Still life

Tämän viikon, ja viime viikonkin, olen selvitellyt itselleni mitä tarkoittaa Still Life -käsite. Kun se on eri asia kuin Still Alive. Joskin tämä jälkimmäinenkin pitää kohdallani paikkaansa. Sen verran on selvinnyt, mistä kiitos kuulu kuvataidekollegoilleni, että kyse on asetelmista, pysäytetyistä hetkistä. Ja tämän jälkeen on homma ollutkin minulle heti selvempää.

Kameraani osui aito Still Life -hetki kävellessäni pitkin Henry's Streetiä kohti Teskoa. Perinteinen hedelmäasetelma on tässäkin teoksessa ollut taustavaikuttajana.

Still Life With Sitruuna

Pysäytetyt kuvat onkin kenties koko kevään jatkuva teemani. Kun tämä valokuvaus on muutenkin ollut minulle erityisen mieluista puuhaa pitkin Irlannissa oloani. Kieltämättä loppuviikon sateinen keli mahdollisti myös sateenvarjojen bongailun, joskin niiden kuvaukseen mikä vaan muu teema tuo hyvää vaihtelua.

Hieman huonommin on edennyt puolestaan tavoitteeni suorittaa viimeinen opetusharjoittelu näillä leveysasteilla. Kun kysyin mahdollisuutta mennä tutustumaan kouluihin kera paikallisten 1. vuosikurssin edustajien, jotka siis tänään aloittivat harjoittelunsa, sain hyvin vihamielisen vastaanoton. Myös tässä yhteydessä annettiin ymmärtää, että minun pitäisi olla kiitollinen, että ylipäätään saan tehdä opettajaopintoja. Olenhan minä kiitollinen! Opinnot ovat jo nyt olleet tuhat kertaa antoisampia kuin koko viime syksy yhteensä. Tähän on siis tyytyminen, ellei itsenäiset kalastusretkeni ja verkkojen vesille heittelyt lopultakaan tuota tulosta. Tässä on onneksi jo niin kauan opiskeltu ja tähän elämäntyyliin totuttu, että tässä ei yksi puoli vuotta lisäaikaa enää tuntuu missään. Etenkin, kun sitä pääsee viettämään jonnekin muualle kuin City Campukselle.

Myös työnhakua olen suorittanut ja CV on lopulta saatu väsättyä. Vaan miten lie käy työn kanssa, kun paikallisetkin keräävät kadulla kahvikuppiin almuja, jää nähtäväksi. Tänään minua jututti eräs Haitin puolesta puhujakin sanoen, että avustus, jota hän minulta peräänkuuluttaa, ei olisi kuin 40 euroa kuussa. Eli reilun euron päivässä. Vaan ei taida irlantilaisista olla siihen leikkiin tällä erää. Vaikka Haitilla kuinka kärsittäisiin. Sanoin hänelle, että heti kun saan hanttihommia, niin voin avustaa Haitiakin. Ettei minua nyt ihan itsekeskeisenä pidettäisi siellä päässä niin olen rikastanut Haiti -keräyslippaita koulumme kahvilassa.

Viikonloppu ja pimeä ovat saapunet yhtä aikaa City Campukselle. Valitettavasti vaan asunnossamme on laiska Dave ja mukava Deirdre. Jälkimmäinen lähtee huomenna aamulla. Toivottavasti ensimmäinen jo ennen sitä. Hauskaa viikonloppua!

Kappale irlantilaista aerobic-kulttuuria

Koska tapailen edelleen ystävääni Liikuntaa, päätin omistaa tämän tekstin irlantilaiselle aerobic-kulttuurille. Sain siihen piiiitkän odotuksen (eli koko syksyn mittaisen) jälkeen otteen tänään boxersisen merkeissä. Tämä nyrkkeilyn ja aerobicin risteytys tosin oli vain laiha varjo suomessa suosikikseni nousseesta Body Attacista. Aion silti mennä sinne vastakin. ary I:n salissa tapahtuva ryhmäliikunta kun on kaikin puolin hyvä vaihtoehto. Lyhyen matkan lisäksi hinta on huokea.

Ensin boxersaisaajien vaatetuksesta. Teemana oli selvästi "tule sellaisena kuin olet". Jalassa liikkujilla oli vaihdellen converseja, balleriinoja ja juoksulenkkareita. Yksiäkään erillisiä jumppaamiseen tarkoitettuja kenkiä ei nähty. Tai jos ei lasketa omia jalkineitani. Seurauksena oli tietysti multapaakkuja ja ruohotuppoja lattialla, jossa myöhemmin makasimme lihaskuntoamme kohottamassa.

Housut olivat farkkuja, shortseja, collegehousuja ja tuulihousuja. Paidat olivat niitä mitä nyt sattui päällä olemaan. Erityisesti huppari oli suosittu asuste. Sen saattoi sitten heittää nurkkaan, kun vartalon lämpö oli noussut riittävän korkeaksi. Oli hyvä siis huomata, että tekstiiliurheilu ei ole irlantilaisten leipälaji. Edes ohjaaja ei ollut sonnustautunut tavallisesta poikkeavaan asuun saatikka omistanut jumppakenkiä.

Jumpan loputtua kotiin lähdetään shortsijaloilla lämpötiloista piittaamatta.

Musiikki noudatti sitä hyväksi havaittua 80- ja 90-lukujen taitteen teemaa. Tai vähintään silloin huipulla olleiden artistien tuotantoa vähän tuoreempana. Ohjaajamme ei omannut minkäänlaista rytmitajua. Välillä suorastaan ihmettelin, että miten hän pystyi liikkumaan niin pahasti epärytmissä varioiden vielä omaakin rytmiään. No se on taitolaji olla rytmin ulkopuolella.

Sen sijaan muut jumppaajatkin pakkautuivat irlantilaiseen tyyliin uskollisesti valtavan tiiviisti lähes kiinni toisiinsa. Potkut sivalsivat miltei kylkiä. Ja hihittely kuului tietysti asiaan. Nähtiin siellä yksi tyttö jopa tekstailemassa kesken jumpan. Onhan se rankkaa olla tavoittamattomissa yhden tunnin ajan.

Ohjaajan ääni ei silti kuulunut mihinkään. Mikkiä ei täyttä salia varten ollut käytettävissä. Siitä seuraus oli lievä epävarmuus siitä mitä pitäisi tehdä ja koska. Sujuvasti silti seuraillen pääsi melko pitkälle. Toiset tekivät liikkeitä pahasti väärin. Muun muassa askelkyykkäämiseen löytyi runsaasti polville epäystävällisiä variaatioita. Onneksi siis itsellä on kokemusta tältä saralta niin jo ennestään kosteuden ja irkkutanssin runtelemat polveni eivät entisestään kärsineet.

Lämpö salissa nousi aika korkeaksi. Sen kunniaksi avattiin ulko-ovi. Oli aika erityinen fiilis loppuvenytellä siinä lattialla kuumissaan hengityksen samalla höyrytessä.

Epäonnistunut yritys kotiin lähtijällä demonstroida hengityksen höyrystymistä.
Taustalla jumppasalimme.

Kokemus oli silti kaiken kaikkiaan hyvin mukava ja liikunnan jälkeinen hyvä olo palkitsee yrittänyttä. Huomenna vuorossa on perinteinen aerobic. Kuulemani mukaan silloin musiikin kanssa mennään vielä kauemmas aikamatkalla. Jään odottamaan innolla.

Näinä tiistaipäivinä

Oli mukavaa palata taas tanssimaan pitkästä aikaa Dolan'sin pubiin. Sain sinne jopa seuraa, mikä on aina mukavaa. Tein nimittäin päätöksen, että en toistaiseksi mene tanssitunnille kuin kerran viikossa. Äärimmäisten kysymysten äärellä siis liikutaan.

Ja lieneekö perinteinen keli palannut Irlantiin, sillä tänään Limerickissä satoi. Pitkästä aikaa. Huomenna saa taas kuvailla sateenvarjoja, jotka ovat pudonneet käyttäjiensä käsistä mitä merkillisimpiin paikkoihin.

Tiistai on opillisesti antoisin päivä yliopistolla. Olen päivä päivältä tyytyväisempi kurssivalintoihini.

Lempiluentosalini ikkunasta voi vaikka bongailla helikoptereita.

Nyt käytävässä huudetaan kurkku suorana. Aika hyvin kuuluu tänne asuntoomme. Juhlahumu joillakin ylimmillään näin tiistain kunniaksi. Sopii vain toivoa, että eräillä kyseinen humu ei jatku meidän keittiössä pikkutunneilla. On näet vielä käynti korvatulppakaupoilla tekemättä.

Broadcasting

Kauan tauolla ollut radioharrastukseni saatiin tänään käyntiin. Eli heitimme Daven kanssa keikan Wired FM:n taajuudella. Mikään suksee ei kyseinen keikka ollut. Vaan viikon päästä valitsemieni ruotsalaisartistien kanssa sujuu jo kuin ammattilaisilta. Varmasti.

Mikrofonin varjostaessa kasvoja.

Näin ne viikot lähtee alusta kohti loppua rytinällä. Toistaiseksi on ihmetelty ainoastaan porkkanansyöntiäni ja kehuttu ideaani hylätyistä sateenvarjoista toimivaksi.

Burren

Ja puuhaa koko päiväksi. Tänään osallistuin siis historiassani ensimmäiselle OPC:n (Outdoor Pursuit Club) patikkaretkelle Burreniin. Seutu kuuluu näihin Irlannin lukuisiin henkeäsalpaavan hienoihin maisemiin. Heti Cliffs of Moherin vierestä tämä mannerjään voimakkaasti muotoilema alue alkaa ja jatkuu melko laajalti. Kaikenkaikkiaan paikka oli pelkkää kalkkikiveä. Meitä helli täydellinen auringonpaiste kevätpäivänämme. Patikkaporukka oli todella mukavaa ja odotan jo nyt innolla uusia reissuja. Vaikka olenkin uupunut.

Sain muuten palautetta irlantilaisittain kierrellen ja kaarrellen, että otan liikaa kuvia ja pidättelen siksi koko porukkaa. Tiedä sitten oliko näin, mutta ainakin sain mahtavia kuvamuistoja taas tästäkin reissusta! Sekä runsaasti lehmänlantaa vaelluskenkieni pohjiin.

Kalkkikiven määrä ja laattojen koko vaihteli. Välissä kasvoi ruohoa vaihtelevalla
määrällä lehmän kakkaa rikastettuna.

Kalkkikivikalliolla

Lannoittajat olivat laitettu yöksi suojaan ja meitä he tervehtivät ammuen kuuluvasti! Paikalliset lehmät ovat hyvin pitkäkarvaisia ja joko hyvin lihavia tai sitten useimmat niistä olivat tiineenä. Mukana oli muun muassa valkoisia lehmiä, joita en ole nähnyt ainakaan muistaakseni Suomessa.

Vielä paluumatkalla kävimme pubissa Doolinissa. Paikka oli tuttu. viime reissultani Dooliniin. Vaan en ole aikoihin nähnyt pubissa niin runsaasti porukkaa kerrallaan. Ja paikalla oli myös pelimannit soittimineen. Hienoa! Kuten sanottua tuntuu, että olen löytänyt itselleni mukavan ja edullisen harrastuksen, jonka kautta pääsen tutustumaan Irlantiin yhä laajemmin.

Kaupunki tutuksi

Tänäänkin Limerickiä helli auringonpaiste ja minun ohjelmani oli periaatteessa avoin. Kävin aamulla Milk Marketissa eli ulkoilmatorilla, joka on auki vain lauantaisin. Tarjolla on kasviksia, leivonnaisia ja kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä. Mukaan mahtuu paljon roskaakin. Mutta leivät on hyviä ja kasvikset tuoreita. Tosin hinnat on Teskoa korkeampia, joten usein silti päätyy markkinoiden jälkeen Teskon hevi-osastolle.

Auringosta auttimisen ja reippan ulkoilun lisäksi tavoitteena oli kierrellä paikoissa, joissa en ole vielä käynyt. No niitä ei hyvin runsaasti tässä City Campuksen tuntumassa ole. Kiersin siksi niitä alueita, joilla en ole hetkeen vieraillut. Kovin kaunista seutuahan tämä ei ole. Tosin jatkoin saman havainnon parissa, että todella niitä koirankakkoja keräämään kehoittavia kylttejä on ilmestynyt runsaasti tänne ennen niin saastaisille seuduille. Laitoin merkille, että joko alueella ei ole koiranomistajia tai kyltit ovat tehonneet. Sää oli huhtikuinen. Aivan kuin lakaisukoneet olisivat käyneet harjaamassa hiekoitushiekat (ja koirankakat) pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden iloksi pois!

Menin myös People's Parkkiin, joka on Limerickin harvoja viheralueita tässä lähellä. Vierailuani häiritsivät noin 12-vuotiaat pojat joidenkin limonadia ja karkkia vahvempien aineiden vaikutuksen alaisena. Vaikka vihaankin antautua sille epämiellyttävälle tunteelle, jonka nämä paikalliset saavat aikaan, lähdin kuitenkin puistosta melko vikkelästi. En uskonut ennen tänne Limerickiin tuloa muutenkaan, että vaivautuisin pelkäämään, mutta täällä on vaan joskus ihan hyvä kuunnella niitä vaistojaan, kun ei koskaan tiedä onko povarissa ase vai puukko vai heilahtaako nyrkki. Ja toisaalta kolme koltiaista voittaa minut valitettavasti voimamittelöissä.

Kävelin kaikki umpiperätkin katsastaen. Osa seudusta vaikuttaa antautuneen kohtalonsa ja maineensa alle. Kuitenkin jotkut yrittävät sentään toimia väripilkkuna.

Seinät maalattiin taivaansinisiksi.

Hankkimallani kuorimaveitsellä kelpasi retkeni päätteeksi porkkanoita kuoria. Niitä lopulta Tescosta ostettuja. Sekä edistää vähän neuletyötä. Myös iltaa istuin vaihtarien kanssa. Kivoja tyyppejä mahtuu massaan. Ja huomenna on edessä se kauan odotettu patikkaretki Burreniin. Toivotaan, että sää säilyy yhtä kauniina ja saan mahtavia maisemakuvia. Eiköhän se taivas ole sininen huomennakin.

Aurinkoa sekä henkisesti että fyysisesti

Ensimmäinen viikko on takana. Ja tapahtumaa on riittänyt. Sormet ovat suorastaan syyhynneet päivien päätteeksi blogaamaan, vaan City Campuksen internet-yhteys on ollut vastakarvaan. Eli ei toiminnassa pääosaa ajasta ollenkaan. Tänään menin asiasta valittamaan, koska en ole aikaisemmin ehtinyt. Sain kuulla, että asialle on tehty jotain sekä maanantaina, keskiviikkona että tänään. Marcus receptionista kehui, että "We are working on it!" Panostus on sitä perinteistä irkkutasoa. Mutta en valita, koska nyt netti toimii ja saan edes vähän päivittää viikon tuntojani ja kuunnella samalla säkkipillimusiikkia Spotifystä!

Tosiaan viikko kääntyi jo alussa menestystarinaksi tulevien kurssieni vuoksi. Niitä on sitten pitkin viikkoa käyty tutkimassa ja seuraamassa. Samalla periaatteella taidetaan pitkälti opettajakokelaita koulia täälläkin päin palloamme kuin Turussa. Jännityksellä tosin odotan meidän kuvataiteen tunteja, joita on aina kerrallaan 45 minuttia. Tokko saamme edes välineitä esille siinä ajassa 40 kokelaan huseeratessa perustaideluokan kokoisessa tilassa. Mutta aiheet ovat suorastaan kihelmöivän mielekkäitä. Pääsen tekemään ihan omaa kurssipäiväkirjaa ja suurta taideteosta. Taideteos tulee esille paikalliseen ainoaan nähtävyyteen, johon matkaoppaat kehottavat vierailua suuntaamaan, eli Hunt Museumiin.

Patrick Hennessay, Still Life

Yllä olevan kuvan innoittamana teemme noin metrin halkaisijaltaan olevia hedelmiä, jotka tekevät teoksestamme ikään kuin ympäristötaideteoksen ja sen "sisälle" pääsee kävelemään. Odotan innolla! Tosin olen samalla päässyt tutustumaan taiteessa käytettävään käsitteeseen Still Life ja kaikesta huolimatta olen yhä vähän ulapalla, että mitä sillä tarkoitetaan? Ja mihin taiteen käsitteeseen sitä voisi verrata? Yritin tätä äärimmäisen ruostuneella englanninkielen talentillani kysellä, mutta luennoitsijan kanssa emme löytäneet lainkaan yhteistä aaltopituutta ja Still Life jäi mysteeriksi minulle ja minulle epäselvän asian laatu hänelle.

Teos on esillä Limerick Art Galleryssä, jossa vierailin niin ikään ensimmäistä kertaa. Menen ehdottomasti uudelleenkin, koska vastaavaa taiteen esillepanoa en ole kuunaan nähnyt. Alla olevasta kuvasta saa vähän osviittaa. Kun kolme taulua on allekkain, seinän leveydeltä vierekkäin ja vielä lomasta löytyy veistoksia, niin aika äärimmäistä menoahan siinä on meneillään! Tosin juuri samanlaista ahtautta tämä koko Irlannin saari on tulvillaan. Pian totun jo siihen, mutta tämä eka viikko, etenkin Mary Immaculate Collegen osalta, antoi viikonlopun odotukselle aihetta.

Limerick Art Gallery

Kurssit alkavat olla valittuna ja edellisen lukukauden hedelmät kerättiin tänään. Eli saimme tulokset opintomenestyksestämme. Omani ei arvosanoilla loistanut. Mutta se ei haittaa, koska tiedän olevani silti ihan keskivertoa irlantilaisiinkin verrattuna. Ja tärkeintä oli kuitenkin se, että pääsin kaikista panostuksen alle joutuneista kursseistani läpi. Hienoa!

Uudet internationaalit sen sijaan ovat jääneet vähän vähemmälle huomiolle elämässäni. Ja minä heidän. Olemme siis tasapuolisia. Menetin näemmä ne ratkaisevat kolme päivää, kun tulin Limerickiin vasta maantai-aamuna viime viikon perjantain sijaan. Mutta en ole jostain syystä kovin, ainakaan liian, pahoillani. Näet toistaiseksi kukaan vaihtareista ei ole kovin kiinnostavalta yksilöltä mielestäni, karua mutta totta, vaikuttanut. Ja olenhan minä muutenkin oppinut jo tähän ikään mennessä, että tosiystävät on taidettu jo tehdä ja nämä kevään uudet tulokkaat eivät hyvin herkästi pääse arvoasteikolla samalle tasolle jo tapaamieni ihmisten kanssa. Sekä hätätapauksessa voin käyttää viime syksynä oppimaani taitoa olla yksin. Sekä syksyn vaihtareita tänne jäi hyvä liuta, joista seuraa kyllä löytyy.

Kommuunielämäni sen sijaan on nostanut veren kiehumispisteeseen tällä viikolla pariin otteeseen. Muina hetkinä on ollut vain pientä kuohuntaa. On se vaan niin, että kokemus kimppa-asumisesta on nyt jo saatu ja tämä kevät tulee olemaan enemmän tai vähemmän sietämistä sekä jäiden polttelua. En lainkaan kaunistele mielipidettäni. Jätkät, Francis ja Dave, tuntevat vähintään yhtä viileästi minua kohtaan kuin minä heitä. Onneksi välissä seikkailee ihana Deirdre, jonka kanssa kävimme muun muassa elokuvissakin. Eli asiat voisivat olla kosolti huonomminkin. Etenkin, kun saan parhaillaan olla yksin täällä juuri kliiniseksi siivoamassani asunnossa, jonne ei pitäisi tyyppien eksyä ennen sunnuntaita.

Vanha tuttavani Liikunta on myös tullut toivottavasti jäädäkseen tänne elämääni. Tänään olin hänen kanssaan kiertämässä Limerickin reuna-alueita täydelisessä auringonpaisteessa, joka tuoksuu jo niin vahvasti keväältä, että jätin pipon ja käsineet kotiin. Vain kamera kaulassani (ja tietysti Buff) lähdin kuvaamaan tätä ihmettä. Eilisen sateen jälkeen vastaan tuli tietysti paljon hylättyjä sateenvarjoja. Mutta myös ehdottomasti vasta esillepantuja kehotuksia koiranomistajille kerätä lemmikkiensä kakat!

When Your dog has done his business, do yours.

Toki löysin yhdenkin juuri esillelaitetun kyltin välittömästä läheisyydestä, lukuisien muiden vastaavien lisäksi, läjän koirankakkaa. Eli jokaista ei kyltin sanoma selvästi ole saavuttanut. Lienevätkö edes lukutaitoisia näillä huudeilla... Kunhan vitsailen! Mutta elämme murroskautta Limerickissä. Kenties, kun tulen muutaman vuoden päästä tänne käymään, en enää ole pakotettu katsomaan mihin astun jokaisella askeleellani.

Tämän keväisen päivän, toimivan internet-yhteyden ja asunnossa vallitsevan rauhan kunniaksi menen katsomaan Teho-osastoja pitkästä aikaa. Näin hienoa viikkoa pitää juhlia näet. Edessä on kuitenkin enää 11 samanlaista. Ja kevät voi lähteä matkoihinsa, jos ei mene sen mukaan. Niin voi käydä myös elämälle. Onneksi itse pääsen täällä erilaisten ärsykkeiden keskellä elämään jokaista hetkeä enkä varmasti pääse niitä katumaan.

(Toivon blogailun onnistuvan jatkossa tiivimmin, koska todellakin nautin tästä! :D )