maanantai 28. joulukuuta 2009

Arkea keskellä pyhien

Tavallaan tapahtumarikkaaksi kääntynyt päivä tämäkin. Hanna lähti aamulla koko päivän kestävälle kotimatkalleen. Toisaalta onhan tämä Irlanti lopulta aika kaukana. Lakanapyykki tutustuen samalla securitymieheen oli tarpeen, koska jo huomenna huoneistohotelliini saapuu Suomesta uusi vieras, Hannele. :D Franciskin tuli käymään yllättäen ja todisti koko komeuden: palapelit, teho-osastot, patjat ja pyykit. Vaan hän sanoi vaan "You R Grand". Ja jatkoi parilla lauseella joulun pyhistään. Sekä kehui olevansa vain yhden yön. Kenties kevät tuo tullessaan myös vähän useamman lauseen Franen suusta kuin ennen. Hänen vastarintansa alkaa näet selvästi rakoilla.


Palapeli piti ikuistaa ennen kuin sen ikuistaminen vaatii muutamien tuntien työtä.

Liekö syynä liiallinen käyttö, mutta kuitenkin heti Hannan lähdettyä kesken kahden teho-osaston jakson DVD-soittimen kaukosäädin lakkasi toimimasta. No sain huomata, että koko laite on aika lailla hyödytön ilman sitä pientä kapistusta. Uskomatonta. Uusi kaukosäädin olisikin maksanut lähes yhtä paljon kuin itse laite alkujaan, joten menin valittamaan Tescoon. Menestystarinalla oli onnellinen loppunsa, sillä sain tilalle uuden samanlaisen laitteen. En siis suinkaan uutta kaukosäädintä. Kun kyseenalaistin kaukosäätimen kestävyyden jatkossa asiakaspalvelun neito sanoi, ettei kukaan ole vielä tullut laitteista valittamaan. Ikään kuin sen pitäisi minun tuskaani hajonneen laitteen omistajana lieventää. Vaan toivotaan, että tämä uusi versio on nyt edellistä kestävämpi. Vaikkakin DVD-soittimen käyttö varmaan tässä kohtaa vähän harveneekin.

Myös mummoutumiseni takapenkissä jatkui sen verran vauhdilla, että tänään piti mennä ostamaan lisää lankaa. Tottakai paikka, josta ensin lankaa ostin, oli kiinni. Toivottavasti on huomenna auki, sillä olen nyt neulonut yhden säärystimen ja sille pari olisi ihan mukava saada vaikkapa samankaltaisesta langasta. Löysin toisen liikeen, josta ostin lisää lankaa. Eli nyt on selusta jatkossa turvattu, jos suosikkikauppani on kiinni. Todistin samalla, että alennusmyynneissä käy usein niin, ettei valittu tuote ole alemyynnin piirissä. Kuten kävi tässä kohtaa, kun valitsin lankoja lokerikosta, joka oli käytännössä peitetty -15-20% -kylteillä. No, aina ei voi voittaa.

Niin ja sen verran palatakseni eiliseen, niin ei onnistunut minulta ja Hannalta lopulta reissu katsomaan Cliffs of Moheria. (Hannalla on siis toinen reissu edessä Irlantiin...) Täällä tämä "talvi" vaikuttaa julkisen liikenteen pyörittämiseen ja bussi olisi ollut rutkasti myöhässä ja lopulta kielekkeiden näkemiseen ei olisi jäänyt aikaa kunnolla. En silti voi syyttää bussikuskeja, koska täällä musta jää on jotenkin erilaista kuin Suomessa. Petollisempaa. Ja me näimme sen sijaan Limerickiä taas uudelta kantilta. Ja haitoin jo kevään ja auringon lämmön. Aika upeaa näin joulukuun lopussa.


Taisivat pulutkin luulla itseään muuttolinnuiksi auringon paisteessa.
Vaan miksi lähteä Limerickistä ne sitten miettivätkin.

Hienot päivät suomalaisessa seurassa jatkuvat siis huomenna ja vain vuorokauden täällä tulen viettäneeksi yksin. Limerickissä on mukavaa!

lauantai 26. joulukuuta 2009

St. Stephens Day

Joulun pyhät alkaa olla vietetty. 1000 palaa on vielä osittan löytämättä paikkojaan. Teho-osaston ensimmäinen tuotantokausi katsottu. Siitä riittää mulle siis puuhaa varmasti koko kevääksi. City Campus on yhä tyhjä. Nyt taidamme olla jopa aivan ainoat sielut täällä, koska Max (itävaltalainen vaihtari) lähti Canadaan katsomaan tyttöystäväänsä, joka on siellä Aupairina.

Sekä eilen että tänään on satanut vettä. Mutta vasta tänään suli lumi. Hyvin sitkeää sorttia. Lähdimme katselemaan vähän uusia seutuja jalkaisin, koska eilen näytin nenääni ulkona vain parvekkeelta. Tosin niin jouluna kuuluukin tehdä. Näimme useita hunningolla olevia poikia huppareineen. Tuli mieleen ohjelma salainen miljonääri niistä pojista. On rankkaa viettää pyhiä, jos ei ole mitään tekemistä. Meillähän tekemistä on ollut liiaksikin. Samaa sanoi Max. Uskomatonta, mutta totta.

Talojen edustat olivat täynnä roskaa. Jopa joulukalkkuna oli lennätetty yhdestä talosta pihalle. Hetken piti sen kunniaksi miettiä, että onko kalasatamassa vai Limerickin lähiössä. Lokkeja oli näet todella paljon.


Tässä tämä paperi/pahvijäte on aika hyvässä järjestyksessä.

Tänäänhän on täällä olleet kaupat auki. Eli irlantilaisilta ei ole edellytetty kuin yhden päivän ostelutaukoa joulun takia. Itse pystyisin tällä hetkellä parempaan. Jatkan siis neulomista ja palapelin rakentamista.

perjantai 25. joulukuuta 2009

Joulun pyhät

Ainakaan aika ei ole meillä käynyt joulun pyhinä pitkäksi. On mukavaa nukkua pitkään ja tehdä sen verran asioita, kun sattuu kiinnostamaan. Eilen Limerickissä oli kaikki kaupat auki ja kävimme katsomassa millaisia joulusuklaita täällä oli tarjolla. Emmekä muutenkaan taida kuolla nälkään mikäli ei tarvitse muutamaa päivää kauempaa viettää asunnossaan. Ja kun portilla on vartijat ympäri vuorokauden niin voisihan sitä asiat huonomminkin olla. Olemme melkein ainoat City Campuksella. Lisäksemme täällä on vain itävaltalainen Max, joka pitää omassa residenssissään Twin Peaks maratonia.

Jouluateriaksi söimme kevyttä salaattia. Ähkyltä ei silti välttynyt, koska suklaa ei ihan heti asunnostamme syömällä lopu. Mukavan tunnelmalliseksi täälläkin sai asunnon!


Joulutunnelmaa toivat piparit, joita leivoimme. Muottina oli perhonen ja kaulimena viinipullo, joka muuten toimi loistavasti! Ei ole siis mitään syytä ostaa kaulinta, kun leipomistahti on näinkin vilkas.


Asunto alkaa olla ihan ookoo lämpötilaltaa nyt kun sitä on lämmitetty pari vuorokautta. Palapeli on jo varmastikin puolivälissä. Molemmilla on sukkapari neulottuna valmiiksi (päättelyyn tarvittavaa neulaa ei tosin ole varastoissa). Teho-osaston eka tuotantokausi on yhä menossa. Olemme kuulleet irlantilaisia joululauluja. Ja nyt alkaa televisiosta Devil wears Prada. Jatkamme siis chillailua.

keskiviikko 23. joulukuuta 2009

Cork

Aikomuksemme oli tänään eilisen epäonnistuneen yrityksen (tai sumun vuoksi väliin jääneen yrityksen) vuoksi mennä tänään katsomaan ne Cliffs of Moherin kielekkeet lumipuvussaan. Vaan ei sinne busseja kulkenutkaan. Tiet ovat kuulemma niin huonossa kunnossa, että ei busseilla parane alueelle ajella. Nyt vaan pitää toivoa, että reissu onnistuu joulun pyhien jälkeen tai muuten jää Hannalta seuraavaan reissuun.

Jonnekin oli kuitenkin mentävä, sillä Limerickissä saamme viettää muutenkin kolme seuraavaa päivää. Joten lähdimme Corkiin. Ilman mitään suunnitelmia. Ajatuksena oli mennä nauttimaan kuppi kahvia ja katsoa kaupunki. Suunnitelma piti. Joulukiireet vaivasivat Corkiakin, joka oli kuitenkin ainakin keskustan osalta toipunut tulvista. Runsaasti katusoittajia ja -laulajia ja muita hou hou hou tyyppejä siellä oli lippaineen. Sekä sitä väkeä taas liikenteessä.


Corkin keskusta on oikeastaan saari.



Bussimatka ei alkanut ongelmitta. 30 minuuttia myöhässä olevasta bussista vaivautui joku kuuluttamaan asemalla, että korvaava auto on tulossa. Eli pääseimme matkaan siitä huolimatta, että jonossa tapahtui runsaasti etuilua. Edessämme seisoi mies lapsensa kanssa ja heillä oli Happy Meal laukussa odottamassa bussimatkan alkua. Kävi vähän harmittamaan sen isän puolesta, kun eihän ne ranskalaiset perunat ole enää kylminä hyviä. Bussissa saimme kuulla radiosta 1 min 38 sek pitkän hou:n. Näin joulun kunniaksi. Melko raskasta joillakin. No kaikesta huolimatta, kuten siitä, että päivä kuuluu liikenteensä puolesta vuoden kiireisimpiin, pääsimme takaisin Limerickiin mukavan reissun jälkeen. Välillä on ihan mukavaa vaan mennä nenän osoittamaan suuntaan.

Kämppis Dave säikäytti meidät perin juurin tulemalla naisseurassa kämpille. Vaan onneksi hän ei ollut kauaa ja lupasi pysyä joulun poissa. Muuten voisi mennä palapelin rakentelu ja teho-osasto -maraton suunnitelmat uusiksi. En näet juurikaan nyt kaipaisi kämppisten seuraa. Minulla kun on paljon parempaa seuraa Suomesta.

Muuten päivän saldona olikin Suomesta tullut paketti (kiitos Piia) ja liian suuri annos minttujäätelöä sekä valmistunut sukka. Myös turvamiehen tekemä loukkaantuneen linnun pelastusyritys tuli todistettua. Voitteko kuvitella, että turvamiehet päivystävät täällä läpi joulun pyhien ja välipäivien! (Mahtaa niillä tulla aika pitkäksi) Huomenna, vaikka onkin joulu, syön sitä jäätelöä vain kohtuudella, jos ollenkaan.

Ihanaa joulua!

tiistai 22. joulukuuta 2009

Kaksi yötä jouluun


Asunto on nyt siivottu lomakuntoon. Kaikki niitit ja pinnit on kerätty sohvien alta ja lattia on niin puhdas, että siltä voisi melkein syödä. Myös ajanvietettä hankittu joulun pyhiksi. On kirjoja, neulostyöt, 1000 palan palapeli sekä teho-osaston 15 tuotantokautta (jotka pitävät minut kiireisenä varmaan vähän pidempäänkin...).

Täällä on niin jouluinen tunnelma sään puolesta, että itsestään löytää joulumielen. Vaikka ei ajatellutkaan olevansa joulumielellä. Niin voi käydä. Oikeastaan odotan paria pyhäpäivää oikein innolla. Mietin samalla, että miksi esimerkiksi sen kutimen ostamiseen piti mennä koko syyslukukausi. Miten monta pipoa ja sukkaparia olisinkaan tylsinä hetkinäni ehtinyt neuloa. Mutta elämässä onkin varmaan tärkeintä oppia omista virheistään ja tässä taas tarjoutuu tilaisuus siihen.

Kävimme tutustumassa Cresentin ostoskeskuksen jouluun. Sieltä löytyi se palapeli. Kumma kyllä ostoskeskuksessa vain yhdessä paikkaa lopulta oli palapelejä. Mihin maailma onkaan menossa...

Hienoa kaikenkaikkiaan. Nyt vaan pitää toivoa (vaikka ei liikaa kannata uhrata ajatuksia tulevaan), että hyvät tunnelmat ja aktiivinen vapaa-aika pysyvät päiväohjelmassa tämän joulun jälkeenkin. :)

maanantai 21. joulukuuta 2009

Limerick ja lumi

Ensin herättyäni ja riennettyäni receptioniin valittamaan toimimattomasta lämmitysjärjestelmästä sain huomata, että City Campus oli pukeutunut valkoiseen pukuun! Aika upealta näytti. Ja hyvä mieli sai ansaittua jatkumoa, kun Marcus receptionista tuli välittömästi korjaamaan meidän lämmittimen. Hän jopa kertoi miten voin sen itse korjata, kun esitin huoleni laitteen rikkoutumisesta joulunpyhinä. Emme näet Hannan kanssa todellakaan halua viettää joulua täällä kylmissämme peittoihin kääriytyneinä. Vaikka niin tekisimmekin niin syy ei saa olla se, että on kylmä, kun lämmitys ei toimi. No loppu hyvin siinäkin.

Hyvin nukutun yön jälkeen nautimme rauhassa aamupalaa ja lähdimme tutustumaan Limerickin keskustaan ja ostamaan ruokaa. Löysimme myös lankakaupan ja täällä pidämme kahdestaan siis myös käsityökerhoa joulunpyhinä. Minun pitää nyt vaan löytää internetistä ohje sukkaan, joka aloitetaan kärjestä. Niin voin neuloa Perulaisesta merinovillasta tarpeeseen tulevat lämpimät sukat täällä.

Shannon joen päällä kelluva kuusi oli saatu korjattua tulvien jälkeen.


Vähän se on latvastaan keno kaatumisensa johdosta. Muuten täyttä tavaraa.

Ostimme ruokakaapit täyteen ja minä investoin 2 euron kaupasta itselleni uunivuoan ja salaattiastian. Ne tulivatkin käyttöön heti, kun tein ruokaa. Mahtavalta tuntui puuhastella täällä keittiössä ja muutenkin kuin oikeasti kotonaan pitkästä aikaa. Ja samalla huomasin kyllä miten paljon kolme kämppistä ovat oman tilan tuntemustani rajoittaneet. Ehkä tässä vielä lomilla tulen niin tutuiksi keittiön kanssa, että en sitten enää välitä, kun kämppikset tulevat 6 viikon kuluttua takaisin ja läsivät taas sohvilla jne.

City Campuksella vallitsee rauha. Juuri nyt sataa lisää lunta. Huomenna pääsemme katsomaan jälleen Cliffs of Moheria ja siitä tekee erityisen upeaa talvipuku. Kyllä Limerickissä on upeaa!

Dublin round two ja Hanna

Lähdin Dubliniin viime torstaina Kerstinin ja Jennan kanssa. Heillä olikin koko omaisuus mukana, koska lennot kotisuomeen ja -saksaan odottivat. Syyslukukausi on ohi ja kuten muutkin vaihtarit, myös tytöt suuntaavat perheittensä luo. Vietimme mukavan viimeisen illan kolmeen pekkaan Temple Barin pubeissa. Saimme sekä pubiruokaa että siideriä sekä kuulla irlantilaista musiikkia. Juttelimme mukavia kuluneesta syksystä. Heitä tulee varmasti ikävä ensi keväänä.

Hannan oli määrä osallistua näihin rientoihin, vaan myöhässä oleva lento oli esteenä. Tosin ehdimme kyllä nähdä Dublinia ihan tarpeeksi niinä kolmena päivänä kuin siellä olimme. Ja tällä kertaa kohteet olivat erit kuin Jatan kanssa, mikä teki kolmesta päivästämme hyvin kiinnostavan. Yövyimme Jakob's Inn -hostellissa. Perushyvä hostelli todella lähellä bussiasemaa.

Perjantaina aloitimme vierailemalla Guinnesin tehtaalla. Tai ihan turisteja vartenhan se storehouse on sinne rakennettu tuopin muotoisine liukuporraskäytävineen. Mutta ylhäällä pääsymaksuun sisältyvän Guinnestuopin ääressä avautui kyllä niin upea maisema, että se oli joka sentin arvoinen! Sisälle me opiskelijat pääsimme siis 11 eurolla.


Näkymä 360 asteen panoraama kahvilasta. Erityisesti puhuttelevat tietysti taustalla olevat nummet, jotka ovat kuuran peitossa.



Vanhoja Guinnes-pulloja Storehousea koristamassa.


Kun Guinnesiin oli hyvin organisoidun näyttelyn voimin tutustuttu olikin jo aurinko laskemassa ja kävelimme pitkälti uusia reittejä nenämme suuntaa seuraten kohti Grafton Streetin ostoskeskusta. Ohitimme näin talviaikaan ajoissa suljettavan St. Stephen's Greenin. Sen, jonka portti on Once -elokuvan kannessa. Grafton Streetin ostoskatu oli jouluasussaan ja väkeä oli todellakin kuin pappilassa parsaa! Mistä lie ne ihmiset edes olivat paikalle löytäneet.

Kotimatkalla vierailimme vielä saksalaisilla joulumarkkinoilla, jotka olivat yllättävä pettymys. Tai siellä ei ollut kerrassaan mitään mitä ilman ei voisi elää tai mitä olisi edes halunnut ostaa. Hyvä niin. Kehityn tässä ostelulakossani selvästi päivä päivältä.

Illalla väsymys voitti aika vahvasti ja pienet torkut ennen pubireissua vaihtuivat yöuniksi vain pienen harkinnan jälkeen. Varmaan saimme raitisilmamyrkytyksen. Seuraa meille piti hostellihuoneessa asuva mummo, joka siis todella asui hostellissa. Hän keitteli minulle teet ja puuttui sittemmin puheisiimme koko illan ajaksi. Runsaasti hän löysi etuja hostellissa asumisesta oman kodin hankkimisen sijaan kuten "vuokraan" kuuluvan lämmityksen hinnan ja vastuun siirtymisen hostlellin omistajalle, jos jotain hajoaa. En silti tiedä, että haluaisinko kuitenkaan itse hänen vuosirenkaillaan asua hostellissa 12 naisen dormissa oman, vaikka pientäkin pienemmän, asunnon sijaan.

Lauantaina menimme Dundrum Town Centerin ostosparatiisiin. Hanna oli ehtinyt lukea Frankfurtin lentokentällä (45 minuutin vaihduttua lähes 8 tunniksi) hyvin Lonely Planettia ja tiesi paikan olemassa olosta. Sinne menimme muutaman kilometrin matkan bussilla. Opin sillä reissulla sen, että bussissa todella on maksettava lippunsa tasarahalla. Nyt minulla on Dublinin bussilta saatavia 80 senttiä. Onneksi tapaan oppia virheistäni ja paluumatkalla minulla olikin tasaraha kourassa.

Tosiaan tämän ostosparatiisin kaltaista paikkaa en ollut kuunaan nähnyt. Olen nähnyt kyllä isoja ostoskeksuksia, kuten Jumbo. Mutta en sellaista väenpaljoutta. Se oli aivan mieletöntä. Ihan kuin koko Dublin olisi pakkautunut ostoskeskukseen (se osa, joka ei ollut Grafton Streetillä). Huh! Olin kyllä aika helpottunut, että pääsin sieltä pois.


Vähän näkymää 3. kerroksesta.


Rohkaistuimme takaisin tulomatkalla jälleen Grafton Streetille. Siinä vieressä oli St. Stephens Greenin ostoskeskus, joka ei ollut ihan tyhjä sekään. Hostellihuoneessamme ollut suomalaistyttö kehui sitä kauniisti koristelluksi, joten päätimme mennä katsomaan. Muotoiltakoon näin, että ei se nyt oikein ollut ainakaan minun makuun se koristelu siellä. Ei ruma, mutta ei mitenkään erityinenkään.


Erityisesti puhuttelivat suuret pallot, jotka taitavat olla irlantilaisen
joulukoristelun kantava teema.


Illalla sentään pääsimme pubiin asti. Sattumalta löysimme miellyttävän paikan, missä kolme pelimannia soittivat irlantilaisia biisejä ja toteuttivat jopa yleisön toiveita. Uskomattoman hyvä tunnelma! Jälleen hyvä osoitus siitä, että Irlannissa oikeastaan ei ole väliä mihin pubiin menee, koska kaikki ovat mukavia.

Sunnuntaina lähdimme kaupunkikierrokselle. Ensimmäisen osan siitä viivyimme omatoimisesti Dublinin pohjoispuolella. Löysin maailmanpyörän. Siinä olisi kanssa ollut kiehtova tapa tutustua Dubliniin, mutta oli sekä kylmä että kiire, joten jäi seuraavaan reissuun.


Opastettu osuus tuli lokakuussa Jatan kanssa jo tutuksi. Vaan eri opas kuin viimeksi takasi hieman eri tarinat ja muutenkin oman laisensa lähestyminen kaupunkiin. Ei tarvitse siis katua kulutettua kolmea tuntia Dubliniin tutustuen. Oppaamme tosin ei ollut sään hermolla ja kulki ilman käsineitä ja pipoa koko kolmetuntisen. Myönsi useamman kerran, että on aika kylmä. Ehkä hän tipeillään sitten osti itselleen pipon ja hanskat, sillä Dublinissa oli todella hyytävän kylmä.

Ha´penny Bridge Liffey -joen yllä ja lokit.

Dublinin valloitus päättyi sunnuntai-illalla ja vaihtui bussimatkaan kohti Limerickiä. Hieno paikka se on ja oli mukavaa nähdä eri paikkoja. Limerickissä meitä odotti kuura, tyhjä asunto (mieletön fiilis!) ja toimimaton lämmitys. Tunnelma oli silti mahtava. Odotan tulevia päiviämme innolla!