. Lentokentää on nimeltään Glasgow Prestwick. Tämän lentokentän tarjontaan ja yöpymismahdollisuuksiin en joutunut tutustumaan henkilökohtasiin valintoihini (myöhemmin ilmeneviin) viitaten.

Glasgow-Edinburgh välin voi taittaa helposti Citylinkillä, jonka nettimyynnistä voi matkalipun ostaa jopa hintaan £1, mikäli on ostoksilla vähintään edellisenä päivänä. Omat liput tämän välin taittamiseen olivat hinnaltaan £4 kumpainenkin. Nämä super single -liput voivat näin ollen tarjota suurtakin säästöä! Tosin matkalippuja ostaakseen Citylinkin palveluun pitää rekisteröityä ja lipun printtaaminen pitää hoitaa itse. Tosin samase on Ryanairinkin käyttämisessä.

Itse kaupungeissa en kääntynyt bussien puoleen vaan tyydyin jalkapatikkaan.

Lähdönhetken oli määrä koittaa tiistaina 4.5. ja matkustinkin aamun ensimmäisellä bussilla Glasgow'sta, joka niin ikään oli Prestwickin lentokentän palveluita. TÄmä bussi lähti Glasgow'n keskustasta klo 4.30 ja ollessani perillä lentokentällä klo 5.30 sain kuulla, että lentoni on peruttu tuhkapilvien vuoksi. No ei siinä sen kummepaa hätää. Sain siirrettyä lentoni seuraavaan päivään. Palasin junalla nauttien edullisesta lipun hinnasta boarding passiani näyttämällä takaisin hostellille ja vietin päiväni vaatteita pesten ja tutustuen niihin nähtävyyksiin, jotka ollisivatkin jääneet näkemättä ilman tätä tuhkapilveä.

Lennot operoivatkin tiistaina iltapäivällä ja illalla ihan ookoo, mutta tietysti seuraavana päivänä ne oli taas peruttu. Joten voimakas epätoivon tunne iski rinta-alaan. Minun oli päästävä Limerickiin! Joten selvitin mahdollisuuteni lauttailla ja junailla ja sellaisethan olivat ihan kädenulottuvilla. Tunti tämän lentojen peruuntumisen varmistumisen jälkeen istuin jo junassa. Suuntana Stranraer ja matka-aika noin 2 h 30 min. Loistavan sujuvan vaihdon takia pääsin satamassa vain hyppäämään lauttaa, jossa oli kuin olikin tilaa. Tämä lauttamatka Stranraerista Belfastiin kesti niin ikään 2 h 20 min.

Stranraerin maisemia

Lautalla mielenilmaisu oli tehty erittäin helpoksi.
Annoin arvosanaksi vessoille Good, mikä on jo jotain.

Belfastissa oli edessä päivällistauko omatoimisesti supermarketista ostettuihin voileipiin turvutuen. Näet seuraava juna Dubliniin lähti vasta tunnin päästä Belfastiin saapumisestani.

Ehti kuvata aseman, joka olikin tuttu ulkoapäin jo edelliseltä Belfastin reissultani.

Juna-asemalla laitureille pääsi haahuilemaan vasta noin 20 minuuttia ennen junan lähtöä. En ole tällaista käytäntöä ennen tavannutkaan. Myöskään saattajat, joita tosin itselläni ei ollut, eivät saaneet tulla laiturille asti hyvästelemään. Itse junamatka sujui jouhevasti. Niin ikään matka-aika oli 2 h 5 min.

Dublinissa jouduin siirtymään ratikalla Connollyn asemalta Heustonin asemalle, josta lähti kuin lähtikin vielä yksi juna Limerickiin. Tämä juna kiisi Limerickiin alle 2 ja puolessa tunnissa. Junaa piti tosin vaihtaa Limerick Junction asemalla, vaan tämäkin vaihto oli erittäin sujuva ja odottelu aikaa kertyi ehkä 5 min.

Tuo juna oli matkalla Cork'iin

Ajatuksesta lähteä lautalla ja junalla kohti tämänhetkistä kotia noin 13 tunnin päässä olin City Campuksella. Itse matka-aika oli vain 11 h 30 min. Ei kovin paha. Kaiken tämän jälkeen voin todeta, että hiilijalanjälkeni on vähän pienempi, lompakkoni merkittävästi kevyempi ja kumma kyllä tuntui jopa siltä, että oli kiva palata omaan sänkyyn, vaikka erään jos toisenkin kerran on ollut aika kypsänä tähän paikkaan. Matkailu avartaa - Travel broadens the mind.

Matkakertomuksia Skotlannista osa 2: GLASGOW

Edinburgista siirryin hostellivarauksiini viitaten Glasgow'un. Ensimmäisenä sain havaita, että hostelli ei suinkaan sijainnut keskustan sykkeessä vaan pykälän verran kauempana. Jopa kaupunkia halkova moottoritie M8 piti ylittää. Katsoin heti kartasta, että onko tämä todella keskeisin paikka kaupungissa ja ainakin minun tiedonhakujeni mukaan melkolailla näin oli. Tosin seuraavien päivin aikana huomasin, että paikka ei ollut hassumpi ja lopulta se ei edes sijainnut niin kaukana. Myös itse Glasgow osoittautui erittäin kivaksi kaupungiksi!

Satuin samaan 14 hengen Trainspotting -dormiin kuin kaksi tyttöä Edinburghin tulifestareilta. Maailma on pieni. Toisen kanssa keksin lähteä katsomaan Peter Pania King's Theatreen ihan kivenheiton päähän hostellista. Onneksi matkaa oli vain tämä kivenheitto, koska olimme kiitos tämän tytön kellon 20 minuuttia myöhässä perillä. Pääsimme silti vielä sisälle ja sanottakoon, että olen nähnyt vaikuttavampiakin näytelmiä. Itse näytelmä oli kiertävä projekti, joka olisi mahdollista nähdä myös Lontoossa, Invernessä, Edinburghissa ja Aberdeenissä.

Seikkailut teatterin jälkeen jatkuivat jälleen couch surffarien etsimisellä. Amerikkailen Sarah tiesi että heidän tapaamisensa on tänään. No tapaaminen oli toki ohi jo meidän sinne saapuessa, mutta päätimme katsoa vähän ympärillemme Glasgown vilkkaalla ravintolakadulla Sauchiehall Streetillä. Väkeä oli liikkeellä todella paljon ja puolestaan yksi ryhmämme vahvistuksista, keskimääräistä oudompi ranskatar, löysi runsaasti outoa porukkaa juttuseurakseen. Häntä ei voi edes kutsua friikkimagneetiksi, koska hän on minusta itse friikki ja hakeutui itse juttelemaan niiden kummallisten tyyppien kanssa.

Minä tyydyin kuvaamaan katujen pukuloistoa. Tässä pari kuvaa minihameista ja korkokengistä.

Aamun valjettua uuteen päivään päätin mennä katsomaan vähän lähemmin Glasgown varsinaistakeskustaa. Valitettavasti seurakseni ilmoittautui tämä aikaisemmin mainitsemani ranskatar. Vaistojaan kuuntelevalla olisi ollut ehkä hauskempi päivä, mutta aina ei voi voittaa. Tyttö jututti kaikki friikit läpi, otti niistä valokuvia ja vaihtoi sähköpostiosoitteita. Viimeisen hän teki voidakseen lähettää kuvatuille nämä valokuvat ja myöhemmin lisätä heidät ystäväkseen Facebookissa ja tietysti tagata heidät kuviin. Onneksi todella vain tämän yhden puolikkaan päivän ajan jouduin hänen seurassaan olemaan.

Aloitimme saippuoista. Nämä saippuat veivät kyllä sydämeni! Kyseessä on siis Lush handmade soaps and cosmetics. Näitä saippuoita ja muota kosmetiikkatuotteita saa ostaa myös Helsingin myymälästä! Aijon vierailla siellä ensitilassa, vaikka toki sama tavaraon Helsingissä kalliimpaa kuin Glasgowssa tai ylipäätään UK:ssa. Näitä saippuoita kävin ihastelemassa ja haistelemassa kolmesti reissuni aikana, joten voin oikeutetusti sanoa niiden olleen merkittävä osa reissuani.

Kuin karamelleja ja kakkuja!

Viikonloppuisin Galsgown markkinapaikka The Barras vähän etäämmällä kaupungin keskustasta on auki myyden mitä kummallisinta tavaraa. Pitihän se mennä tietysti katsomaan, koska Limerickissäkin olen suuri Milk Market -fani. Vaan tämä markkinapaikka ei tehnyt vaikutusta. Joka nurkalla oli elämää nähneitä mieshenkilöitä myymässä tupakkatuotteita. Muuten tavara oli lähinnä merkkitavaran kopioita ja hampurilaisia.

Näkymää portilta, jossa vielä sai vaikutelman, että on menossa tivoliin tai vastaavaan.

Perinteistä markkinatavaraa maassa, jossa sääolosuhteiden puolesta ei tarvitsisi kommanodpipoja käyttää.

Oli näin ollen hyvä idea palata takaisin keskustaan läheisen puiston, Glasgow Greenin, kautta koukaten. Itse keskustasta saattoi löytää kaiken tarvitsevansa. Katutaidetta, lisää markkinakojuja ja mielenkiintoista arkkitehtuuria.

Jos nallekarkkien jakamisesta syntyy kiistaa voi ne vaikka kompromissina heittää kaikki pois.
Katunäkymää Argyle Streetiltä.

Säkkipillit ja kiltit olivat tyypillisiä asusteita katujen esiintyjillä. Tässä ryhmä Clanabonia (yksi jäsen puuttuu, koska hän tapasi soittaa kauempana muista) soittaa kovaäänistä, mutta mukaansatempaavaa musiikkia rummuilla ja yhdellä säkkipillillä.

Kaupungin kävelykatu, Buchannan Street, tarjosi kauppojensa lisäksi todella vaihtelevaa katutaidetta. Perinteistä patsasta esittävää miestä, harmonikkaa soittavaa venäläismummoa, jalkapallokikkailua, break dancea... sekä tietysti Big Issueta myyvää koditonta. Tämä kävelykatu oli todella eloisa paikka, jossa saattoi myös seurata kaupungin vaatemuotia todeten, että kyllä vain, leggingsit ovat kiinteä osa muotia myös Glasgowssa.

Kaikkea kokeneena ja uupuneena ranskattaren touhuihin päätin ottaa omat reittini kotiin ja käydä niin ikään Sainsbury'ssä ruokaostoksilla. Olen edelleen sitä mieltä, että Sainsbury's on Teskoa parempi ruokakauppa. Vähitellen palasin hostellille.

Katunäkymää Berkeley Streetiltä. Vasemmalla hostellini Blue Sky Hostel.

Tässä kohtaa pari sanaa hostellistani, jossa kahden yön sijaan yövyinkin neljä yötä (siitä lisää seuraavassa osassa). Blue Sky Hostel ei saa kiistatonta hyväksyntääni ehkä eniten viitaten sen hintaan suhteessa laatuun. 14 hengen huoneessa, jossa oli vielä 8 hengen lisäsiipi, yöpyminen maksoi £14. Siihen kuului toki aamupala (tyydyttävä) ja ilmainen Internetin käyttö ympäri vuorokauden. Paikassa oli lisäksi hyvä ja iso keittiö ja kahvia sekä teetä sai nauttia myös ympäri vuorokauden. Paikassa hämmensi ehkä eniten tosiasia, että petejä oli kaiken kaikkiaan noin 50 ja vessoja kaikenkaikkiaan 4. Samoin suihkuja. Näin kauden ulkopuolella viikolla ei vessaan tai suihkuun joutunut odottamanaa, mutta toisin lienee kiivaan kesäsesongin aikana. Tosin pakko sanoa vielä ihmetyksekseni, että vessat olivat aika siistejä, ainakin jos vertaa irlantilaisiin hostelleihin.

Lavuaari voi tosin olla maalariomistajan (joka kiroili TODELLA paljon ja jolla oli koko ajan joku pielessä) maalin peitossa yhdessä niistä neljästä lavuaarista.

Iltaisin minulla oli tapana jutella hostellihuoneessa austraalialaisen pariskunnan kanssa, jotka tällä hetkellä työskentelevät Lontoossa. Todella mukavaa seuraa ja he jopa kutsuivat minut Lontooseen! Eli mikäli sinne asti pääsen tässä joskus, voimme tavata. He olivat hyvä esimerkki siitä miten mukavia ihmisiä voikaan tavata, kun matkustelee ja yöpyy 14 hengen dormeissa. :)

Seuraava päivä toi tullessaan lopulta ne museot, mihin olin menossa jo edellisenä päivänä. Valitsin vierailukohteiksi ne paikat, joihin pääsi ilmaiseksi. Aloitin Kelvingrove Art Gallery and Museum'ista. Täällä sain tietää Glasgown historiasta mielenkiintoisia seikkoja. Kuten sen, että kiivaista ristiriidoista huolimatta protestantit ja katosliset juhlivat sulassa sovussa yhteistä pyhimystään Pyhää Patrickia. Museossa riitti ihmeteltävää ja erityisen kivan siitä teki se, että siellä oli paljon interaktiivisia osuuksia, joissa pääsi itsekin osallistumaan. Kuten pohdintakysymyksiä, mutta myös käsillä tekemistä.

Katosta roikkuvat ilmepäät olivat henkilökohtainen suosikkini. Samalla mietin myös, että toivottavasti minulla on joskus niin korkea koti, että voi ripustaa asioita roikkumaan sen katosta.

Seuraavaksi suuntasin modernin taiteen museoon GoMAan. Paikassa oli todella plajon valokuvia esillä, jotka sellaisenaan olivat mielenkiintoisia ja kertoivat kiinnostavia tarinoita.

Myös sateenvarjot olivat edustettuina valokuvien joukossa. :)

GoMAn edessä oli nähtävissä lisää modernia taidetta ja ehkä myös taidetta ilman rajoja.

Ratsumiehen lakitus. Checked.

Pieni kierros ulkoilamssa teki terää näin kauniina päivänä museoiden kiertelyn jälkeen. Keskustan aukio Georges Square tarjosi katseltavaksi kauniiden kukkien lisäksi paljon patsaita kaikista mahdollisista merkkihenkilöistä skotlantilaisesta näkökulmasta katsottuna. Aukealla oli myös paljon puluja, joita sai lintukauhuinen väistellä ihan asioikseen. En siis viipynyt kauaa.

Peruspatsas kuorrutettuna kakalla.

Haahuilu jatkukoon. Suuntasin opaskirjan mukaisesti Glasgown piilossa olevan aarteen sisuksiin eli The Light Houseen. Paikassa sai tutustua Skotlantilaiseen ja erityisesti Glasgow'laiseen arkkitehtuuriin. Itse Machintosh, glasgowlainen arkkitehti, joka on suunnitellut omalla kulmikkaalla tyylillään muutamia rakennuksia Glasgow'n oli esiteltynä. Itse paikka ei kovin kiinostava kuitenkaan ollut jo kaksi museota läpikäyneelle. Eniten saattoi kiinnostaa suomalaisten valokuvaajien otokset ja suomalaista kierrätyskultturia asittelevät posterit. Toki olen täysin samaa mieltä siitä, että kierrätyksestä näillä UK:n asukkailla on yhtä ja toista opittavanaan suomalaisista.

Paikan ehdoton helmi oli kuudennen kerroksen näkymä Glasgow'n kattojen ylle. Lähes 360 asteen näkymät, joskin likaisten ikkunoiden läpi, olivat mahtavat.

Korkealta sai myös kuvaa siitä miten Glasgow'n talot todella ovat eri aikakausien edustajia.

The Light Housen jälkeen suuntasin tietysti katsomaan Glasgow'n kuuluisia teehuoneita, jotka oli suunnitellut kukas muu kuin itse Mackintosh itse! Toki modernit lasilevyt pöytäliinojen suojana ja entisten aikojen tuoksun puute tekivät tehtävänsä tunnelman latistajana. Myös selvä rahantekemisen meininki vähän häiritsi tätä suorien kulmien siivittämää arkkitehtuurista ilmestystä. Tyydyin katselemaan. Mackintoshin nimeä kunnioittavat teehuoneet Glasgow'ssa ovat nimeltään Willow tea Room'it. Niitä on kaupungin keskustan tuntumassa kaksi. Ehdottomasti enemmän katsomisen arvoinen paikka on teehuone Buchannan Streetillä. Sauchiehall Streetin versio on hyvin pieni ja sijaitsee kultasepänliikkeen yläkerrassa.

Tässä Buchannan Streetin teehuoneen kiinalainen sininen huone.

Seikkauilu jatkui seuraavana päivänä tutustumalla kaupungin tuntumassa virtaavan River Clyde'n maisemiin. Joen voi ylittää lukuisia siltoja pitkin, jotka kaikki ovat tietysti erilaisia. joen varressa sijaitsee myös runsaasti katsomisen arvoisia paikkoja, kuten BBC:n rakennus ja Science Centre. Kaikkeen tähän tutustuin vain rakennuksia ihastellen. Joen piennar tuntui olevan myös suosittu lenkkeilymaasto Glasgown juoksevalle sukupolvelle. Niin plajon juoksijoita tuli vastaan!

Joen vierustalla oli paljon teollisuutta. Mutta myös hotelleja ja tämä vyötiäista muistuttava rakennus (Armadillo eli Clyde Auditorium), joka toimii jonkinlaisena teatterina.

Tämän kaiken lisäksi Glasgow tarjosi mahdollisuuden skotlantilaiseen elokuvatarjontaan tutustumiseen. Eniten kenties ihmetytti, että elokuvia esitettiin kaikkina ajankohtina päivästä riippumatta niiden ikärajoista, joskin elokuvateattereissahan ne voivat tarkkailla sisäänpyrkijöitä ja tarkistaa tarvittaessa paperit. Saleja oli yhteensä kuudessa tasossa. Kerroksia talossa oli sen sijaan ehkä 14. Liukuportaita näin ollen riiti. Kävin katsomassa paikallista draamaa, jossa voimakkaan skotlantilaisen aksentin lisäksi sai nähdä tunnelmia kidnappaus teorioista ja käytönnöistä. Erikoista. elokuva oli nimeltään The Disappearance of Alice Creed. Ihmiskohtalot ottivat vähän osumaa ja sain huomata, että tehdään sitä muissakin maissa elokuvan Paha Maa kaltaisia mestariteoksia.

Glasgow jäi sinne odottamaan seuraavaa vierailuani väkevänä. Vaikka paikka ei kauneudellaan joitakin miellytä, niin minusta se on vierailemisen arvoinen paikka.

Matkakertomuksia Skotlannista osa 1: EDINBURGH

Tästä on hyvä jatkaa. Tartaanista kun valmistetaan vaikka mitä asusteita.

Yllätyksellisen ja vähäisesti suunnitelmia sisältävän matkani aloitin varsinaisesti Edinburghista. Täysin poissa tästä maailmasta orastavan väsymykseni takia sain päähänpiston aloittaa kaupunkiin tutustumiseni parturi-kampaajakäynnillä. Sellainen kun sattui tulemaan vastaan ja ikkunassa pällisteli 3 kampaajatarta kuin asiakkaita odottamassa. Myönnettäköön, ettei hiusten lopputulema ihan odotuksia vastannut, mutta could be worse. Sainpahan samalla ensikosketuksen skottien aksenttiin, joka todella oli jotain ihan omaa luokkaansa. Vaan on tästä Irlannissa vietetystä ajasta jotain hyötyäkin ollut, kun ymmärsin 97% kansasta täydellisesti. No uudella kampauksella kelpasi jatkaa seikkailuja. Tai aloittaa ne.

Turistibussien kaihoisan kutsun pystyi välttämään, kun oikein yritti.

Ensimmäinen päiväni Edinburgissa kului aika horroksenomaisissa tunnelmissa. En päässyt kirjautumaan hostelliini sisälle vielä niin aikaisin, kun siellä olin, joten kävelin vähän ympäri New Townia. Löysin oman kriteeristöni mukaan karmeimman pubi-lounaan, johon kuului muun muassa haggista, skottien perinneherkkua, joka on kaikilla varsinaisesta fileestä ylijääneillä lihanpaloilla ja viljalla täytettyä lampaan mahalaukkua. Ei siis eroa makkarasta mitenkään muuten kuin värinsä puolesta. Lammas kun on porsasta tummempaa tavaraa. Haggiksessa on myös runsaasti mausteita ja se on oikeasti hyvää. Vaan silti hämmensi yhdistelmä saada viipale haggista kanahampurilaisen väliin. Pubissa vähän haittasi oman ruokahalun säilymistä viereisessä pöydässä istuva mies, jolla oli jonkin sortin megalomaalinen kasvain poskessa. Huoh.

St. Andrews Squarelle oli perustettu mahtava valokuvanäyttely, jota vilkaisin mennessäni ja olin myksitynyt. Valokuvaaja Steve Bloomin villieläin kuvat olivat sellaisenaan mahtavia. Lisäksi fakta, että valokuvat oli asetettu ulos ja niiden katseleminen oli ilmaista, oli erityisen mukavaa. Kuvien alla oli aina vähän infoa kuvan villieläimestä. Kuvat olivat niin hienoja otoksia ohikiitävistä hetkistä, että ihan ihmetytti että miten tuo Steve onkaan ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

Ihmisen lähin sukulainen.
Kuvia oli todella plajon ja niitä katsellessa sai helposti tunnin kulumaan.

Väsymys painoi ankarasti ja päätin mennä hostelliin hetkeksi lepäilemään. Tosin pienet päikkärit muodostuivat 5 tunnin levoksi. Tosin, kun ei nuku yöllä (lähdin reissuun Limerickistä 1 am ja unet bussissa ja lentokentällä jäivät vähäisiksi). Päivä oli siksi päätettävä hakemalla vähän purtavaa paikallisesta ruokakaupasta Sainsbury'stä, josta pidin muuten enemmän kuin Teskosta.

Edinburgissa olivat hostellit melko täynnä johtuen Bank Holidayn ja muiden tapahtumien osumisesta retkeni kanssa samaan ajankohtaan. Yövyin 2 ensimmäistä yötä St. Cristopher's Inn:issä, joka oli ainakin oman hintavertailuni mukaan Edinburghin edullisin. Tämän hostellin siisteystaso oli ihan ookoo. siisteys on noussut kriteereissäni aika korkealle jostain syystä. Hostellissa ei ollut self catering kitcheniä, joka on iso miinus, koska se tarkoittaa, ettei paikalla ole myöskään jääkaappia. Lisäksi Internetin käytöstä veloitettiin £1/20 min. Tällaisessa paikassa, jossa ei ole Loungea on tosi hankalaa tutustua kehenkään. Ellei omassa huoneessa ole kiehtovia ihmisiä. Minulla ei tällaista porukkaa huoneessa valitettavasti ollut. Sain siksi viettää 2 ensimmäistä päivää lomastani melkolailla omassa seurassani.

Uusi päivä hyvin nukutun yön jälkeen näytti toki hyvältä ja aurinko paistoi. Paistoi muuten yhtä poikkeusta lukuunottamatta koko matkani ajan. Osallistuin kävelykierrokselle, joka on periaatteessa ilmainen. Oppaalle tavataan antaa tippiä sen mukaan miten hyvänä kierrosta piti. Olen osallistunut tällaiselle kävelykierrokselle aikaisemmin Dublinissa. Edinburgin kierros oli kyllä mielenkiintoinen! On mukavaa tietää historiaa kaikkien rakennusten takaa, jotka muuten jäisivät mieleen vain kauniina rakennuksina.

Kaksi porukkaa kohtasi sydämen äärellä, jonka kohdalla on aikaisemmin sijainnut maanalaisen vankilan ovi. Paikalliset tietävät, että sydän on vuorattu syljellä. Sylkeminen voi tapahtua joko rugbyfanien tai vankilassa olleiden vainajien muistoa kunnioittaen. Yhtäkaikki sydämen päälle ei kannata astella puhumattakaan polvistumisesta esimerkiksi kosinnan hetkellä.



Kaksi sukupolvea kohtaavat. Säkkipillit olivat kilttien lisäksi kiinteä osa
Edinburghin katukuvaa.



Grassmarketin alue on kuulua seutua polttarien viettäjien keskuudessa. Tässä tosin maskotit mainostavat tulevan viikonlopun rugby -peliä. Aikaisemmin historiassa hirttämiset ovat tapahtuneet Grasmarketin aukeilla ja sittemmin maanviljelijät ovat myyneet siellä heinää.



Tästä kahvilasta tuli kuuluisa ja hinnat nousivat huippuunsa J.K. Rowlingin menestyksen myötä. Kirjailija kirjoitti Harry Potterin kolmea ensimmäistä osaa tässä kahvilassa diilillä, että hän ostaa vain yhden teekupin päivässä, koska hänellä ei ollut varaa lämmittää omaa asuntoaan päiväsaikaan. Näin jäi rahaa lämmitykseen, kun lapset olivat kotona.



Greyfriars Bobby. Koira, joka päivysti isäntänsä haudalla 14 vuotta hänen kuolemansa jälkeen näin ollen omaan kuolemaansa asti.
Nyt hänen patsaansa on Edinburghin kuvatuin patsas.

Kierros päättyi Edinburgh Castlen varjoihin Princess Street Gardeniin. Siellä saimme kuulla tarinan Skottien kansallisaarteen, hiekkakiven, joka muuten on lopultakin tuolla linnassa kaikkien nähtävillä, tarinan.

Illalla menin intoa täynnä kummituskävelykierrokselle, joka oli saman järjestön tuotteita kuin oli aikaisemmin mainitsemani kävelykierroskin. Edinburgh tunnetaan Euroopan parhaana kummituskaupunkina. Totisesti näitä kummituskierroksia tarjottiinkin ihan joka paikasta. En tiedä olisiko kannattanut valita joku muu firma oman kierrokseni järjestäjäksi. Jäi kummitusten raapimisjäljet saamatta käsivarsiin ja pyörtymiset pyörtymättä. Kierroksemme kun oli pelkkä historiakierros pimeään aikaa, jonka lopuksi hintaan kuuluin tuoppi olutta. Jäinkin miettimään, että mikä oli idea mennä hautausmaille jai muihin paikkoihin pimeällä, kun ei nää mitään. Toisinsanoen kaipaamani kauhu jäi nollatasolle.

Edinburghin kummituksista kuultujen tarinoiden lisäksi saimme nähdä huikeita yönäkymiä kaupunkiin. Tässä perinteiden postikorttikuvakulva Calton Hill'iltä.

Tässä Edinburghin häpeäpilkku niin ikään Calton Hill'iltä. Roomalaisen pantheonin kaltainen rakennelma, joka lukuisista yrityksistä huolimatta on yhä vain 10%:n valmis. Rahat kun loppuivat kesken muutamaan kertaan.

Vierailu Edinburghin koskeimmalla kohdalla Arthur's Seat'illa (251 m) kuului toki vaelluskohteisiini. Näkymä oli luvatun kaltainen ja kukkulalta saattoi todella huomata, että Edinburgh on rakennettu tämän sammuneen tulivuoren ympärille. Vähän sain toki pisaroita niskaan siellä ylhäällä, tapasin 5 henkisen suomalaisperheen ja sain tulikokeen kohentuneisiin vuorikiipeilijän taitoihini. Siitä sen verran, että nahkapohjaiset Clarksin kengät ja märkä laavakivi ei ole hyvä yhdistelmä, liukkaasta mudasta puhumattakaan! No alas päästiin ja lintujenkin hyökkäyksltä selvittiin kunnialla. Kannatti kiivetä! Jo ihan liikunnallisen suorituksenkin takia. :)

Calton Hill, jossa pantheon

Muun muassa Edinburgh Castle

Eikä turhaan sanota, että kaukaa näkee selvemmin.

Vappuaattona kävin paikallisilla, kuuluisilla Belfane Fire Festivaleilla pakanafestivaaleilla jotka pidetään vuosittain 30.4. pimeän laskeuduttua Calton Hill:in maisemissa Edinburgissa. Mitä merkillisimpiin väreihin ja riepuihin kietoutuneet vapaaehtoiset näyttelevät showssa, jossa on runsaasti eri settejä pitkin kukkulan huippua. Pakko sanoa, että tapahtumaa oli erittäin vaikeaa seurata. Osin siksi, että maan tasasta esitettyä näytelmää on nyt vaan mahdoton takana olevien nähdä. Lisäksi paikalla ei ollut mitään ohjelmaa, että milloin tapahtuu missäkin ja mitä. Olin näin ollen aivan pihalla. Joku sanoi, että ensimmäinen kerta on aina hankalin. Lisäksi ihmetytti tapahtuman tarkoitus. Pakanauskontoihin se liittyi, mutta enempää en voi asiaa avata. Valitettavasti. Kaikesta huolimatta paikalle oli eksynyt porukkaa noin 15 000 henkeä jokaisen kansanluokan ollessa edustettuna legendaarisesti vauvasta vaariin.

Tässä kuitenkin pari kolme kuvaa tapahtumasta.

Toiset on mustia

Toiset kaikissa sateenkaarenväreissä

Toiset osaa soittaa rumpuja ja kannatella lyhtyjä.

Ohjelman rikkaus (sen perusteella mitä hyppimällä näin taikka kuulin) ei kovin kummoinen ollut. Vaan oli tapahtumassa sosiaalinenkin puolensa. Tapasin hostellilla muutaman tytön, jotka olivat festareille menossa ja näin saatoin liittyä heidän seuraansa. Kuinka ollakkaan he menivät ensin Couch Surffaajien tapaamiseen ja näin ollen tapasin sohvasurffareitakin matkallani lopulta. Opin Couch Surfingista sen verran, että useimmat hakevat sivuille liittymiseltä vain mahdolisuuksia tavata ihmisiä matkoillaan, eivät suinkaan ilmaista majapaikkaa. Kerroin heille kyllä harmitukseni liittyen siihen, että en saanut Skotlannista ketään minua majoittamaan ja vastaus oli vaan, että voi voi. Tosin ymmärtäähän sen, että näillä sivustoilla porukka on opiskelijoita tai vastaavia ja heillä ei ole kertakaikkiaan sohvaa, jonne majoittaa ketään.

Tosiaan tapasin espanjalaisen tytön ja italialaisen pojan siellä kukkulalla ja heidän kanssa jutellessa aika kului somasti. Tapasimme jopa seuraavana päivänä ja espanjalainen tyttö, Ana, näytti meille paikalliset markkinat (eniten kiehtoivat saippuat kuin juustokiekot, skotlantilaista käsityötä) ja second hand shopit. Tämä second hand shop Armstrongs nimeltään teki kyllä kiistatta suurimman vaikutuksen. Siellä oli pääasiassa roolivaatteita, mutta myös tavaraa soveltuen joka päiväiseen käyttöön. Olen yhä mykistynyt tavaran määrän lisäksi siitä miten organisoidusti tämä valtava määrä oli laitettu esille! Ehdoton vierailukohde seuraavalle Edinburghin reissulleni!

Esimerkiksi saappaita löytyi jokaisessa pastelliväripaletin sävyssä.

Myös tulevien pääministerivaalien kunniaksi marssittiin noilla kulmilla.

Viimeiseksi yöksi menin Castle Rock Hostelliin, joka oli selvästi tätä ensimmäistä paikkaa parempi. Yhden yön aikana en syväluotaavaa tutkimusta ehtinyt tehdä, mutta paikassa oli selvästi luonnetta, Huoneet oli nimetty eri teemojen mukaan, kuten valuutat, alusvaatteet, skottien slangi tai minun huoneeni Skotlannin saaret. Nukuin Arran saaren pedissä. Erityistä plussaa tämä paikka sai ilmaisista lukollisista lokeroista, jollainen oli varattuna huoneessa jokaiselle hostellivieraalle.

Ikkunasta näkymä Tylypahkaan ja sen neljään torniin ja tupaan. Tämä koulu todella oli joskus tarkoitettu orvoille, nyt Edinburghin kalleimpia yksityiskouluja. Sekä superkuuluisa ollessaan jonkun suuren eli Rohkelikkojen, Puuskupuuhien, Luihuisten ja (mikä se 4. nyt onkaan) esikuvana.

Edinburgh on todella kaunis kaupunki! Vaan sen syvemmälle sen kulttuuriin en valitettavasti päässyt. Eli onko kaupunki muutakin kuin teknokappaileita säkkipillillä soittavia tyrkkyjä matkamuistomyymälöitä, 700 pubia ja kummituksia. Edinburghin sanotaan olevan parhaimmillaan elokuussa, jolloin sää tietysti suosii, mutta lisäksi siellä järjestetään runsaasti tapahtumia, kuten Edinburgh Military Tattoo. Tosin tähän tapahtumaan mielijöille kerrottakoon, että liput ja majoitukset on yleensä loppuunvarattuja saman vuoden tammikuussa, eli suunnitelmien teko vuodelle 2011 kannattaa aloittaa ajoissa.