Derrystä Dubliniin

Kun on matkannut kuusi päivää täydellä tarmolla näkien ja kokien kaikkea uuttaa huomaa, että ei enää ole ihän terävimmillään. Katsoimme Jatan kanssa matkaopasta väsyneinä suunnitellen torstai-iltana perjantain reittiä takaisin Dubliniin. Ainoa varma paikka, jonne oli määrä pistäytyä, oli Armagh. Tämä lähellä Belfastia sijaitseva pitäjä oli matkaoppaan mukaan nimetty Porjois-Irlannin vanhimmaksi, värikkäimmäksi ja pyhimmäksi paikaksi. Muun muassa Pyhän Partikin sormi oli siellä vieraillut. Päätimme näin ollen tehdä suunnitelmamme ainoastaan niin pitkälle, että ajamme Armaghiin ja katsomme sitten mitä tapahtuu, koska niin ikään oppaan mukaan paikassa kuluu helposti koko päivä.

Lähdimme siis perjantai aamuna Derrystä kohti Armaghia. Pääsimme perille. Löysimme parkkipaikan. Ensin suuntasimme katsomaan roomalais katolista kirkkoa. Matkalla pysähdyimme ainoastaan pihamarkkinoille, josta Jatta koetti löytää itselleen hupparia. Ei oikein istu tämä irlantilaisten lyhyyteen suunniteltu muoti meidän Jatalle. Kaupat jäivät siksi tekemättä, vaikka olisi ollut hupparien lisäksi oloasujakin kaupan!

Kirkko ulkoa. Aika uutta tuotantoa.

Kiertelimme kirjon pihaa ja melkein menimme hautausmaallekin! Vaan sitten me jo kuvailimmekin pajunkissoja ja pohdimme, että on aika vähäistä tämä kiinnostus parhaillaan. Päätimme vielä vierailla kirkossa sisällä ja etsiä sitten kahvilan.

Kirkon sisämaalaukset olivat todella upeita. Mitää köyhäilyä ei niitä tehneet kädet olleet harrastaneet! Pahoittelen muuten vinoa kuvaa. Lisäksi kirkossa soi urkumusiikki, joka lisäsi kokemuksen hienoutta. Onneksi siis menimme sisään.
Sen jälkeen päässä soikin taas Coldplayn Viva la Vida...

Siedettävän kahvilan löytäminen Armaghista oli yllättävän haastavaa. Eikä sellaista lopulta löytynytkään. Laskimme kriteerit seuraaviin: paikasta pitää löytyä jäätelöä ja vessa. Löysimme nämä kriteerit täyttävän paikan lopulta. Siellä tosin haisi niin eltaantuneelle rasvalle, että päätimme välittömästi mennä nauttimaan annoksemme ulos.

Tässä kohtaa totesimme, että ei jaksa enää enempää kirkkoja ja mitään muuta Armaghissa ei ole, jote lienee syytä kiirehtiä takaisin Dubliniin ja palauttaa auto ennen klo 17.30 ja olla näin lauantaina vapaa auton palauttamisesta. Tässä tavoitteessa onnistuimme huristellen moottoritietä kuusivaihteisellamme 120 km/h melko lailla koko matkan.

Auton vuokraajalla ei huomautettavaa. Jatta on yhtä iloinen kuin minäkin aiheesta.

Dublinissa yövyimme Abrahams House -hostellissa. Paikka osoittautui toistaiseksi Dublinin parhaaksi hostelliksi. Huone oli erittäin siisti. Receptionin väki ei päästänyt ketään sisälle ilman huonekorttia. Aamupalalla oli tarjolla perus leivän ja murojen lisäksi hedelmiä ja jogurttia. Lisäksi matkatavarasäilytys oli maksutonta. Eikä paikka ollut mitenkään muita hostelleja kalliimpi. Sitä voi siis suositella myös matkaajille.

Muuten me emme Dublinissa muuta tehneet kuin todenneet 80-90 -luvun muodin shortsihaalareiden, kultanappine ja olkatoppausten muodossa unohtamatta kaudelle tyypillisiä kampauksia tulleen takaisin. Kaikkiaan kansa oli kaupungissa aika karun näköisenä liikenteessä. Emme siis erottuneet rumimmissa vaatteissamme ja vealluskengissä mitenkään porukasta.

Tässä yksi oikeasti mielestäni tyylikäs kokonaisuus,
jonka olisi omakseen voinut hankkia noin 600 eurolla.

Kesä on tullut virallisesti Irlantiin. Väkeäkin oli varmaan siksi enemmän liikkeellä.

Kun Jatta lähti lauantai iltapäivällä takaisin Suomeen, jäin minä vähän ikävissäni Dublinin kaduille hortoilemaan. Kunnes palasin taas tuttuun miljööseen City Campuksen muurien suojaan. Vastassa oli tietysti vähän ikävämpiä poikien järjestämiä yllätyksiä, kuten lasinsiruja sekä kaljaa lattialla että tyttöjen vessan palanut hehkulamppu. Vaan ei auttanut kuin ottaa imuri ja sen jälkeen moppi käyttöön. Ja laskea noin kymmeneentuhanteen. Siinä menikin sujuvasti koko lauantai -ilta ja sunnuntai. Vähiin käy aika Irlannissa ja pitänee siksi vähän tsemppailla, ettei tule enempää erimielisyyksiä noiden ihanien jamppojen, joiden kanssa minulla on ilo asua, kanssa.

Kiitos vielä Jatalle loistavasta matkasta!

Derry

Eikä matkamme suinkaan Giants Causeway'lle päättynyt! Jatkoimme Derryyn Bloody Sundayn muistoa kunnioittamaan. Derry osoittautuikin mielestäni Belfastia näyttävämmäksi Pohjois-Irlannin ongelmallisten aikojen suhteen. Seinämaalaukset eli Mirrors'it olivat todella upeita, joskin aiheet ymmärrettävästi aika rankkoja. Lisäksi keskustaa ympäröi muuri, joka oli rakennettu jo aikoja sitten suojelemaan Derryn muinaista pitäjää. Muuri oli pituudeltaan 1,6 mailia ja siltä saattoi poiketa keskustan sykkeeseen tasaisin väliajoin.

Katsaus muurilta sen keskelle. Kadut olivat kapeita.
Onneksi sinne ei ollut tarvetta mennä autolla.

Tykit muistuttivat ajoista ennen 1960 -luvun lopulla Derryssä alkaneita ongelmallisia aikoja.

Tässä vähän perinteistä talonäkymää, jonka voi yleistää pitkälti Pohjois-Irlantiin ja miksei kenties koko Iso-Britanniaan. Tämän väitteen todeksi todistaminen vaatii kyllä vielä kenttätutkimusta muissa Iso-Britannian maissa.

Poikkesimme muurilta katsomaan niitä mirroreja. Muurilta niitä näkikin useita ja pieni katsaus jalkaisin syvemmälle tiilitalojen sekaan osoitti, että todella valtaosa niistä oli maalattu niin, että ne saattoi nähdä muurilta käsin. Seinämaalauksilla mielipiteitään saattoi ilmaista riippumatta taitotasosta. Tuhertelu vapaalla kädellä kirjoittelun muodossa oli aika yleistä. Ensin saavuimme vapaaseen Derryyn ja meidät toivotettiin tervetulleeksi. Huomaa myös oikea reuna (herra kaasunaamariin sonnustautuneena).

Kaikki saavat puhua.

Siviilien oikeudet olivat kantava teema Derryn maalauksissa. Tosin yksi nahkatakkiin pukeutunut keski-ikää lähestyvä mieshenkilö sanoi meille, että koko homma on "bull shit'iä". Mene ja tiedä. Taitavat muut olla eri mieltä viitaten siviilien joutumisesta taistelujen keskelle tahtomattaan ja sen aiheen oikeellisuudesta.

Bloody Sunday vuonna 1972. Myös U2:n Bonoa biisintekoon innostanut tapahtuma, joka tarkemmin on nimetty Pohjois-Irlannin ongelmallisten aikojen lähtölaukaukseksi (14 siviiliä kuoli) oli itseoikeutetusti saanut oman seinämaalauksensa.

Keskusta tuli nähtyä ja koettua. Derryssä oli havaittavissa kyllä samaa meininkiä kuin Limerickissä ja Irlannissa ylipäätään, että paikat vaan jätetään rapistumaan, vaikka viereisessä talossa asuttaisiin ja elettäisiin. Muutenkaan kaupunki ei esittäytynyt silmiimme visuaalisesti mitenkään loisteliaana.

Ravintolassa hinnat olivat toki edullisia (tuoppi olutta £1,39), mutta palvelu ei kovin kaksista ollut. Onneksi päätimme osallistua hostellimme, Paddys Palacen, barbeque -iltamaan, joten muuten ravintoloiden palveluja ei tarvinnut enemmälti hyödyntää.

Grillibileiden tunnelmia hostellihuoneemme ikkunasta.

Hostelli ei herättänyt oikeastaan luottamusta. Ensimmäinen ongelma oli tietysti tuo ulkotilan sijainti suhteessa huoneeseemme. Vaikka sääntöjen mukaan äänen taso piti pitää mahdollisimman alhaisena 11 pm jälkeen, niin pihalla porukka silti huusi käytännössä kurkku suorana klo 2 am alkaen melko perinteiseen irlantilaiseen tapaan. Korvatulpat pääsivät näin ollen tulikokeeseen. Lisäksi hostellissa ei ollut minkäänlaista ruokailutilaa loungen lisäksi, vaikka meidän kanssa aamupalalla oli noin 70 muutakin henkeä. Illan bileiden jälkeen loungen sohvilla oli väkeä nukkumassa. Aika erikoista menoa siis.

Tuli mieleen sanonta "Hajuvesi lihapullassa", kun näin tuon taulutelkkarin.

Mutta jälleen kerran halvalla me saimme majoittua, joten ei pidä liikaa valittaa. Hostelli oli lisäksi melko hyvällä sijainnilla, saimme lopulta parkkeerata automme ilmaiseksi sekä neljän hengen en suite -huoneen vessa oli melko siistissä kunnossa. Voisi olla siksi paljon pahempikin!

Lukemamme mukaan Derryn kaduilla voi saada nyrkistä melko herkästi ja lisäksi paikkaa nimitettiin homofobiseksi. Me emme havainneet mitään ongelmia saatikka väkivaltaa kaduilla. En voi siksi sanoa juuta eikä jaata väitteiden tueksi. Kuitenkin Derryssä viettämämme päivä oli ajallisesti riittävä ja siksi Derry kannattaakin liittää osaksi kiertomatkaa sen sijaan, että sinne menisi vaikka viikon lomalle. Silti hieno kokemus. Jälleen kerran.

Giants causeway ja lähiympäristö rannikko aurinkoisessa säässä

Belfastista suuntasimme vähän toisenlaisten tunnelmien äärelle tutustumaan maantieteellisesti ihmeelliseen Pohjois-Irlantiin. Tässä kohtaa matkaa totesimme, että kaiekti se sääennuste, joka lupasi erittäin vaikeita keliolosuhteita ja lumimyrskyjä olikin väärässä. Sää alkoi olla meinaan niin lämmin, että tarkeni paitahihasillaan. Atlantin aaltojen tuoksu huumasi. Maisemat myksitivät. Ei sitä turhaan sanota, että et ole käynyt Irlannissa, jos et ole nähnyt näitä näkemiämme maisemia.

Aloitimme tutustumisemme merimaisemaan Carric-A-Redestä ja sen riippusillasta, joka niin ikään on kaikkien turistioppaiden sivuilla. Olin nähnyt sillasta kuvia ja sen perusteella luulin sen olevan noin 100 metriä pitkä. Jotkut selvästi osaavat niitä maisemakuvia matkaoppaisiin ottaa. Näet en ollut kovin mykistynyt sillan pituudesta. Kenties 20 metriä vankkatekoista köysisiltaa auringonpaisteessa ei ollut kovin pelottava kokemus. Valitettavasti aikaisesta lähtöyrityksestämme huomimatta emme olleet paikalla ainoat sillan ylittäjät. Näimme jopa yhden pariskunnan, jonka sittemmin näimme aika monessa paikassa. Pienet on turistiympyrät!

Sillan seudut olivat karua jyrkännemaisemaa. Vasemmalla silta, jota pitkin pääsei tuohon pieneen saareen tekemään pienen seikkailukävelyn. Ei kovin pitkää, koska siellä kasvukausi oli joillakin gerkässä vaiheessa juuri parhaillaan.

Jatta ylittää siltaa kokenein ottein, koska ollaan jo tulossa takaisinpäin.

Sillalta suuntasimme Giants Causewaylle, jossa nähtävää riitti ja patikoimme sekä maistelimme suolavettä yli kolme tuntia! Giants Causewayn (Jatan opaskirjan mukaan Jättiläisen viertotie) tunnetuimmat kuvat on otettu kuusikulmion muotoisten kivipylväiden muodostelmista. TÄmä ihmeeltä vaikuttava näky on kuitenkin pelkkää fysiikkaa, joka perustuu laavakiven jähmettymiseen oikealla vauhdilla. Yhdellä kohtaa Causewaysta tätä kiveä oli runsaasti ja toisaalla muodostelmat olivat vähemmän kulmikkaita tai muodostivat seinämiä.

Ylhäältäpäin

Jatta oli Atlannin aalloissa vähän minua varovaisempi. Itse kastuin aika mukavasti, kun aalto pääsi kivipaasien takaa yllättämään. Tätä mahdollisuutta kastua ei tietenkään voinut päätellä siitä, etä kivet olivat juurikin siinä kohtaa märkiä.

Jyrkänteiden päältä kuusikulmioalue näyttää tältä. Tälle kohtaa seutua pääsee Visitors Centeristä bussilla, jos sattuu vaikka väsyttämään.

Kaikkiaan alue on muutaman kilometrin mittainen, mutta osa polusta on suljettu sekä patikoijien turvallisuuden takaamiseksi että hauraan maiseman säilymiseksi. Yleisen polun päätyttyä eteen aukeaa amfiteatteriksi ristitty alue, jonka seinämiä koristavan nämä vain osittain näkyvät kuusikulmiopylväät.

Ja maisema on toki kaunista katsoa.

Patikoinnin jälkeen söimme auringon paisteessa jäätelöt. Matkallamme maistui muutenkin keskimääräistä enemmän tämä kesän herkku. Giants CAusewaylta jatkoimme pikaiselle vierailulle Bushmilsin panimoon. Emme tosin menneet sisälle, kun meistä kumpaakaan ei viski kiinnosta. Mutta pitihän siellä nopeasti käydä katsomassa myymälän kaikki mahdolliset viskituotteet. Panimon pihassa sattui hassuja. Muuten tyhjälle parkkipaikalle meidän automme viereiseen ruutuun oli parkkeerattu! Jälleen maistiaisina suomalaisen ja irlantilaisen kulttuurin eroista.

Viskitynnyreitä suljetun ravintolan ikkunan takana.

Dunluce castle sen sijaan oli listallamme vierailtavien kohteiden joukossa. Se sijaitsi käytännössä vain kiven heiton päässä viskipanimosta. Tämä linna oli herättänyt Jatan mielenkiinnon siksi, että opaskirjan mukaan keittiöväki oli saanut surmansa koko keittiösiiven sorruttua mereen jyrkänteeltä myrskyisenä yönä 1639. Sen jälkeen linnan rouva, joka oli naitettu Englannin sisämailta meren rannalle linnaan, ja joka vihasi meren ääntä ja tuoksua, muutti kyseisen yön jälkeen ensi töikseen pois eikä koskaan palannut. Muuten linnan seudulla merimaisema oli yhtä mykistävän kaunis kuin näillä rannoilla muutenkin.

Linnan alla lainehti Atlantti ja sanoivat sen tarvitsevan vain katon pään päälle ja se on valmis asuttavaksi. Vaan lähempi tarkastelu antoi toista kuvaa. Aika pahastihan se oli raunioitunut, paikoitellen jopa korjailtu enemmän rapistumisen estämiseksi. Taivaalla lentelivät vaan korpit entisten aikojen haaskojen perässä. Kai.

Yöksi siirryimme Portstewart nimiseen kylään. Tässä kohtaa mielikuvissamme vaihdoimme kokonaan toiseen maahan. Seutu muistutti näet läheisesti välimeren alueen kesälomakohteita uusine valkoisine taloineen! Itselleni tuli mieleen Bulgaria, jossa vierailin 5 vuotta sitten. Sielläkin kesäasuntoa ja hotellia nousi kiivaalla tahdilla kauniin rannan tuntumaan. Mikäli kylä ei olisi ollut auttamattoman pieni ja aktiviteettien vähyys olisi meitä haitannut (sekä toisaalta ajan rajallisuus), Portstewartissa olisi voinut hyvin viettää viikon kesälomailua.

Rantapallomarkkinat odottivat jo veden lämpenemistä uintikelpoiseksi.

Aurinko laski rannan taa.

Hostellimme huone mahtui yhteen kuvaan helposti, kun vaan löysi kuvakulman, jossa pääsi riittävän lähelle seinää.

Hauskinta päivässä oli kenties kuitenkin se, että samassa hostellissa Portstewartissa yöpyivät sekä kolme hollantilaistyttöä edelliseltä yöltä Belfastin Paddy's Palacesta ja kolme kiinalaista puolestaan sitä edeltävältä yöltä. Pieni hostelli oli arsin positiivinen kokemus kaikkinensa. Ainoastaan pienen pettymyksen tuotti aamupala, jota ei tarjoiltu, vaikka luulimme. Vaan ei pidäkään olettaa mitään, opimme taas. Tästä päivästä ehdottomasti vierailtavien kohteiden listalle lisäisin matkoja suunnittelville Giants Causewayn ja, mikäli mahdollista, yöpymisen Portstewartissa. Vieläkin saa hymyn huulimme tämä hieno päivä.

Belfast

Kokonaista kaksi päivää Belfastia! Sekä edellisen päivän illan suu ja ilta. Vaikka Belfast onkin hieno kaupunki ja tarjoaa koettavaa ja nähtävää, niin silti voin väittää tämän ajan meille riittäneen. Toki Belfast tarjoaa sijaintinsa puolesta plajon mahdollisuuksia päiväretkiin, joita toki järjestetään runsaasti. Paikkaa leimaa vielä tuoreessa muistissa olevat Ongelmien ajat. Edelleen kaupungin protestanttien ja katolisten kaupungin osien välissä on muuri, jota nykyään tosin kutsutaan rauhan muuriksi. Edelleen talojen päätyihin on maalattu seinämaalauksia (Mirrors), jotka puhuttelevat katsojaa aiheillaan. Paljon jäi vielä selvitettävää paikan historiasta. Vaikka paljon saimme aiheesta tietoakin. Kaiken voi kiteyttää silti sanaan mielenkiintoista.

Aloitimme tutustumisemme Black Cap Tourilla. Nämä mustat taksit olivat aikanaan ainoat "yleiset" kulkuneuvot, joiden kanssa protestanttien alueilla saattoi liikkua. Bussit kivitettiin, ammuttiin ja pommitettiin välittömästi. Mitään aikatauluja ei voinut noudattaa. Kirjaimellisesti jokaiseen päivään kuului kuolema ja, jos siitä sai vapaapäivän, se oli ihmeellistä. Musta Taksi kierrätti meitä haluamissamme maisemissa Belfastissa ja kertoi samalla seudun historiaa ja vinkkejä. Me valitsimme tietysti paikaksi nämä synkemmät seudut historiansa puolesta. Kauniille seuduille pääsemme kyllä itsekin.

Tästä kaikki kohdallamme alkoi. Kiinnostus seinämaalauksilla vaikuttamiseen on syntynyt.

Belfastissa tunnetaan myötätuntoa Palestiinaa kohtaan. TÄmäkin kohta tarinasta kaipaa kohdallani lisäselvityksiä, mutta pääpiirteissään siksi, että sielläkin ihmisiö vainotaan. Kuten Belfastissakin.

Mona Lisa. Aseenpiippu seuraa katsotpa malausta mistä kohtaa tahansa.

Hotel Europa. Hotelli, jota on pommitettu eniten Euroopassa kuunaan. Myöd Bill Clintonin tiedetään yöpyneen hotellissa (kuski muuten kysyi tiedämmeko Bill Clintonian...) kera Hillary Clintonin näköisen naisen.

Kuskin aksentti oli aika tahmea ja taisi hänellä joku puhevikakin olla. Lisäksi hän puhui taukoamatta. Muutaman kerran yritin kysyä jotain, kun en ymmärtänyt. Hän totesi aina esnin, että kertoi jo tämän asian. Se siitä sitten. No saimme kuitenkin todella kattavan kuvan seudun seinämaalauksista, suljetuista porteista ja vapaina pääsiäisen tienoolla heiluvista Irlannin lipuista. Pääsimme näin ollen erityisellä hetkellä katsomaan seutuja. Koska pääsiäinen on se aika, jolloin täällä ollaan avoimesti irkkuja, jos uskalletaan. Tällä hetkellä se ei kenties suoraan johda tappolistalle pääsyyn, joten lippuja oli näkyvillä aika paljon.

Katolisten asuinalueita. Väriä oli näkyvissä muutenkin kuin lippujen muodossa enemmän kuin keskimäärin pohjoisen punatiilitaloisten asuinalueiden oli havaittavissa.

Kierroksemme jälkeen tutustuimme jälleen keskustaan. Otimme kuvia. Muunmuassa poliisiautosta, josta meinasi nousta ongelma. Onneksi asiaa tiedustelevalle poliisille kelpasi selitykseksi, että en ehtinyt ottaa kuvaa, kun ymmärsin hänen kieltonsa kerralla. Poliisiautot ovat aika hyvin metalliverkolla suojattuja täällä päin. En tosin ymmärrä mitä vaaraa voi olla auton kuvaamisesta ja meinasin jopa poliisille sanoa, että on ammatinvalintakysymys tuleeko valokuvatuksi työajallaan vaiko ei. Onneksi en sanonut. Belfastiin oli paljon mukavampaa tutustua ilman poliisin kanssa käytyä syvällisempää keskustelua.

Iso kala ja taustalla Belfastin kalteva torni

Löysimme kuskin avustuksella entistä halvempaa ruokaa. Fish and Chips maksoi vain £2,99. Muutenkin saimme huomata, että punnan alueella todella pääsee nyt kukkaron herraksi. Ja yhä enemmän mietitytti, että miksi ei tullut vaihto-opiskeluaikaa sittenkään vietettyä Pohjois-Irlannissa. Onneksi kuitenkin menin sinne vierailemaan edes.

Kokeilimme erilaisia ruokapaikkoja, koska syöminen "ulkona" ei ollut sen kalliimpaa kuin Tescon einesdaterioiden lämmittäminen hostellilla. Kumma kyllä muutenkaan ei ehtinyt juuri edes syömään, kun oli niin kiire valokuvailla kaikkea kokemaansa. Ruoan kanssa toteutimme molemmat haaveemme.

Minun kiinnosti Starbucks unohtamatta sen termospullovalikoimia. Taustalla olevassa PRIMARKin pussissa on sitten vaan sukkia ja sisäkengät.

Jatta halusi itämaista ruokaa, joten menimme sushi-junaan. Mielenkiintoinen kokemus, mutta tässä olisi varamaan tullut edullisemmaksi ottaa annos listalta useamman £2 - £3,5 hintaisen lautasen sijaan.

Kevät oli jo pitkällä Belfastissa. Oikeastaan tuntui, että viikkomme aikana ehti tulla kesä. Sääennusteiden mukaiset lumimyrskyt ja vaaralliset keliolosuhteet loistivat poissaolollaan.

Pyöräilijät ovat tuttu näky keväisessä katukuvassa.

Kun hetken meitä häiritsi sade, niin tekemistä löytyi sisältä. Menimme katsomaan Ulster Museumin muotinäyttelyä. Se osoittautui tosin vain yhden huoneen kokoiseksi. Luvattuja kenkiä esillä oli lisäksi vaikkiaan vain kolme paria. Muuten museo avarsi vielä vähän lisää Pohjois-Irlannin ongelmallisten aikojen historiaa. Saimme todeta, että herkkä rauha on todella aika uusi juttu. Toisaalta huomasimme myös, että paikalla päivystäneet brittisotilaat ovat kokeneet suurin piirtein saman verran menetyksiä riveissään kuin ovat kokeneet muutkin asianosaiset. Myös kuolemien vähäisyys yllätti.

Tässä kuitenkin kappale muotiosastoa.

Kasvitieteellinen puutarha sijaitsi aivat museon vieressä ja tarjosi parit sisätilat vierailtaviksi. Menimme siis sinne sateelta suojaan. Vielä paikka ei ollut ihan täydessä loistossaan, mutta oli se silti mukavan kukkaisa ympäristö. Suosikkini narsissit näyttelivtä sielläkin suurta roolia. Otimme niin monta kuvaa kukista, että on hyvin mahdollista ettemme nähneet niistä yhtään muuten kuin kameran linssin läpi.

Kukkia

Samaan aikaan vierailumme kanssa Belfastissa juhlittiin vuotuista Titanic -viikkoa. Kuuluisa matkustajalaiva on valmistettu Belfastissa ja kohta sen uppoamisen aiheuttaman häpeän jälkeen belfastilaiset päättivät olla siitä kuitenkin ylpeitä ja juhlia sitä vuosittain. Kävimme katsomassa näyttelyn City Hallissa aiheesta. Joka vuosi nämä näyttelyt ja muut rakennetaan erilaisina uudestaan. Juhlaviikolla esitetään elokuvia ja ihmiset jopa pukeutuvat aikakauden vaatetyylin mukaisesti. Titanic -kävelykierroksia järjestetään. Muutenkin jokaiselle on varamsti tarjolla jotain Titanic -aiheista aktiviteettia.

Jatta pääsi sovittamaan Titanicin aikaista hattua ja muhvia.

City Hallissa oli myös Belfastin ongelmallisten aikojen muistoa käsittelevä näyttely.
Sekä kauniit ikkunat.

Vierailimme Belfast castlessa, koska aloimme kokea kaupungin tulleen nähdyksi. Itse linnassa juhlittin häitä, mutta pääsimme kuitenkin pihapiiiriin kurkistamaan merimaisemaa ja kissateemaista puutarhaa.

Kävimme katsomassa merimaisemaa myös Belfast Zoon pihassa. Sinne emme päässeet sisälle. Toimintaa Belfastissa siis riittää!

Autosta otimme tietysti kaiken edun irti ja kävimme kaupungin laitamilla suuressa Tescossa ostamassa evästä ja jäätelöa.

Pysähdyimme jäätelölle Iso-Britannian lippujen katveeseen. Mitä lie kertoisivat nuo liput, jos osaisivat puhua. Belfast oli ehdottomasti vaikuttava kaupunki, vaikka koenkin vierailumme olleen riittävän pitkä siihen tutustumiseen. Varmasti vielä aikojenkin kuluttua mietin Pohjois-Irlantia ja sen hurjaa lähihistoriaa. Googlettelen aihetta ja katson vähän asioita Wikipediasta. NÄinä kahtena ja puolena päivänä tuli koettua ja nähtyä niin monta asiaa, että pitää käydä ne uvatkin läpi, joita tuli otettua useampi sata seudun maisemista.

Kuitenkin viimeisenä havaintona Belfastista verrattuna Irlantiin (kuten Dubliniin) voidaan todeta, että hinnat olivat halvempia, kahvila/ravintolat tyylikkäämpiä irlantilaisiin pubeihin verrattuna, maisemat aneemisempia ja tiet paremmassa kunnossa. Belfastissa kannattaa ottaa Black Cap tour heti ensi töikseen. Se kuitenkin antaa vähän kuvaa, että missä kannattaa käydä ja mitä kaikkea Belfastissa voi kokea. Hieno kaupunki!

Turistit olivat onneksi sentään värikkäitä.

Matkalla Pohjois-Irlantiin

Taakse jäi kenties Irlannin kauteni tapahtumarikkain viikko. Kiitos siitä vielä kerran Jatalle, joka mahdollisti mukavan ajan. Sillä niinhän se on, että kaksin aina mukavampaa kuin yksin. Kuitenkin ymmärtänette, että joskus kaksin voi olla hyvin piinallistakin. Jatan kanssa ei koskaan. Siksi on hyvä tämänkin reissun jälkeen suunnitella taas uusia matkoja maailmalle yhdessä. Lähdimme matkaan ystävinä ja palasimme sellaisina.

Matkan ensimmäinen Etappi oli Dublin. Yövyimme yhden yön Abigain hostellissa, jota voin suositella matkalaisille sijaintinsa ja siisteytensä puolesta. Paikka oli lisäksi turvallinen ja aamupalakin ainakin kohtuullinen hostelliaamupalaksi. Siitä seurasi pieni juna-ajelu hakemaan varaamaamme autoa. Päätimme pitkän pohdinnan ja vaihtoehtojen punninnan jälkeen kuitenkin ottaa allemme auton. Sen kanssa olimme vapaampia aikatauluista ja turistiryhmistä. Myöhemminkään matkalla emme valintaamme katuneet. Loppumatkasta olin jo vasemman puoleisen liikenteen ajamisen ja käsijarrun käytön konkari.

Hieman oletettua suurempi automme palveli uskollisesti ja hyvin.
Tässä olemme jo Hill of Taralla!

Suuntasimme ensin Hill of Taralle County Meathiin. Tämä paikka on kuuluisa pakanauskonnon aikoihin liittyvistä asiayhteyksistä. Sittemmin Pyhä Patrick kyllä ehti paikalle tuoden mukanaan kristinuskon. Paikka ei ollut näöltään kovin sykähdyttävä, mutta oli mukavaa päästä sinne silti käymään ja nähdä se omin silmin. Näet jostain syystä koko Irlannissa olon ajan tämä paikka on ollut mulla ehdottomasti vierailtavien kohteiden listassa. Kiirettä lisäsi myös pelko, että seuraavalla kerralla tämä paikka voi olla moottoritien alla. Kuulemani mukaan tie on kartoitettu paikan yli, mutta toistaiseksi suunnitelmia on muutettu. Toiset meistä arvostaa heritage ja toiset eivät. Sellaista se vaan on.

Jumalallista ja jumalatonta. Hill of Taran maisemat muodostavat ilmasta katsottuna kuvioita. Jos ei paremmin tietäisi niin voisi luulla maan olvan muuten vaan kumpuilevaa.

Paikallinen kiikarien käyttäjäkin bongattiin. Hän näytti siltä kuin kuuluisi maisemaan.

Uhraukset hengille jätettiin kukkulalla sijaitsevaan puuhun.

Siitä jatkoimme pydamidejakin vanhempien kivikasojen ääreen Brú na Bóinnen alueelle. Kohteena varsinaisesti Newgrangen kivimuodostelma. Tehty siis ihmiskäsin. Vaan paikka olikin perinteistä heritage kohdetta suojellumpi ja meitä ei enää päästetty sisälle, koska päivän vierailijamäärät olivat jo täynnä. Mies kertoi myös, että vaikka vierailijoita sisälle päästettäisiinkin niin tästä ovesta ei silloinkaan. Toisin sanoen meidät oli viitoitettu kokonaan eri seudulle kokeilemaan onneamme. Vaikka kivimuodostelma oli ihan siinä pensasaidan takana. Jäi näin ollen jotain nähtävää vielä Irlantiin, koska emme edes yrittäneet tulomatkalla vierailla kohteessa.

Kauempaa näki tosin koko pytingin kokonaisuutena.

Sen sijaan pääsimme lähelle lampaita, kun kiipesimme sinne aitaukseen. Lammas-raukat luulivat, että toimme mukanamme ruoka-ajan. Nyt on se aika vuodesta, jolloin emot kouluttavat poikiaan elämän tyyliin. Vielä maistuu kuitenkin maito paremmin kuin ruoho.

Ensijärkytyksestä selvittyään lampaat suuntasivat tyhjille syöttökaukaloille.

Tästä jatkoimme moottoritietä huristellen niin vauhdilla, että ohitimme kaikki ruokapaikat. Osittain kiitos irlantilaisen viitoituskulttuurin. Ei pääse sillä kehumaan kyllä kukaan. Joten lopulta olimme Belfastissa noin klo 16.30 ja alla ainoastaan aamupala. Hieman heikensi sekä näkökykyä että pinnan pituutta. Onneksi kuitekin ruokapaikka löytyi nopeasti ja saimme heti huomata hintojen halpuuden verrattuna Irlantiin. Fish and Chips 5 puntaa (Irlannissa vähintään 10 e). Niin väärin taisin valita siis vaihto-opiskelukohteeni.

Ehdimme tutustua vähän kaupunkiinkin, kun vatsamme olivat täyttyneet. Keskustan tuntuma tuli tutuksi. Illan ollessa vasta hämärä päätimme käyttää hetken hyväksemme ja mennä maailmanpyörään.

Sieltä näki oikeasti koko Belfastin!

Maailmanpyörä eli The Wheel oli sijoitettu City Hallin pihaan. Mielenkiintoista. Kuulinkin seuraavana päivänä, että tämän kuun lopussa pyörä aijotaan siirtää jonnekin muualle.

Illalla maistuikin uni Paddys Palacen suojissa. Tähän hostelliin matkatessasi ota mukaan suihku/sisäkengät ja pärjäät hyvin. Näet tutkimuksemme mukaan paikka on Belfastissa kenties ainoa, jossa tarjoillaan tyypillinen hostelliaamupala. Joskin tässä kohtaa reissumme teemasanaksi (tai ainakin minulla) alkoi muodostua "Could be worse".

Kiirastorstaita ja Good Friday'ta

Pääsiäinen on saapunut Limerickiin ja ennen kaikkea City Campukselle. Se näkyy tietysti vähäisenä väkimääränä huudeillani. Kuten Suomessa on Irlannissakin pääsiäisenä pyhänsä eli bank holiday't. Mary I:n kappelissa on ollut messu joka päivä. Muuten täytyy kyllä myöntää, ettei pääsiäinen ole rauhaamme kummemmin häirinnyt. Täällä olen nähnyt jokusen pääsiäisliljan, mutta muuten ovat pääsiäiskoristeet loistaneet poissaolollaan. Liekö syynä maan voimakas uskonnollinen lataus ja sitä kautta tiedostus juhlan alkuperistä. Mene ja tiedä. Ainakaan täällä City Canpuksella ei näy parvekkeilla tipuja ja pupuja, joten kai sekin jotain kertoo. Esimerkiksi, jos muistelee joulua ja sen koristemääriä.

Eilinen sujui vielä muuten normaaleissa kuvioissa sillä erotuksella, että ATK-luokka ja kirjastorakennus suljettiin jo klo 17. Sen kunniaksi jäi pari hommaa hoitamatta. Vaan ei hätää. Onneksi ei ole parin homman varassa tämä tekemättömien hommien kirjo. Eilen opetimme myös kanssaopiskelijoita musiikin tunnilla. En ole varmaan koskaan ollut yhtä huono kuin olin eilen. Mutta taas sai kaiken anteeksi sillä, että on ulkomaalainen ja ei toimita asioita omalla äidinkielellään. Vaikka tämä välillä ärsyttääkin, niin eilen otin glorian vastaan loistavasta pohjanoteerauksestani ilolla.

Gorgeous visuals

Saimme kuulla Draama tunnilla puolestaan saman tarinan uudestaan, jonka olimme kuulleet samalla kurssilla jo muutama viikko aikaisemmin. Vaikka kuinka ponnistelin, en ymmärtänyt miten tämä nyt erosi sitten siitä edellisestä. Epäilen, että jotain pientä tietokatkosta on ollut opettajilla, joita siis kurssillamme on kaksi. Lisäksi sain huomata, että reunapaikkojen lisäksi takarivi on huono paikka istua, jos haluaa tehdä tunnilla jotain muuta kuin kuunnella aktiivisesti.

Ne todella ottivat kuunteluasennot! Mykistävää.

Good Fridayn eli tämän päivän olen pyhittänyt niille rästihommille, joiden tekeminen ei vaatinut vierailua tietokoneluokassa tahi kirjastossa. Olen myös nauttinut yksinäisyydestä. Jollain tasolla on näin ollen hiljentymistä vietetty. Minä ja Bob Dylan. Heti, kun Dave nosti kytkintä arvatakseni loppu viikonlopun ajaksi. Lisäsi muuten huomattavasti työergonomiaa, kun sai siirtyä lattialta sohvapöydän ääreen. Tätä siirtoa ennen odotin vain, että em. henkilö poistuu paikalta jatkaen työskentelyä lattialla. Hän kun katsoo TV:tä sen verran kovalla volyymillä, että taideteorioiden pohdinta ei oikein onnistu kilpaa Frendien kanssa.

Jotkut pöydät voisivat tarjota vieläkin parempaa ergonomiaa, mutta olin ylen onnellinen tästäkin lattialla työskentelyn jälkeen. Taustalla keittiömme värejä.

Tänään Good Friday'na pubit eivät ole täällä pubien luvatussa maassa auki. Tämä päivä on muutenkin historiallinen. Aina ennen ovat pubit olleet kiinni. Ja niin ne ovat kaikkialla muualla tänäkin vuonna. Ainoastaan Limerickissä on lupa pitää pubien ovet auki. Perusteluna tälle on, että muuten pubiyrittäjät menettäisivät yhteensä 4 miljoonaa euroa tämän illan aikana. Opiskelijat virtaavat Limerickiin tästä syystä. Itse käyn pubissa niin harvoin, että pystyn olemaan menemättä tänäänkin.

Huomenna olen lähdössä kauan odotetulle pääsiäislomamatkalle Pohjois-Irlantiin. Jatta tulee seurakseni seikkailemaan Suomesta. Tapaamme huomenna illalla erittäin myöhään Dublinissa ja yövymme siellä. Sitten räjähtääkin kaikki suunnitelmat tavoitteena niiden toteuttaminen. Ainakin tarkoitus on käydä katsomassa Hill of Tara ja pyramidejakin vanhemman Brú na Bóinne'n alue. Siitä matkaamme Belfastiin ja sen lähimaisemiin. Seuraavaksi katsastamme Giants Causewayn maisemant. Siitä suuntaamme Derryn historialliseen kaupunkiin ja vielä matkalla takaisin Dubliniin poikkeamme mielenkiintoisissa kohteissa. Kuulostaa siis hyvältä. Tosin ainakin tiistaihin asti on sääennuste lupaillut rankkasateita. Otamme siis mukaan vedenpitävää vaatetta ja toivomme sääennusteiden olevan väärässä. Katsotaan.

Tämä voi kuitenkin tarkoittaa myös viikon mittaista blogailutaukoa. Aika näyttää miten käy. Oikein mukavaa pääsiäistä!