Roadtrip

Päätimme Jatan kanssa olla rohkeita. Ja vuokrasimme auton. Matkamme suuntasi keskiviikkona ensin Lough Corribin ympäri. Pysähdyimme kuvaamaan hetkeksi sen rantoja. Perimmäinen syy rannalle ajamiseen tietysti sen jälkeen, että omalla autolla pääsee juuri sinne minne haluaa, oli siellä Jatan matkaoppaan mukaan sijaitsevat luostarin rauniot. Menomatkalla ajoimme sen hautausmaan ohi, jonka vieressä raunioiden piti olla, kun emme lukeneet opaskirjaa kunnolla. tulomatkalla taas emme löytäneet sitä hautausmaata enää. Todistetusti siis hautausmaa voi kadota. No näimme silti tämän ihanan järven, jonka vesi oli todella puhtaan näköistä ja jatta ehti astua koiran kakkaan. Näet missään et ole täällä turvassa koiran kakalta.


Ajoimme läpi county Galwayn. Oli välillä sen näköistä kuin olisimme olleet Espanjassa. Kapeita serpentiiniteitä ja ruskeita nummia. Kun pysähdyimme ottamaan kuvia niin alkoi myös sataa. Yllä kuva loistavasta menopelistämme ja alla Jatta ihailee sadetta ja ihanaa maisemaa.


Autossa asiaankuuluvasti muistutettiin, että liikenne on vasemman puoleista. tosin vasemmalla kaistalla pysyminen ei ollut ollenkaan vaikeaa. Vaikeinta oli mahtua niille kapeille teille. Varsinkin, jos joku pyrki vastaan.


Connemaran kansallispuistossa viima ja sade olivat vähän vaikeuttamassa meidän pyrkimyksiämme.


Tässä minä kiipeän Diamond Hillille. Saimme seuraksemme koko matkaksi kuvassa olevan koiran. Ja jostain syystä koiran läsnäolo ärsytti minua ihan silmittömästi.

Diamond Hill jäi huiputtamatta tällä kertaa, koska piti lähteä pimeää karkuun. Lisäksi huipulla tuuli, kuten yleensä. Jäi siis vielä syy palata kansallispuistoon.


Connemarasta ajoimme Clifdeniin päivälliselle. Aamupalasta kun hyppää suoraan päivälliseen niin huomaa jossain kohtaa olevansa aika nälkäinen. Clifden oli ihana irlantilaiskylä siinä missä muutkin kylät täällä.


Yön vietimme Galwayssa. Hostelli oli kyllä aika saastainen ja patja todella surkea, mutta halvalla me siellä yövyimme ja saimme auttavan aamupalankin siihen mukaan.

Torstain aloimme ajamalla Galwayn rantamaisemien läpi Rossaveeliin. Kuten kuvasta näkyy, keskityin ajamiseen, kuten vuokra-autolla ajajan pitääkin. Täällä, jos missä oli sen näköistä kuin olisi ajanut läpi Espanjan.


Lauttarannassa haisi kala. Tästä kuvasta sitä ei ehkä huomaa. Mutta haju oli aika pöyristyttävä. Suuntana kuitenkin Inishmore, joka kuuluu Aran saariin. Emme siis viihtyneet Rossaveelissä kauempaa.


Inishmore on ihanteellinen paikka tutustua pyöräillen. Ja pyörän sai vuokralle vain 10 e päivähintaan. Ja kyllä saaren aika lailla ehti siinä yhdesä päivässä nähdä.

Tässä Jatta ihailee turkoosia merta ja valkoista hiekkaa.


Kiipesimme Dun Aengusin upeaan esihistorialliseen kivikylään. Kuten huomaat, Inishmore on niin pieni, että sen saa yhteen kuvaan kiipeämättä edes kovin korkealle.


Jatta näyttää esierkkiä miten kallioseinämän 90 metristä putousta ihaillaan. Mahallaan maaten ei ole tuulen armoilla. Koska tuosta kun putoaa niin ei paljon tarvitse kenenkään vaivautua alas yksilöä pelastamaan. Ensin menevät sisuskalut mahalaskussa ja sen jäkeen aallot paiskaavat sivut päin kallioseinää. Mutta ihana se maisema oli. Toisella rannalla odotti Amerikka. Emme nähneet sinne asti.


Inishmoren pienet kujat. Saarella oli vainkolme tietä.





NÄin pieni saari ei tarjoa ihan jokaiselle yhtä paljoa vaurautta. Ja maaperäkin oli todella karua.

Yllä hostelli, joka mitä ilmeisemmin ei enää ota vieraita vastaan.

Alla alkavaa asuntovaunukylää.


Kalliokielekkeiden ihailusta uupuneina nautimme kahvia lähes tulkoon saaren ainoassa varteenotettavassa kahvilassa. Tätä paikkaa Inishmorelta kotoisin oleva kämppikseni suositteli, eikä turhaan. Tämäkin kahvila osoitti aika hyvin sen, että Inishmore elää aika ptkälti turismilla. Lähes jokaisessa pihassa oli joko hevosvankkurit tai minibussi turistien kuljettamiseen saarella.


Puut olivat laskettavissa lähes kahden käden sormilla. Sen sijaan näitä kiviaitoja oli saarella aivan joka paikassa sulkien sisäänsä postimerkin kokoisia laitumia. Kuva on otettu saaren korkeimmalla paikalla olevasta näköalatornista.


Lopulta pääsimme Limerickin kahden päivän reissun jälkeen paljon kokeneina ja nähneinä monta kokemusta rikkaampana.


Roadtrippimme osoitti, että kyllä Irlanti on paikka, joka valloitetaan autolla. Kiitos Jatalle ihanasta viikosta Irlannissa. Ehdinhän kokea vaikka mitä vaikka kuinka lyhyessä ajassa. silti vielä on paljon paikkoja jonne mennä. Eli tervetuloa vaan muutkin kanssani autoilemaan!

Jatta Limerickissä

Kuvassa Limerickiä kauneimmillaan Jatan kuvaamana. Tohonkin taloon voisin muuttaa vaan asun City Campuksella. Kävimme Jatan kanssa katsomassa Limerickin ja Mary I:n. Limerickissä satoi. Mary I oli kohtalaisen hiljainen.

Kävimme myös tanssimassa irlantilaista tanssia, mikä oli jälleen mahtavaa.

Sekä suunnittelimme kahta seuraavaa päivää, jotka vietämme tien päällä. Minä ajan. Ja toivon parasta. Suuntana Connemmara, Aran saaret ja muut eteemme tulevat kohteet. Ja luvassa on toivottavasti paljon hauskoja hetkiä. Nyt aan ensin pitää nukkua tunti pari niin jaksaa taas kokea uutta.

Ennis, Cliffs of Moher ja Doolin

Aloitimme päivän kestävän road trippimme tietysti Limerickistä, mutta menimme ensin Ennisiin. Ihanaan pieneen kaupunkiin melko lähelle Limerickiä. Tänäänhän on Bank Holiday ja kaikki paikat kiinni, joten päädyimme kävelemään pitkin kaupungin katuja. Kuten valtaosaa kohtaamistani Irkkukaupunkeja, myös Ennisiä halkoi joki. Joen varrella kuvan setä tarjosi puluille aamupalaa.


Sitten päädyimme kuuluisaa nähtävyyttä katsomaan. Clifts of Moher tarjosi irlantilaisen sään koko kirjon. Koska siellä ollessamme pilvinen taivas ehti muuttua täydeksi, kokonaisuudessaan kastelevaksi sateeksi ja vieläpä auringoksi. Mutta tuuli sentään pysyi vieraanamme. Kyllä nuo 200 m korkeat pudotukset laittavat varomaan. Ja tuuli vielä lisäksi. Olimme fiksuja ja emme menneet ihan reunalle, vaikka mieli kovasti teki.


Ja lopulta päädyimme Dooliniin. Ihan kuulusian kielekemaiseman vieressä olevaan kylään. Jossa oli paras villapaitavalikoima tähän asti. Joten ostin yhden, jossa on liian lyhyet hihat. Pitää venyttää niitä ja surra karua kohtaloaan. Mutta villapiata on silti lämmin. Siellä söimme myös lounasta ja astimme herkullista fudgea, jota sai lähes kaikissa maailman makuvauhtoehdoissa.

Kuvassa oleva maisema aukesi Doolinin satamasta. Jotain tuliperäistä maata se lieni, mutta pitää selvittää tarkemmin että mitä. Kuten maan pinnasta huomaa. Hauskinta paikassa oli varmasti se, että sinne mennessämme oli hämätää ja noin 10 min kuluttua täysin pimeää. Silti yksi uskalikko mies meni mereen sukeltelemaan. Tiedustelin häneltä, että miksi mennä tällä säällä (myrskysi oikeastaan) sukeltamaan. Hän sanoi vaan, että pitää mennä nopeasti, että ehtii ennen pimeää. no ei hän ainakaan pois ehtinyt ennen pimeää. Pitänee mennä sinnekin uudestaan valoisan aikaan.


Yhteen vetona päivästä voin sanoa, että kyllä oma auto on kätevä. Koska me saimme nauttia Kerstinin ja Marionin kyydistä heidän vuokraamallaan autolla. Nyt pohdimme täällä Jatan kanssa (tosin Jatta nukkuu jo), että pitäisikö vuokrata auto. Vaan sitä pitäisi sitten vielä ajaakin. Mutta kun bussilla ei oikein pääse mihinkään.

Menen mukkumaan tätä päätöstä edeltävän yön. Huomenna ajattelimme kuitenkin viihtyä Limerickissä, joten saa nähdä mitä kaikkea keksimme.

Dublin in nutshell

Aloitimme Jatan kanssa Dublinin valloituksen turvallisesti kävelykierroksella oppaan kanssa. Hän johdatti meidät Dublinin linnan takana olevaan puistoon, josta aukesi upea näköala arkkitehtuuriin. Kuten huomaamme, irlantilaiset talot ovat ihania, mutta niin erilaisia verrattuna kuningas Johnin aikoihin. Uutta rakennusta oli nousemassa. Ehkä ensi kesänä näemme lopputuloksen.


Kun kolme ja puoli tuntia pitkä kävelykierros alkoi rasittaa, hauskuutin itseäni kameralla. Ja pääsimme Jatan kanssa samaan kuvaan.


Mahtava Dublin taloineen kuvattuna joen varresta kaupungin pohjoispuolta ikuistaen.


Stephens Greenin linnusto viehätti, kuten linnut yleensä. Onneksi niitä on Irlannissa paljon. tässä säikyttelimme puluja.


Kuuluisuuksia seinällä. Pojat taitavat vaikuttaa hip hop musiikin parissa. Minun alani on vielä auki, kun mahdollisuuksia on niin runsaasti. ;) Tosiaan pojat keskeyttivät kuvaussessiomme parkeeraamalla tämän kohdan eteen, mutta sittemmin ystävällisesti peruuttivat, kun huomasivat, että on tosi kyseessä.


Sunnuntaina satoi enemmän kuin lauantaina. Tosin juurikaan ei reissulla satanut. Jatta testasi kadulta löydetyn sateenvarjon toimivuutta. Huonohan se oli.

Dublin oli mahtava kaupunki. Hostelli oli hyvä. Ihmiset mukavia. Sinne pitänee mennä uudestaan. Vielä jäi näkemättä ainakin Guinnesin tehdas. Emme menneet, koska Guinnes ei vaan ole hyvää. Tyydyimme katselemaan lähinnä sitä osaa kaupungista, joka tuli vastaan. Ihana iikonloppu!

Nyt palasimme tänne Limerickiin. Tai Jatta tuli ensimmäistä kertaa. Vieraspatja on pumpattu ja Jata testaa sen toimivuuden. Huomenna jatkamme seikkailua.

Villasukkapäivä

Kun kerran syksy on tullut ja toiset ovat kotiseuduilla (ja tietysti on kouluhommia) niin kelpaajuoda teetä olohousut jalassa ja lukea tekstiä postmodernismista monipuolisesti eri näkökulmista katsoen.

Aamulla oli vielä linnut sentään City Campuksella (kuvassa), mutta nekin lähtivät viikonlopun viettoon.

Sain tehtyä mun reviewin ja nyt pakkaan repun ja lähden katsomaan miltä Dublinissa näyttää. Seurana ihana Jatta, joka tulee sinne puolilta öin. Aijon nähdä ainakin sen Once elokuvan kannessa olevan portin, jos onnistaa ja juoda cappuchinon mukavassa kahvilassa.

Sateenkaaria

Sateen jälkeen näin parhaan sateenkaaren ikinä! Vaan kuvassa se ei näytä yhtä hienolta. Saatte kuitenkin vähän makua tästä kaunistuksesta.


Sateenkaaren pää ei ollut, kuten arvasinkin, City Campuksella.

Nyt on sateenaarikuvien lisäksi hankittu lopulta se takkirekki ja vieraspatja aika nopeasti, kun Jatta tulee jo huomenna! Näet en jaksa nyt lähteä titaanien taistoon sohvatyynyistä. Koska tänään asiaa tarkemmin mietittyäni ei kannata murehtia onko sohvatyynyt sohvassa vai ei, kun joka tapauksessa viettää illan huoneessaan tehden kouluhommia.

Pari päivää vapaata

Vaikka aktiivisimmat blogini lukijat ovat saattaneet ihmetellä, että miksei päivittäinen blogiteksti ilmesty, niin siihen on hyvät syyt. Näet alkaa viikot toistaa itseään. Eikä sillä väliä. Mutta kun kamera jää kotiin, niin ei voi lisätä kuviakaan. Tässä siis ollaan tsemppikauden kynnyksellä!

Taitaa olla tosisyksy edessä. On näet vähän sadellut. Ei kuitenkaan olla päästy saapaskeleihin. Nyt on edessä pitkä vapaa viikonloppu, koska torstaina ja perjantaina on Mary I:n käytävät tulvillaan valmistuvia sukulaisineen (=graduation). Meillä se tarkoittaa vapaata. Ja maanantaina on bankholiday (= vapaapäivä). Eli aikaa tehdä ensin kouluhommia ja sitten vastaanottaa perjantai-illalla myöhään ensimmäinen vieras Suomesta, kun Jatta tulee kohottamaan mun mielialoja ja tuo tullessaan sen kaivatun talvitakin. Tulossa mukava breikki opistoihin. :) Odotan jo innolla, että pääsee hetkeksi juttelemaan asioista, jotka mieleen juolahtaa. Kun vielä ei olla sillä tasolla tällä toisella kielellä.

Eilen olin katsomassa Three Penny Opera:n. Mukava näytelmä, jossa oli hyvät laulut ja laulajat. Vaan esityspaikka oli vanha Fransiskaaninen kirkko, jossa ei lämmitystä tunnettu. Kolme tuntia on vähän liian pitkä aika nauttia taiteesta ja palella samaan aikaan. Kuulin myös sisäpiirin tietoa, että näyttelijät eivät vielä maanantaina osanneet vuorosanojaan. Olivat tehneet ihmeitä yhdessä yössä, koska ei olisi arvannut tilanteen olleen kriittinen, kun näytelmää katsoi. Hauska yhteensattuma oli myös se, että englannin tunnilla olemme käsitelleet kappaletta Mack the Knife, perustuen tähän Three Penny Operaan. Ja mikä parasta, näytelmä avasi myös kulttuurikauden minulla täällä Limerickissä. Toistaiseksi ei ole jatkoa vielä lyöty lukkoon, mutta eiköhän tässä jotain keksitä.

Uudessa kämpässä menee lähes kaikin puolin hyvin. ainoa ongelma on yksi uusista kämppiksistäni, joka ottaa sohvatyynyt joka yö huoneeseensa. Kysyin täällä asuvalta tytöltä, että mikä on tämä tarina tyynyjen takana. Hän sanoi, että Fredillä on tapana ne JOSKUS viedä yöksi huoneeseensa ja hän ei syytä tiedä. Minä taas olen taipuvainen ajattelemaan, että JOSKUS ei ole sama kuin JOKA YÖ. Pitää jotenkin jallittaa se Fredi keittiöön niin, että voin kysyä häneltä mikä tämä juttu oikein on. Asiaa vaan vaikeuttaa se, että hän ei juurikaan poistu huoneestaan. Huomenna on siis aika mennä koputtelemaan oveen. Näet tarvitsen tyynyt, kun Jatta tulee tänne. Pienet on onnneksi ongelmat. Mutta on se silti minusta vähän outoa...

Kuvassa on kehoitus meidän koulun seinältä. Nämä laput vaan toimivat vähän vaihtelevasti. Siirryn odottamaan huomista ja valmistautumaan tyynytaistoon.