Keel ja Westport

Juoksen Pakoon aaltoja Keelissä. Meren huumaava tuoksu seuranani.
Lampaatkin muine turkkeineen ihalivat maisemia ja kiipesivät takana näkyville kukkoille huomaatavan vaivattomasti.
Golffaajat eivät häiriintyneet lapaista tai toisinpäin.
Aallot muodostivat rantaan peilin.


On nyt nähty. Keel oli kyllä niin pieni paikka, että roti pois. Mutta ne maisemat! Aivan vieressä olevilta näyttäneet jyrkänteet eivät tulleet juurikaan lähemmäksi lähes tunnin tarpomisen aikana, joten jäi huiputus seuraavaan kertaan. Kun olimme liikkeellä yleisillä kulkuneuvoilla ja aikaa oli vain pari tuntia rannalla. Rannalla oli myös golf-kenttä, jossa lampaat käyskentelivät muina miehinä. Ne kyllä menivät karkuun ihmistä, sillä yritimme ottaa kuvia itsestämme ja lampaista. Vaan pääsevätkö ne karkuun golfpalloa? Saattaa se lammastakin sattua, kun pallo osuu kylkeen, tai vielä pahempaa, silmään!

Keel ei ollut kerrassaan mitään muuta kuin upea rantansa (joka sanottakoon on tietysti jo jotain). Mayossa taitaa olla se taipumus, että tänne tullaan ja täällä eletään ja lopulta kuollaan. Ei nuorta verta tilalle. Kuten Hanna Tuuri taisikin kirjassaan: Irlantilainen aaminen, mainita. Saimme havaita saman, kun menimme bussilla Keeliin. Bussi oli täynnä vanhoja ukkoja, jotka haisivat aika lailla suihkua vieroksuville. Kun he jättivät bussin, tuli tilalle niin ikään suihkua vieroksuvia koulupukuisia nuoria.

Aika loppui siis kesken. Mutta hienoa, että jäi taas paikka, jonne mennä uudelleen! Jos oikein onnistaa niin saattaa löytää vaikka kesätöitä. Täällä availen niitäkin ovia, jotka kenties joskus suljin.

Westport sen sijaan on ihana pikkukaupunki, jossa riittää korkeusvaihteluja. Keskellä virtaa joki, jonka varrella puut muistuttavat täällä olevasta syksystä. Syksy on mun suosikki vuodenaika, joten nautin täysillä. Kuuntelimme lounasaikaan musiikki taidefestivaalien tiimoilta pubissa ja tutustuimme kaupungin outdoor myymälöihin. Näet näytti vahvasti siltä, että sade on rankka koko päivän ja investoin repun sadesuojaan. Toki minulla sellainen on jo Suomessa vaan unohtui ottaa mukaan, kuten muutama muukin asia.

Illalla väsyneinä Keelin valloituksen jälkeen nautimme Fish&Chips annoksen (Liisa lammasta tapaamienne lampaiden muistoa kunnioittaen) sataman ravintolassa. Pitää mennä satamaan uudelleen, sillä sysipimeys esti näkemästä mitään.

Hieno päivä täynnä hienoja asioita. Irlanti on upea maa.