Giants causeway ja lähiympäristö rannikko aurinkoisessa säässä

Belfastista suuntasimme vähän toisenlaisten tunnelmien äärelle tutustumaan maantieteellisesti ihmeelliseen Pohjois-Irlantiin. Tässä kohtaa matkaa totesimme, että kaiekti se sääennuste, joka lupasi erittäin vaikeita keliolosuhteita ja lumimyrskyjä olikin väärässä. Sää alkoi olla meinaan niin lämmin, että tarkeni paitahihasillaan. Atlantin aaltojen tuoksu huumasi. Maisemat myksitivät. Ei sitä turhaan sanota, että et ole käynyt Irlannissa, jos et ole nähnyt näitä näkemiämme maisemia.

Aloitimme tutustumisemme merimaisemaan Carric-A-Redestä ja sen riippusillasta, joka niin ikään on kaikkien turistioppaiden sivuilla. Olin nähnyt sillasta kuvia ja sen perusteella luulin sen olevan noin 100 metriä pitkä. Jotkut selvästi osaavat niitä maisemakuvia matkaoppaisiin ottaa. Näet en ollut kovin mykistynyt sillan pituudesta. Kenties 20 metriä vankkatekoista köysisiltaa auringonpaisteessa ei ollut kovin pelottava kokemus. Valitettavasti aikaisesta lähtöyrityksestämme huomimatta emme olleet paikalla ainoat sillan ylittäjät. Näimme jopa yhden pariskunnan, jonka sittemmin näimme aika monessa paikassa. Pienet on turistiympyrät!

Sillan seudut olivat karua jyrkännemaisemaa. Vasemmalla silta, jota pitkin pääsei tuohon pieneen saareen tekemään pienen seikkailukävelyn. Ei kovin pitkää, koska siellä kasvukausi oli joillakin gerkässä vaiheessa juuri parhaillaan.

Jatta ylittää siltaa kokenein ottein, koska ollaan jo tulossa takaisinpäin.

Sillalta suuntasimme Giants Causewaylle, jossa nähtävää riitti ja patikoimme sekä maistelimme suolavettä yli kolme tuntia! Giants Causewayn (Jatan opaskirjan mukaan Jättiläisen viertotie) tunnetuimmat kuvat on otettu kuusikulmion muotoisten kivipylväiden muodostelmista. TÄmä ihmeeltä vaikuttava näky on kuitenkin pelkkää fysiikkaa, joka perustuu laavakiven jähmettymiseen oikealla vauhdilla. Yhdellä kohtaa Causewaysta tätä kiveä oli runsaasti ja toisaalla muodostelmat olivat vähemmän kulmikkaita tai muodostivat seinämiä.

Ylhäältäpäin

Jatta oli Atlannin aalloissa vähän minua varovaisempi. Itse kastuin aika mukavasti, kun aalto pääsi kivipaasien takaa yllättämään. Tätä mahdollisuutta kastua ei tietenkään voinut päätellä siitä, etä kivet olivat juurikin siinä kohtaa märkiä.

Jyrkänteiden päältä kuusikulmioalue näyttää tältä. Tälle kohtaa seutua pääsee Visitors Centeristä bussilla, jos sattuu vaikka väsyttämään.

Kaikkiaan alue on muutaman kilometrin mittainen, mutta osa polusta on suljettu sekä patikoijien turvallisuuden takaamiseksi että hauraan maiseman säilymiseksi. Yleisen polun päätyttyä eteen aukeaa amfiteatteriksi ristitty alue, jonka seinämiä koristavan nämä vain osittain näkyvät kuusikulmiopylväät.

Ja maisema on toki kaunista katsoa.

Patikoinnin jälkeen söimme auringon paisteessa jäätelöt. Matkallamme maistui muutenkin keskimääräistä enemmän tämä kesän herkku. Giants CAusewaylta jatkoimme pikaiselle vierailulle Bushmilsin panimoon. Emme tosin menneet sisälle, kun meistä kumpaakaan ei viski kiinnosta. Mutta pitihän siellä nopeasti käydä katsomassa myymälän kaikki mahdolliset viskituotteet. Panimon pihassa sattui hassuja. Muuten tyhjälle parkkipaikalle meidän automme viereiseen ruutuun oli parkkeerattu! Jälleen maistiaisina suomalaisen ja irlantilaisen kulttuurin eroista.

Viskitynnyreitä suljetun ravintolan ikkunan takana.

Dunluce castle sen sijaan oli listallamme vierailtavien kohteiden joukossa. Se sijaitsi käytännössä vain kiven heiton päässä viskipanimosta. Tämä linna oli herättänyt Jatan mielenkiinnon siksi, että opaskirjan mukaan keittiöväki oli saanut surmansa koko keittiösiiven sorruttua mereen jyrkänteeltä myrskyisenä yönä 1639. Sen jälkeen linnan rouva, joka oli naitettu Englannin sisämailta meren rannalle linnaan, ja joka vihasi meren ääntä ja tuoksua, muutti kyseisen yön jälkeen ensi töikseen pois eikä koskaan palannut. Muuten linnan seudulla merimaisema oli yhtä mykistävän kaunis kuin näillä rannoilla muutenkin.

Linnan alla lainehti Atlantti ja sanoivat sen tarvitsevan vain katon pään päälle ja se on valmis asuttavaksi. Vaan lähempi tarkastelu antoi toista kuvaa. Aika pahastihan se oli raunioitunut, paikoitellen jopa korjailtu enemmän rapistumisen estämiseksi. Taivaalla lentelivät vaan korpit entisten aikojen haaskojen perässä. Kai.

Yöksi siirryimme Portstewart nimiseen kylään. Tässä kohtaa mielikuvissamme vaihdoimme kokonaan toiseen maahan. Seutu muistutti näet läheisesti välimeren alueen kesälomakohteita uusine valkoisine taloineen! Itselleni tuli mieleen Bulgaria, jossa vierailin 5 vuotta sitten. Sielläkin kesäasuntoa ja hotellia nousi kiivaalla tahdilla kauniin rannan tuntumaan. Mikäli kylä ei olisi ollut auttamattoman pieni ja aktiviteettien vähyys olisi meitä haitannut (sekä toisaalta ajan rajallisuus), Portstewartissa olisi voinut hyvin viettää viikon kesälomailua.

Rantapallomarkkinat odottivat jo veden lämpenemistä uintikelpoiseksi.

Aurinko laski rannan taa.

Hostellimme huone mahtui yhteen kuvaan helposti, kun vaan löysi kuvakulman, jossa pääsi riittävän lähelle seinää.

Hauskinta päivässä oli kenties kuitenkin se, että samassa hostellissa Portstewartissa yöpyivät sekä kolme hollantilaistyttöä edelliseltä yöltä Belfastin Paddy's Palacesta ja kolme kiinalaista puolestaan sitä edeltävältä yöltä. Pieni hostelli oli arsin positiivinen kokemus kaikkinensa. Ainoastaan pienen pettymyksen tuotti aamupala, jota ei tarjoiltu, vaikka luulimme. Vaan ei pidäkään olettaa mitään, opimme taas. Tästä päivästä ehdottomasti vierailtavien kohteiden listalle lisäisin matkoja suunnittelville Giants Causewayn ja, mikäli mahdollista, yöpymisen Portstewartissa. Vieläkin saa hymyn huulimme tämä hieno päivä.