Lähdin kiertämään Irlantia viime torstaina maantieteen laitoksen kenttämatkalle osallistuen. Vasta eilen sunnuntaina saavuimme takaisin, joten neljä päivää matkustimme, joista kaksi olivat todella tehokasta maan perintöön (heritage) tutustumista. Todella tiivis ohjelmamme varmisti monipuolisesti sen, että moni paikka tuli nähtyä ja koettua sekä että lounas- ja kahvitauot jäivät väliin.
Matkamme alkoi auringonpaisteella ja loppui auringon paisteeseen. Vaan väliin mahtui runsaasti tarvetta sadetakille ja vedenpitäville kengille. Meillä oli onneksi bussikuljetus joka paikkaan. Näet toisin kuin minä, irlantilaiset maantieteilijät eivät omista kun auttavasti kunnollista varustetta kenttämatkoilleen. Näin runsaasti collegepaitaa ja -housua sekä korkokenkiä. Lisäksi hämmästytti se bilevaatteiden määrä, joka kuitenkin oli saatu mahtumaan matkalaukkuu (ei rinkkaan).
Perjantai 6.11.2009
Aloitimme heritage-matkailumme tutustumalla Marble Arch Geoparkkiin. Läheinen kylä Belcoo eli selvästi kesäturismista ollen nukkumassa, kun me sinne saavuimme. Yllättävän runsas ihmis- ja automäärä alemmassa kuvassa Belcoosta selittyy sillä, että me toimme sinne yhtäkkiä bussilastillisen ihmisiä. Ja oli kylässä Centra-kioski auki, josta sain ostettua kuitenkin adapterin kahdella eurolla. Eli kysyntä kohtasi tarjonnan.
Ja Marble Arch Cave itse oli lähes täyttnyt vedellä ja oikeasti turistikausi oli loppunut jo lokakuun loppuun. Me pääsimme silti vähän kurkistamaan luolaan. Hyvin vähän. Koksa kesäisin siellä voi ottaa venematkan ja se vaatii pääsyä syvemmälle maan sisään. Mutta kaikkiaan paikka oli todella vaikuttava ja toivottavasti keväällä pääsen sinne venematkalle.
Kuvauksen kannalta pimeä luola ei ole se otollisin. Alla kuitenkin kuva luolasta ja siellä katosta tippuvasta vedestä.
Visitors Centre oli loistava! Vaivaa oli nähty sen eteen, että turistit ja opiskelija/koululaisryhmät saavat käsityksen niin luolasta kuin itse geoparkistakin.
Alla rektiviittanukke näyttää mallia millaisista rei'istä joskus pitää soluttautua sisään tai ulos, jos oikeasti on luolamiehiä/naisia. Varmasti paikka on elämys pienille koululaisille ja isommillekin! Geoparkit ovatkin kuulemma sellaisia, että niiden pitää kehittyä ja ylläpitää tasoaan pysyäkseen maailman geopark -listoilla, minne tämäkin Marble Archin puisto kuului.
Ulster American Folkpark lähellä Omaghin kaupunkia kertoi meille tarinan muutosta Ulsterista Pohjois-Amerikkaan 1800- ja 1900 -luvuilla. Alkuperäiset talot oli siirretty kaikki puistoon omilta paikoiltaan. Jokaisessa talossa oli oikea asianmukaisesti pukeutunut "talon asukas" kertomassa heidän tarinaansa. Vaikuttavaa. Meitä ei sää suosinut, mikä on sääli. Mutta puisto on elämys. Sitä paitsi, koska heillä ei ole suomenkielistä opaslehtistä he lupasivat, että jos sellaisen käännän pääsen vieraitteni kanssa puistoon ilmaiseksi!
Tässä seppä näytti miten tehdään hevosenkenkiä ja demonstroi samalla miltä haisee palanut hevosen kaviokynsi.
Tässä talon rouva näyttää miten lankaa kehrätään rukilla ja kertoi samalla materiaaleista, joita vaatteissa käytettiin ja miten lankoja värjättiin. Nyt tekisi mieli itsekin kokeilla kehräämistä! Ja lankojen värjäämistä.
Päivä oli täynnä hienoja paikkoja. Ja pääsimmehän me samalla käymään Pohjois-Irlannissa ja käyttämään puntia. Ihan vähän vaan. Pohjois-Irlanti näytti toipuneen ulkoisesti kahakoistaan. Se erosi Irlannin tasvallasta siinä, että talot olivat pieniä ja sieviä, kuten täälläkin, mutta usein samanlaisia keskenään. Paljon pieniä kaupunkeja tuli lävistettyä. Sinne pitää varmaan mennä uudelleen sitten, kun kevät ja turistit tulevat pakottamaan kaupat ja kahvilat avaamaan ovensa.
Lauantai 7.11.2009
Donegalin kaupunki oli ensimmäinen kohteemme.
Vierailimme ensin hautausmaalla, koska siellä pääsee tutustumaan kansanperinteeseen parhaimmillaan. Esi-isämme makaavat jalkojemme alla. En ollut koskaan tullut ajatelleeksi asiaa siltä kannalta. Yläkuva on otettu paikalla ollesita raunioista. Ikkunan kautta pääsee kurkistamaan nykyaikaan.
Itse Donegalin kaupunki ei merkittävästi minun silmääni eronnut muista pikkukaupungeista. Linnat ja kirkot jäivät käymättä. Talot oli maalattu kauniilla väreillä. Pikkukahvilat odottivat asiakkaitaan. Ja keskellä kaupunkia oli aukio, jossa voisi viettää kaunista kesäpäivää. Mainitsnko jo, että Donegalissa satoi?
Jatkoimme matkaamme kohti pohjoista. Killybergsissä pakenimme sadetta Donegal Carpets Factoryyn. Arvokkaat matot, jotka koristavat lähes kaikkien Irlannin konsulenttien lattioita ympäri maailmaa eivät enää ole tavallisen kansan suosiossa. Tai mikäs siinä ollessa, vaan maksavat aika lailla. Ihmekös tuo, kun mattoa tekemään tarvitaan aina yli yksi henkilö. Määrä riippuu maton leveydestä. Ja lankaa tarvitaan kymmeniä kiloja. Ja jokainen tupsu pitää sitoa loimeen käsin. Ryijyn tekeminen ei ole tästä puuhasta kaukana. Ero on vaan siinä, että maton lankojen pitää olla huomattavasti tiukempaan "piiskattuna". Katomallamme videolla mattojen tekemisestä kuusi naista tekivät yhtä mattoa 4 kk ja matolla oli painoa tyyliin 1000 kg. Eli siitä voi vähän laskeskella, että mitä se maksaa. Pieni, vähän vessan matosta isompi, matto käsin tehtynä on jo yli 200 e. Ja sillä hinnalla ei paljoa kuvioitakaan saa.
Minäkin pääsin kokeilemaan kädestä pitäen neuvottuna miten hevosenhäntäsomu tehdään. Osasinhan minä sen jo, koska takana on kankaankudontakurssi. Mutta en ollut tarpeeksi nopea päästäkseni tehtaalle töihin. :)
Tosiaan mattoja tehdään vieläkin, mutta vain tilauskesta. Ovat kuulemma liian kalliita varatoitaviksi.
Matkamme jatkui suunnaten Glencolmkilleen. Siellä sade odotti meidän saapumista. Saimme sateessa tallustellessamme todeta, että yksikään Pubi tai kahvila ei ollut auki, mutta kuitenkin meidän oli tarkoitus syödä siellä lounaamme. Melkoinen yhtälö. Onneksi oltiin Liisan kanssa tehty eväsleivät ja jälleen kerran olimme pukeutuneet asiallisesti. Toisin kuin muut, emme kastuneet.
Kohteemme oli kylän Folkvillage. Ei yhtä upea kuin Ulster American Folkpark, mutta kiva. Kylä esitteli irlantilaista elämänmenoa. Taloja oli jälleen kerran siirrelty eri paikoista tähän kylään. Folk Village avattiin varta vasten meitä varten. Eli sekin enteili turistikauden ohi olemista.
Alla kuva yhdestä ikkunasta kylän taloissa. Ikkunoissa yhdistävänä tekijänä oli ikkunalaudalle sijoitettu uskonnollinen elementti katsomaan ulkoa tulijaa. En saanut selville miksi hahmo katsoo aina olos. Osasyy voi olla se, että en kysynyt.
Ihan kylän vieressä oli upea ranta. Ja aurinkokin meille näyttäytyi! Ranta oli hyvä osoitus siitä miten Irlannin länsirantoja todella muovaa meri voimallaan. Aallot olivat valtavia ja paiskautuivat voimalla rantakallioihin. Varmaan kolmemetrisiä ne olivat ja kovimmat pärskeet nousivat kenties kymmeneen metriin. En päässyt kovin lähelle kuvaamaan. Silti meren tuoksu huumasi.
Samassa kylässä, Glencolmkillessä, oli myös kirkko, jonka hautausmaalle menimme katsomaan niin ikään niitä esi-isiä. Kirkko nimesi itsensä mahtipontisesti Church of Ireland:iksi.
Ardara Heritage Town oli jo jättänyt jäähyväiset turistikaudelle. Turisti-informaatiotoimisto oli kiinni. Mutta kaupunki oli silti kaunis ja talojen värit olivat kauniit. Sinnekin yritän mennä uudelleen keväällä.
Alla havainto joulun lähestymisestä ja kitchistä Ardarassa. En esittele nyt muita kuvia, koska siellä meitä odotti sateen lisäksi myöskin jo pimeä.
Sunnuntai 8.11.2009
Päivä alkoi täydellisellä auringonpaisteella ja jatkui myös sellaisena. Majapaikkamme Bundoran jäi näkemättä valoisan aikaan. Alla kuva taloista, joissa asuimme. Kaksikerroksisen paritalon puolikkaan asutti kuusi henkilöä. Eli tilaa riitti. Kyllä taas kalpeni City Campus tämän varjoon. Mitä lie maksaa tuollainen asuminen. Meille retki kuitenkin tuli halvaksi.
Suuntasimme paluumatkallamme vielä yhteen kohteeseen. Kohde oli Ariginan kylä, joka aikanaan elätti itsensä kaivoslouhoksilla. Tämä toiminta kuitenkin loppui jo 1990 -luvulla. Sen jälkeen turistit ovat päässeet katsomaan kaivokseen sisään. Kavos kantoi nimea Arigina Mining Centre. Valtavan hyvä oppaamme oli entisiä kaivoksen työntekijöitä ja hän osasi kertoa meille monta tarinaa. Se, jos mikä, teki vierialusta kiintoisan.
Tässä kuvassa maisema, joka aukesi kaivoksen pihasta. Korkealle kiivettiin serpentiinitietä. Alhaalla kylänmiesten ja -nasiten talot ja alhaalla aukeava meri. En ihan tarkkaan ole vielä hahmottanut, että missä Arigina oikeastaan oli. Lisätutkimuksia siis tarvitaan.
Vanhat valokuvat havainnollistivat aikoja, jolloin kaivos vielä oli auki. Se suljettiin, koska halvempaa kivihiiltä sai hankittua muista maista. Kuten Puolasta ja Georgiasta. Vaan sinänsä tieto oli milenkiintoinen. Koska alkujaan louhoksen tarkoitus oli tyydyttää kylän ja sen läheisten teollisuustoimintojen enenrgiantarve. Eli miten kivihiili Georgista voi olla halvempaa, kuin vierestä tuotu? Ihmeellinen on maailma. Seuduilla oli muutenkin havaittavissa se, että elanto oli aika tiukassa.
Yllä kuva kaivoksen sisältä ja meistä matkalaisista kypärät päässä. Oli pimeää ja kylmä. Ei olisi ollut mukavaa siellä työskennellä.
Alla tuulimyllyt, jotka saattoi nähdä kaivoksen pihasta. Nykyisin on tuulivoima, joka tottakai on helpompi toteuttaa fyysisesti, kuin kivihiilen louhinta fyysisesti rankoissa ja vaarallisissa oloissa.
Ja taas on aika jälkipyykin. Kuvan pyykkipojat on ikuistettu Bundoranin talomme pihalta sunnuntain auringonpaisteessa. Olen alkanut täällä havainnoida pyykkipoikia, mikä ei ole merkki siitä, että minulla olisi tylsää.
Tämä retki oli huippumenestys. Näin sellaisia paikkoja, joiden olemassaolosta en edes tiennyt ja joihin tuskin olisi tullut mentyä. Uusia retkiä maltan tuskin odottaa! Lisäksi retki oli hyvä keino säästää rahaa. Meillä ei ollut mahdollisuutta käydä käytännössä edes kahvilla, joten eineksinä oli Lidlistä ostamamme eineet. ELi tavallaan maantieteilijoiden retkiä voi verrata partioretkiin.
Tänään olen sitten palautunut reissusta ja laskeutunut uuteen viikkoon rytinällä. Oli taas radioshowpäivä. Olen muuten listannut meidän biisivalintoja tuohon sivupalkkiin, niin pääsee edes vähän mukaan. NÄet ohjelman kuuntelu netissä ei ole mahdollista. Tekniikkaei täällä yllä vielä sille tasolle.
Lisäksi olin iirin kielen tunnilla. Yhä enemmän ihmettelen, että miksi sen kielen opiskelun edes aloitin. En ole oppinut mitään. Yleensä oppii väkisinkin, kun vaikuttaa tunneilla. Mutta ei. Joku voi siis todella olla niin huono oppimaan. Mutta illalla oli onneksi taas tanssitunti. Se on aina mukavaa ja tänään en edes tuntenut oloani siellä niin surkeaksi, kuin joinain kertoina. Meillä on show 6.12. ja sitä treenasimme. Tulee olemaan mukavaa.
Ja vielä pitää mainita, että nyt täällä Irlannissa viimein sataa. Ihan urakalla. Ja ei siinä mitään. Mutta ilman kosteus vastaa höyryhuonetta. Saappaat ovat siis kovassa käytössä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti