Conclusion

Ristiriitoja, iiriä ja koirankakkaa. Sekä miljoona muuta asiaa.

Kaikki, niin hyvä kuin pahakin, loppuu aikanaan. Vietettyäni kaksi viikkoa Suomessa olen kai valmis määrittelemään lukuvuodestani hyviä ja huonoja puolia. Samoin kertaamaan kehityskohtia ja lukuvoden tuomia mahdollisuuksia. En vaihtaisi mennyttä pois. Vaihtaisin siitä kohtia ja seutuja eli bits and pieces. Toisaalta tiedän, että ilman juuri tällaista kokemusta olisin eri tavalla rikas. Nyt kahden viikon jälkeen saappaani ovat kuivat. Tässä se on: olen puhunut.

Tässä murto-osa kokemuksistani.
Vain murto-osan niistä kun saatoin pakata laukkuihin.

Nämä syyt vahvistavat näkemykseni vaihto-opiskelun kiistattomista hyödyistä.

• Kielitaito karttuu silmittömästi ja huomaamatta.
• Elämänkokemusta ei voi mitata edes roppakaupalla. Se on runsaampaa.
• Itsetuntemuksen ammattilaiseksi ei päästy vieläkään. Mutta kovin kaukana se huippuosaaminen ei kuitenkaan ole. Kaukana kotoa heikkoudet vahvistuvat. Ja se on huikeaa!
• Vaihto-opiskelu tarjoaa suunnitellun ja osin rahoitetun mahdollisuuden tutustua maailmaan. Opintotuen ja apurahojen kaltaisia almuja ei tarjota missään muussa matkustusmuodossa.
• Huomaa maapallon kiertävän aurinkoa myös muualla. Eli elämän peruspalikat, kuten koti, ystävät ja fyysinen hyvinvointi, ovat tärkeitä myös Irlannissa. Tiedän myös fyysisesti mikä tavara on todella tarpeellista ja mikä elintasoa kohottavaa luksusta. Hyviä oppeja tulevia reissuja varten!
  

Mitä kehitän seuraavalla kerralla, kun lähden maailmalle 9 kuukaudeksi.

• Lähden sinne nuorempana. Nyt tämä arvokas kokemus on toistettavissa, mutta ei yhtä montaa kertaa kuin aikaisemmin toteutettuna se olisi. Toisaalta näin vanhoilla päivillään reissu tarjosi erilaisia mahdollisuuksia kuin se olisi tarjinnut vaikka nyt 8 vuotta sitten.
  
• Lähden töihin ja näin varmistan toimeentuloni riittävyyden.
• Mikäli reissuni kuitenkin sisältää opiskelua tutustun kurssien sisältöihin etukäteen.
  
• Hankin asunnon vasta paikanpäältä tehden ensin silmäyksen mahdolliseen huoneeseen ja kämppiksiin. Näin voin vähentää 9 kk:n tuskan ja hampaiden kiristelyn määrää. Kuitenkin ensisijaisesti hakeudun asumaan yksin.
  
• Selvitän paikan, jonne olen menossa ja myös sen onko paikan tarjonta kenties omaa kysyntääni vastaavaa. Harkitsen paikkaa ja puntaroin eri vaihtoehtoja.
• Kenties teen kiertomatkan. Nyt aikaa oli riittävästi kotiutua, vaikka tiesi koko ajan palaavansa takaisin. Muun muassa vaatekaappia tuli täydennettyä hullun kiilto silmissä kaikkia mahdollisia tilanteita varten.
• Rajoitan odotuksieni määrää. Otan kokemuksen selliasena, kun se tulee, hihkuen vastaan enkä valita.
  

Erityisesti en kadu vuottani, koska:

• Tapasin ihania ihmisiä, joita minulla saattaa olla mahdollisuus tavata vielä tulevaisuudessakin ja, joita en olisi muuten koskaan tavannut. Ymmärsin myös, että osa ihmisistä on tarkoitettu elämäämme vain vierailijoiksi. Se ei vähennä heidän merkitystään ja tärkeyttään.
  
• Osaan nyt arvottaa pieniä asioita, kuten sekoittavaa hanaa ja hiljaisuutta, tavalla, jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. Lisäksi en muuten tietäisi miten paljon pidän maitorahkasta, jos en olisi ollut ilman sitä koko tätä aikaa.
  
• Vaikka olen ennen ollut sitä mieltä, että 'Clean house is a sign of wasted life' niin osaan arvostaa aika suurissa määrin sitä, että en esimerkiksi astu lasiin omassa keittiössäni. Tiedän myös, että ne ovat juuri toisten sotkut, jotka kiehuttavat vertani.
• Vastaavaa vapudentunnetta en ole kokenut pitkään aikaan. Aikataululliset rajoitteet olivat kuitenkin sen verran pieniä, että vapaa-aikaa oli käyttää siihen mitä itse halusi tehdä runsaasti.
  

9 kuukautta on pitkä aika. Siinä ajassa ehtii muun muassa pari solua muuttua vauvaksi. Yksivuotias oppii kävelemään ja puhumaankin parhaassa tapauksessa. Päiväkodin asiakas oppii sosiaalisesta kanssakäymisestä yhtä sun toista, kuten pyytämään anteeksi (taito, joka voi myöhemmin unohtua), helposti jo lyhyemmässäkin ajassa. Ekaluokkalainen oppia solmimaan kenkänsä, kadottamaan luovuutensa ja omatoimisuutensa ja seisomaan jonossa. Seiskaluokkalainen ehtii oppia pahoille tavoille ja päästä tupakan ja alkoholin makuun sekä vaihtaa sinisen mustaan. Yhdeksäsluokkalainen taas hioutuu vaikeasta teinistä jo lähes aikuiseksi. Puhumattakaan mitä tapahtuu tuoreelle ylioppilaalle seuraavien 9 kuukauden aikana. Kehitys voi siis olla suurta lyhyemmässäkin ajassa kuin 9 kuukaudessa. Se on kuitenkin riittävän pitkä aika kulkea tunteiden koko kirjo läpi rakkaudesta vihaan ja pitämisestä inhoon. Vieläpä useampaan kertaan. Nämä tunteet olisi voinut käydä läpi Suomessakin, vaan mitä hauskaa siinä olisi ollut?

Toki on asioita, joita ei ole vielä huomannut. Niitä tulee mieleen sitten pitkin matkaa elämäni varrella. Kuitekaan en ole koskaan oppinut itsestäni ja elämästäni näin paljoa 9 kk ajassa aikaisemmin. Minulle annettiin lapiolla ja otin kaiken vastaan. Hain jopa lisää! Tavallisesta tuli ihmeellistä monin eri tavoin. Ruisleipää mutustellen voin kuitenkin aina palata ajatuksissani Irlantiin ja todeta, että en minä sinne leivän takia takaisin matkusta. Vaan oikean hetken koittaessa ihan muista syistä. Jonain päivänä varmasti.

Eikä siinä vielä kaikki. Koska tämä vuosi oli niin mieletön ja kokonaisvaltanen kokemus, aijon matkata maailmalle pian uudelleen. Kartallani on vain yksi rasti. Monta muuta piirrettävänä!

Vaikka havainnointia voi jatkaa muuallakin,
niin sateenvarjojen arvoa muistoissani on vaikea voittaa.

Kiitos kaikille ihanille lukijoille ja tukijoille ja ennen kaikkea kuuntelijoille! Tarvitsin teistä jokaista. Uudet blogiaiheet muotoutuvat mielessäni matkalla kohti uusia haasteita eläessäni kuitenkin päivän kerrallaan nauttien jokaisesta hetkestä. Myös täällä Suomessa voin oppia elämästä ja itsestäni. Niin varmasti myös tapahtuu.


Rakkaudella,

Kaisa