Tervetuloa Inishmoreen!

Tässä saaren tavaramerkki kivimuuri, joka tottakai on parhaimmillaan,
kun sen raoista paistelee aurinko.

Kämppikseni Deirdre oli kutsunut minun ja Hannelen kotisaarelleen Inishmoreen (Aran Saaret) vierailulle! Ja saimme näin heti aluksi mainitaksemme todella hyvän kierroksen pitkin saarta hänen autollaan. Deirdre tuli heti lauttasatamaan vastaan ja vei meidät ensin kotitalolleen teelle. Tosiaan viimeksi kun saarella kävin Jatan kanssa tutustuin vain saaren itäpuoleen, mutta nyt heti kärkeen sain nähdä miltä lännessä näyttää. Todettakoon,että aika samalta siellä näytti.

Ihan saaren länsipäädyssä oli upea hiekkaranta, jonne tarinan mukaan rakastavaiset menevät vietämään aikaa. Näin talvella ranta ei tietenkään ollut ihan niin upea kuin kesällä. Paikasta näki helposti naapurisaaren, Inishmaanin, jyrkän reunan. Deirdren mukaan saari on aivan kuollut paikka, jonne oikein turistitkaan eivät matkusta. Sinne sen sijaan järjestetään vuosittain uimakilpailu, jossa väliin jäävä meri ylitetään ja nopein uimari palkitaan.

Ja joku oli sinne hylännyt ilmeisen hyvin palvelleen pyöränsäkin.

Saimme myös nähdä Euroopan pienimmän kirkon rauniot etäältä. Kirkko on juuri niin pieni kuin miltä se tässä näyttää.


Matka jatkui Dun Aengukselle ja sen kivikaarta katsomaan. Paikka on siis muinaisen viikinkiaikaisen kylän muurit. Ja pudotusta on se 90 metriä Atlantin valtamereen. Muuten kaunis päivämme muotoutui juuri tuolla jyrkänteellä vähän tuuliseksi ja viileäksi. Mutta oli se vaan vaikuttava näin toisenkin kerran nähtynä!

Hannele otti urheana kuvia.

Seuraavaksi saimme autokyydin saaren korkeimmalle kohdalle. Paikalla olevaan näkötorniin kiipesimme Deirdren kaverin kanssa, joka kertoi meille vähän muinaisista tavaroista, jotka joskus museoksikin kutsuttuun torniin oli vaan työnnetty. Kuten vanhat nahkakengät ja rukki saivat taakseen tarinan, joka ei kovasti poikennut tosin suomalaisesta versiosta tavaroiden historiasta.

Edessäsi aukeaa Cliffs of Moherin jyrkänteet. Katso vaan tarkasti. :D

Saarella kiveä riitti. Deirdre kertoi meille, että maat on kautta aikojen jaettu näillä kivimuureilla omistajien kesken. Sillä jonnekin ne kivet on laitettava. Toki muureihin on jätetty myös kulkuaukkoja, joista pääsevät niin ihmiset kuin saaren lehmät ja vuohetkin kävelemään.

Josta näkyi aina Connemaraan asti!

Oli todella hulvatonta liikkua autolla saaren kapeilla kolmella tiellä (joista yksi oli suljettu) paikasta toiseen. Deirdre tarjosi meille tarinoiden lisäksi myös lounasta ennen kuin lähdimme kotimatkallemme. Ja hän myös esitteli saarella olevien poikamiesten taloja meille Hannelen kanssa. Vaan en osaa silti sanoa, että haluaisinko asua siellä. Ihana paikka, mutta ehkä vähän liian pieni kuitenkin. Kesät siellä voisi viettää kyllä. Tai talvet. Mutta ei molempia. Hannele sen sijaan totesi, että jos muut projektit eivät ota onnistuakseen, niin hän voi aina mennä Inishmoreen ja mennä naimisiin yhden saaren useista rikkaista poikamiehistä kanssa.


Ja pääsimme me sieltä kotiinkin, vaikka täällä on talvi todella yllättänyt irlantilaiset. Kuulemma koskaan ei ole vielä tähän aikaan vuodesta tarvella hiekoitukselle, mistä syystä hiekoitushiekkaa ei ole. Sitä on tulossa tämän kuun lopussa. Suurin ongelma on tietysti pikkuautoilijat, jotka tukkivat tiet kokeneempien bussikuskien edessä. Vaan ei bussikuskikaan paljoa voi, jos yhden auton levyisellä tiellä edessä jarrutellaan.

No loppu hyvin ja pääsimme yöski kotiin City Campuksen hyisiin olosuhteisiin. :) Hieno reissu!