Conclusion

Ristiriitoja, iiriä ja koirankakkaa. Sekä miljoona muuta asiaa.

Kaikki, niin hyvä kuin pahakin, loppuu aikanaan. Vietettyäni kaksi viikkoa Suomessa olen kai valmis määrittelemään lukuvuodestani hyviä ja huonoja puolia. Samoin kertaamaan kehityskohtia ja lukuvoden tuomia mahdollisuuksia. En vaihtaisi mennyttä pois. Vaihtaisin siitä kohtia ja seutuja eli bits and pieces. Toisaalta tiedän, että ilman juuri tällaista kokemusta olisin eri tavalla rikas. Nyt kahden viikon jälkeen saappaani ovat kuivat. Tässä se on: olen puhunut.

Tässä murto-osa kokemuksistani.
Vain murto-osan niistä kun saatoin pakata laukkuihin.

Nämä syyt vahvistavat näkemykseni vaihto-opiskelun kiistattomista hyödyistä.

• Kielitaito karttuu silmittömästi ja huomaamatta.
• Elämänkokemusta ei voi mitata edes roppakaupalla. Se on runsaampaa.
• Itsetuntemuksen ammattilaiseksi ei päästy vieläkään. Mutta kovin kaukana se huippuosaaminen ei kuitenkaan ole. Kaukana kotoa heikkoudet vahvistuvat. Ja se on huikeaa!
• Vaihto-opiskelu tarjoaa suunnitellun ja osin rahoitetun mahdollisuuden tutustua maailmaan. Opintotuen ja apurahojen kaltaisia almuja ei tarjota missään muussa matkustusmuodossa.
• Huomaa maapallon kiertävän aurinkoa myös muualla. Eli elämän peruspalikat, kuten koti, ystävät ja fyysinen hyvinvointi, ovat tärkeitä myös Irlannissa. Tiedän myös fyysisesti mikä tavara on todella tarpeellista ja mikä elintasoa kohottavaa luksusta. Hyviä oppeja tulevia reissuja varten!
  

Mitä kehitän seuraavalla kerralla, kun lähden maailmalle 9 kuukaudeksi.

• Lähden sinne nuorempana. Nyt tämä arvokas kokemus on toistettavissa, mutta ei yhtä montaa kertaa kuin aikaisemmin toteutettuna se olisi. Toisaalta näin vanhoilla päivillään reissu tarjosi erilaisia mahdollisuuksia kuin se olisi tarjinnut vaikka nyt 8 vuotta sitten.
  
• Lähden töihin ja näin varmistan toimeentuloni riittävyyden.
• Mikäli reissuni kuitenkin sisältää opiskelua tutustun kurssien sisältöihin etukäteen.
  
• Hankin asunnon vasta paikanpäältä tehden ensin silmäyksen mahdolliseen huoneeseen ja kämppiksiin. Näin voin vähentää 9 kk:n tuskan ja hampaiden kiristelyn määrää. Kuitenkin ensisijaisesti hakeudun asumaan yksin.
  
• Selvitän paikan, jonne olen menossa ja myös sen onko paikan tarjonta kenties omaa kysyntääni vastaavaa. Harkitsen paikkaa ja puntaroin eri vaihtoehtoja.
• Kenties teen kiertomatkan. Nyt aikaa oli riittävästi kotiutua, vaikka tiesi koko ajan palaavansa takaisin. Muun muassa vaatekaappia tuli täydennettyä hullun kiilto silmissä kaikkia mahdollisia tilanteita varten.
• Rajoitan odotuksieni määrää. Otan kokemuksen selliasena, kun se tulee, hihkuen vastaan enkä valita.
  

Erityisesti en kadu vuottani, koska:

• Tapasin ihania ihmisiä, joita minulla saattaa olla mahdollisuus tavata vielä tulevaisuudessakin ja, joita en olisi muuten koskaan tavannut. Ymmärsin myös, että osa ihmisistä on tarkoitettu elämäämme vain vierailijoiksi. Se ei vähennä heidän merkitystään ja tärkeyttään.
  
• Osaan nyt arvottaa pieniä asioita, kuten sekoittavaa hanaa ja hiljaisuutta, tavalla, jollaista en tiennyt olevan olemassakaan. Lisäksi en muuten tietäisi miten paljon pidän maitorahkasta, jos en olisi ollut ilman sitä koko tätä aikaa.
  
• Vaikka olen ennen ollut sitä mieltä, että 'Clean house is a sign of wasted life' niin osaan arvostaa aika suurissa määrin sitä, että en esimerkiksi astu lasiin omassa keittiössäni. Tiedän myös, että ne ovat juuri toisten sotkut, jotka kiehuttavat vertani.
• Vastaavaa vapudentunnetta en ole kokenut pitkään aikaan. Aikataululliset rajoitteet olivat kuitenkin sen verran pieniä, että vapaa-aikaa oli käyttää siihen mitä itse halusi tehdä runsaasti.
  

9 kuukautta on pitkä aika. Siinä ajassa ehtii muun muassa pari solua muuttua vauvaksi. Yksivuotias oppii kävelemään ja puhumaankin parhaassa tapauksessa. Päiväkodin asiakas oppii sosiaalisesta kanssakäymisestä yhtä sun toista, kuten pyytämään anteeksi (taito, joka voi myöhemmin unohtua), helposti jo lyhyemmässäkin ajassa. Ekaluokkalainen oppia solmimaan kenkänsä, kadottamaan luovuutensa ja omatoimisuutensa ja seisomaan jonossa. Seiskaluokkalainen ehtii oppia pahoille tavoille ja päästä tupakan ja alkoholin makuun sekä vaihtaa sinisen mustaan. Yhdeksäsluokkalainen taas hioutuu vaikeasta teinistä jo lähes aikuiseksi. Puhumattakaan mitä tapahtuu tuoreelle ylioppilaalle seuraavien 9 kuukauden aikana. Kehitys voi siis olla suurta lyhyemmässäkin ajassa kuin 9 kuukaudessa. Se on kuitenkin riittävän pitkä aika kulkea tunteiden koko kirjo läpi rakkaudesta vihaan ja pitämisestä inhoon. Vieläpä useampaan kertaan. Nämä tunteet olisi voinut käydä läpi Suomessakin, vaan mitä hauskaa siinä olisi ollut?

Toki on asioita, joita ei ole vielä huomannut. Niitä tulee mieleen sitten pitkin matkaa elämäni varrella. Kuitekaan en ole koskaan oppinut itsestäni ja elämästäni näin paljoa 9 kk ajassa aikaisemmin. Minulle annettiin lapiolla ja otin kaiken vastaan. Hain jopa lisää! Tavallisesta tuli ihmeellistä monin eri tavoin. Ruisleipää mutustellen voin kuitenkin aina palata ajatuksissani Irlantiin ja todeta, että en minä sinne leivän takia takaisin matkusta. Vaan oikean hetken koittaessa ihan muista syistä. Jonain päivänä varmasti.

Eikä siinä vielä kaikki. Koska tämä vuosi oli niin mieletön ja kokonaisvaltanen kokemus, aijon matkata maailmalle pian uudelleen. Kartallani on vain yksi rasti. Monta muuta piirrettävänä!

Vaikka havainnointia voi jatkaa muuallakin,
niin sateenvarjojen arvoa muistoissani on vaikea voittaa.

Kiitos kaikille ihanille lukijoille ja tukijoille ja ennen kaikkea kuuntelijoille! Tarvitsin teistä jokaista. Uudet blogiaiheet muotoutuvat mielessäni matkalla kohti uusia haasteita eläessäni kuitenkin päivän kerrallaan nauttien jokaisesta hetkestä. Myös täällä Suomessa voin oppia elämästä ja itsestäni. Niin varmasti myös tapahtuu.


Rakkaudella,

Kaisa

Toistaiseksi viimeinen päivä Limerickissä

Hyvästejä feat. Tesco Finest Rose Cava

Niin se alkaa olla lukuvuosi paketissa. Jopa konkreettisesti. Pyörä on myyty. Hyväntekeväisyyteen on viety jätesäkillinen vaatteita. Tavarat on pakattu laukkuihin. Eikä siinä ollutkaan mikään ihan helppo operaatio. Tämä lukuvuosi Limerickissä on kokemuksena painava ja tilava. Ei riittänyt se yksi pinkki jättilaukku, jonka taannoin ostin. Piti mennä ostamaan toinenkin. Se mikä ei näihin kahteen laukkuun mahtunut todettiin viinin kanssa yhdessä turhaksi. Johonkinhan se raja on vaan vedettävä.

Ruumaan on menossa reilusti ylipainoa. Katsotaan kuinka kalliiksi tulee.

Huoneeni käytiin tarkistamassa ja todettiin olevan samassa kunnossa kuin silloin, kun avaimet minulle luovutettiin. Takuuvuokra polttelee nyt laukun saumoja koossa, jota voisi lähes verrata käsitteeseen "small change". Turhaa oli siis pelko, että takuuta ei saisi takaisin mitä merkillisimpiin seikkoihin vedoten. Asunnon siisteyteen ei kovin paljoa puututtu. En kyllä haluaisi kuulua siihen partioon, joka siivoaa nämä 150 asuntoa kesän aikana. Kaappeihin on jätetty kaikki liikenevä. Saavat hommata useamman roskalavan.

Josta pääsenkin hämmästelemään vielä kerran irlantilaista uusiokäyttökulttuuria. Minulle oli kertynyt tänne asuntoon kuuden ihmisen peitot ja tyynyt. Soitin kodittomien suojataloon, jossa peitoista ei oltu kiinnostuneita. Heillä kun on niitä runsaasti. Kysyin sitten tuosta receptionista, että onko heillä ehdotuksia peittojen ja tyynyjen kohtaloksi. Selkeä vastaus oli: ""Heitä ne roskiin vaan. Ei niitä kukaan halua." Ei muuta kuin roskista kohti.

Sinne meni 6 peittoa ja 8 tyynyä.

Lisäksi viime hetken toimiin on kuulunut vierailu Bank of Irelandin konttorissa sulkemassa pankkitilini. Hintaa tälle reissulle tuli 25 euroa. Tili kun oli miinuksella. Ehkä oli silti parempi hoitaa maksut maksuina eikä jäädä odottelemaan perintäkirjeitä. Sainpahan samalla kerrottua taas pari lausetta vuodestani ja virkailijoilta hyvän kotimatkan -toivotukset. Palautin viimeisen romaanin luettuna kirjastoon. Printtasin lentoliput. Kävin katsomassa sateenvarjoja viimeisen kerran. Sieltä sain mukaani toiset ja kolmannet hyvän kotimatkan toivotukset. Sain kuulla, että kanssani on ollut ilo työskennellä kuvisluokan assistentilta. Hänelle ei auttanut muuta kuin sanoa, että likewise.

Tässä viimeiset päivät olen saanut nauttia City Campuksen rauhasta ihan yksin. Kummasti tähän raivaamiseen saa aikaa kulumaan. Oikeastaan on voi ihan helpotuksesta huokailla, kun alkaa olla homma hoidossa. Edessä on vielä kotimatka, joka kaikista tuhkapilvistä huolimatta näyttää onnistuvan huomenna aamulla. Sen jälkeen on enää vuorossa yhteenveto. Eli blogille en ihan vielä jätä hyvästejä. Tästä kun on tullut minulle hyvä matkakumppani elämän kokemuksia kartuttaessa.

Palaa lähtöruutuun City Campuksen kautta

Oikeasti porukat viipyivät vielä yhden yön Irlannissa kaiken kokemansa jälkeen. Eikä tätä yötä vietetty ihan missä vaan vaan majapaikkanamme toimi auvoinen asuntoni City Campuksella. Ensin väsyneet matkalaiset toivottu tervetulleeksi edellisen illan bileiden jäljet. Toisin sanoen järkyttävä kaaos. Lisäksi pojat olivat murtautuneet huoneeseeni. Vielä tälläkään hetkellä en tiedä todellista tarinaa tai syytä sille, että huoneeni ovi oli apposen ammollaan, vaikka sen lähtiessäni takuuvarmasti lukitsin. Kenties en koskaan saakkaan tietää ja tämä oli se aika lailla viimeinen silaus, joka varmistaa nautinnon, kun pääsen täältä sateensuojasta pois oman asunnon rauhaan.

Siinä ei sitten auttanut muu kuin sopia, että asuntoa emme jätä tänä iltana hetkeksikään miehittämättä ja joku istuu koko ajan sohvalla. Yksi tarttui imuriin ja yksi moppiin. Muden kanssa saimme asunnon hetkessä siivottua ja isä vahti ansiokkaasti sohvaa ja piti meille seuraa (sohvaa piti vahtia, koska sen oli tarkoitus toimia yhden hengen majoitteena myöhemmin alkuyöstä). Kelpasi siinä iltaa viettä ja vastailla puhelimeen pitkin iltaa ja syödä kaappeja tyhjäksi.

Talonvahdit

Vanhempieni läsnäololla oli toivottu vaikutus. Jampat eivät uskaltaneet tulla keittiöön kuin pyörähtämään. Bileet lukuvuoden päättymisen ja tutkinnon valmistumisen kunniaksi pidettiin jossain muussa City Campuksen reilusta sadasta viidestäkymmenestä asunnosta. Saivatpahan pojat maistaa omaa lääkettään ja taustatuki tälle maistatukselle oli aukoton. Kuten olenkin sanonut jo lukuisia kertoja, Deirdren tuki kun rajoittui usein vain kuunteluun varsinaisten tekojen sijaan. Ajattelin myös, että mitenköhän sitä ihminen ikinä selviää ilman äidin apua. Mude kun kertoi mielipiteensä Joelle (Daven kaveri) epäsiisteydestä ja siitä miten muiden kanssa asutaan ja miten heidät otetaan huomioon. Tällä kertaa mielipiteemme oli täysin yhteneväinen ja sillä oli ylä mainittu toivottu vaikutus. Hieno homma!

Unet maistuivat puhtaassa asunnossa hyvin ja aamulla kelpasi suunnata kohti Dublinin lentokenttää kera 62 kilogramman tavaramäärän. Reippaat matkaajat veidät tämän määrän mukisematta. Nähdessäni nämä tämän määrän todella olin yhä onnellisempi siitä, että tuhkapilvet väistyivät ja saan lentää kotiin ja sain nämä kaksi matkaajaa tänne minua kantamisessa auttamaan.

Tässä me mennään! Tavaroistani 62 kg aloitti matkansa.

Kaikki meni mahtavasti. Loppu mukaan lukien. Takana hieno reissu ja tätä kirjoittaessani olen jo saanut puhelun Suomesta, jossa minua on tiedoitettu heidän pääseen myös turvalisesti oman maan kamaralle kaikkien tavaroiden kanssa täysin ongelmitta. Minä voin siis ottaa ilon irti näistä kahdesta viimeisestä päivästäni muun muassa pakkaillen loppuja tavaroitani ja nauttien puhtaasta lattiasta.

Rengasmatkailua länsirannikolla

Kun auton vuokran hinnan tuplaantumisesta oli toivuttu ja Limerick pääpiirteissään nähty, oli aika suunnata kohti länttä. Katsastamaan osin paikkoja, joita minäkään en ollut nähnyt ja näin varmistaa, että jokainen matkamme jäsenistä saattoim yöhemmin olla mykistynyt ja todeta: "Oli upea reissu!"

Ensin kohteena oli Kilkee. Sielläkin oli Atlantin aallot vuosituhansien (tai vastaavien ajanjaksojen) ajan paiskannut kiviseinämään yhä jyrkemmäksi ja muodostellut siihem myös ylhäältä katsottuna kiinnostavia luolia. Harmikseni ja samalla ilokseni sain huomata, että Kilkee ei ollut yhtään mitäänmuuta kuin nämä kielekkeet, jotka noin 30 metrin korkeudesta alkaen päättyivät Atlantin aaltoihin. Vanhemmat näkivät Atlantin valtameren Irlannissa ensimmäisen kerran. Pysähdyksemme oli siis ikimuistoinen.

30 metriä pudotusta pistää varomaan. Täällä Kilkeessä ei turhilla kaiteilla ole maisemaa pilattu. Vasemmassa alakulmassa voi havaita kielekkeeseen porautuneen luolan.

Kilkeen seutu on myös mahdollinen delfiinien bongailupaikka.
Minulla oli tässä suhteessa onnea!

Kuten sanottua Kilkeessä oli voimakkaasti meneillään off season turismin suhteen ja kahviloita tahi pubeja ei siellä ollut yhtä enempää. Päädyimme siksi jälleen kerran pitämään pienen piknikin paikallisen ruokakauupan ulkopuolella. Muffinssi ja appelsiinipillimehu maistuivat toki siinäkin!

Matka jatkui Cliffs Of Moherin Kilkeen jyrkänteitä julhempiin maisemiin. Täällä pudotusta olikin Atlantin aaltoihin se 200 metriä, suoja-aidat turisteille ja runsaasti turisteja. Mutta paikka oli silti hieno nähdä ja meillä oli sen verran onnistunut sää, että kelpasi suunnata katse kaukaisuuteen, ensin Aran Saarille ja sieltä Amerikkaan.

Isä oppi Irlannissa, että säännöt on tehty rikottaviksi.

Lounas syötiin Doolinissa, joka kylänä oli minulle tuttu. Tiesin, että paikassa on loistava pubiruoka ja villapaitakauppa sekä toffeekauppa. Vaan tällä kertaa huomasin, että olihan siellä lisäksi kaksi musiikkikauppaakin! Aina oppii uutta.

Doolinista suuntasimme Lisdoonvarnan kautta kohti Galwayta. Tätä tietä voi lämpimästi suositella ihan jokaiselle auton vuokraajalle! Näet serpentiinitie mutkitteli Burrenin kauniissa maisemissa siihen tyyliin, että jos ei olisi paremmin tiennyt olisi voinut luulla eksyneensä Lanzarotelle. Hieno kokemus! Kokeneemmat kuskit siellä tosin aiheuttivat vaihtia ja vaarallisia tilanteita varsinaisen kaahailun nimissä. Huh! Ei tule Irlannin kapeita kinttupolkuja kyllä ikävä.

Galway oli meidän kahden yön leposijamme. Travel Lodge hotelli toimi tässä tarkoituksessa kohtuullisesti. Huone oli iso ja hinta halpa. Tosin hintaan ei kuulunut aamupalaa, joka tietysti toisaalla nautittuna tuo koko reissuun sisähintaa. Eli yhtä kaikki, en voi suositella tämän ketjun hotelleja oikeastaan kovin lämpimästi. Huvittavaa oli tietysti se, että respan asiakaspalvelija niin ikään tiedosti työpaikkansa rajoitteet ja suositteli meitä menemään ostamaan olutta ja iltapalaa heidän kioskinsa sijaan läheiseltä huoltoasemalta, koska siellä hinnat ovat edullisemmat.

Hotellin Full Irish Breakfast 9,50 e

Mude oli pitkään haaveillut Aran Saarten näkemisestä, joten suuntasimme sinne. Inis Moren maisemat häikäisivät matkaajat karuudellaan. Erityisesti saaren 300 mailia kiviaitaa reunustaen keskimäärin 15 m x 15 m niittyjä lähinnä lehmien ja hevosten laduntamiseen sekä kalkkikivilaatat tekivät vaikutuksen ja niistä otettiin sekä kuvia että ostettiin kuvista teetettyjä postikortteja. Minähän olin maisemat jo nähnyt ja niitä aikaisemmin hämmästellyt, mutta joudun kyllä myöntämään, että niiden toistaminen valokuvissa on vaikeaa. Sitä tunnelmaa ja maisemaa ei voi kertoa nähneensä ennen kuin on käynyt paikan päällä. En siksi yritäkkään niitä kuvia täällä esittää kolmatta kertaa. Sen sijaan pari selvää kevään merkki ätuli bongattua ja niistä tässä todisteet.

Muratit koristavat Irlannissa puita, lyhtypylväitä ja taloja. Miksei siis myös kiviaitoja.

Leppäkerttu tarjosi mahdollisuuden viikon luontokuvaan.

Saarella viimeisteltiin myös ostopäätös villapaidalle. Näet nyt jo muualle siirtynyt teollisuus tehdä villapaitoja on alun perin kotoisin näiltä kolmelta Aran Saariin kuuluvalta karulta saarelta. Enää ei jokaisella perheellä ole omaa desingiä villapaidoille, mutta paitoja tehdään edelleen. Huomasimme tosin, että aidot käsin neulotut paidat ovat sekä ihania että melko epäkäytänöllisiä siistiä sisätyötä tekeville. Ja kaiken tämän lisäksi vielä todella painavia. Siksi kaikkia periaatteita vastaan taistellen päädyimme koneneulottuihin villapaitoihin ja olimme onnellisia villapaidan ja ponchon omistajia istuessamme lautalla matkalla pääsaarelle.

Pari mallia eri desingeistä. Näitä voi sitten kotona harjoitella, kun neuloo itselleen ikuisuusprojektina neulemaitaa.

Vielä viimeisenä silauksena reissullemme katsastimme Galwayn ja totesimme porukalla, että paikka on todella miellyttävä kaupunki. Ensi reissulla yritämme lentää sinne suoraan ja sitten matkaamme viikoksi vuokrataloon Inish Moreen. Tai ainakin porukat tekevät niin. Tosin Galway lumosi minutkin jälleen kerran. Tapasimme kahvilassa jopa yhden naisen, joka oli nyt jo asunut paikan päällä 4 ja puoli vuotta ja ei toistaiseksi aikonut palata Suomeen. Hän oli ihastunut kaupunkiin ja Irlannin takapajuiseen elämäntyyliin. Vaan eikö olekin kummallista, että juuri ne takapajuiset asiat voivat olla niitä, joita myöhemmin lämmöllä muistelee. Ja juuri ne, kuten lämmin ja kuuma vesihana 30 sentin päässä toisistaan, ärsyttävät täällä ollessa aika lailla.

Nousuvettä odotellessa.

Matkamme oli jymymenestys. Vaikka itse reissuja suunnitellessa ja toteuttaessa saa laittaa aika monta seteliä tiskiin. Niin totesimme lopuksi, että jokainen investointi oli oikea ja kannattava. Irlanti jätti meille reissaajille vielä paikkoja, joissa vierailla ja tulla katsomaan uudelleen. Juuri sellainen reissun pitää ollakin! Eihän reissu ole mistään kotoisin, jos kokee nähneensä kaiken. Tai sellaiseen maahan ei todellakaan palaa uudelleen. Voin itsekin sanoa, että tämän vuoden jälkeen, tulen varmasti takaisin. En seuraavalla lomalla. En ehkä seuraavan kymmeen vuoden aikana. Mutta jonain päivänä palaan katsomaan ne paikat, joista pidin, ja ne, joissa en ehtinyt vierailla.

Limerick tosituristin silmin

Oikeastaan on hyvä saada paikalle joku, joka todella haluaa nähdä Limerickin. Täällä niitä on nyt sitten ollut vieraanani kaksi kappaletta kerralla. Huomenna tosin suuntaamme jo toisaalle, koska Limerickin nähtävyydet voi katsoa tarvittaessa lähes päivässä. Samoista kohteista voi tehdä kokonaan uusia havaintoja ja toisaalta tulee käytyä pitkästä aikaa paikoissa, joissa on käynyt viimeksi uutuuden huumassa saapuessaan tänne Limerickiin. Silloin, kun kaikki oli vielä uutta ja ihmeellistä. Päivä seikkailuturistina oli ihan hieno kokemus vielä tähän ennen omaakin lähtöä.

Kävelimme ympäri keskustaa. Kävimme porukalla ihmettelmässä Shannon joen laskuvettä.

Pohjalla lojui vaikka mitä! Kuten hylättyjä sateenvarjoja.

Kiinnostavat rakennukset katsoimme pääasiassa ulkopuolelta. Isä kävi St. Maryn katedraalissa. Ohitimme matkalla sinne Hunt Museum'in.

Elefantit ovat ilmestyneet katukuvaan!

King John's Castle houkutteli isää ja mude meni mukaan. Itse olin sen sijaan käynyt siellä jo kaksi kertaa, joten jätin väliin osin vaaliakseni matkabudjettia. Havainnoin sen sijaan ympäristöä. Huomasin ainakin, että Irish Town'in puolella, kuten muuallakin Limerickissä, on runsaasti suljettuja liikeyrityksiä.

Tämä on tulos, kun kauppa ei kannattanut.

Kiertelimme katsomassa myös musiikkiliikkeet ja hankkimassa vielä yhden uuden matkalaukun tälle tavaravuorelleni. Ohimennen ryhmäkuvan voi ottaa kakkukaupan ikkunasta.

Oltiin me kaikki täällä!

Kun aika alkoi käydä pitkäksi, teimme pienen kiertoajelun. Miksei! Meillä oli kuitenkin auto alla. Illalla vielä kuuntelimme irlantilaista musiikkia ja nautimme perinneruokia. Hieno päivä.

Kevättä Dublinissa!

Aktiiviset lukijani eli rakkaat vanhempani saatiin kunnialla Irlannin kamaralle ilman ongelmia. Dubliniin otettiin vähän erilainen ote tällä porukalla kuin aikaisemmin onkaan tullut otettua. Valokuvaamista ei harrastettu ihan yhtä aktiivisesti kuin aikaisemmin eikä paikoissa ramtattu ihan yhtä intentiivisellä tahdilla. Vähemmän kun on enemmän. Sitä paitsi nyt jo voin muutaman käyntini kokemuksella kohdistaa vierailut niihin kohteisiin, jotka ovat vierailemisen arvoisia. Sekä niistä voidaan sitten vielä jättää muutama käymättä. :)

Ei lentokentällä ainakaan ruuhkaa ollut. Iloiset reissaajat löytyivätkin siksi helposti.

Dublinin hostellien (kokeilimme hoostellia tällä porukalla 4 hengen huoneessa ja totesimme, että kyllähän näissä nyt pari yötä nukkuu) suositus listalle nousi Camben Place hostel, joka oli paitsi siisti (jopa pussilakanat vaihdettiin jokaisen vieraan jälkeen), siellä sai myös pannukakkuja sunnuntai aamuna syödäkseen!

Tippien hintainen kävelykierros tuli kierrettyä jo kolmanne kerran ja todettua, että todella se riippuu vähän oppaasta, että mistä he puhuvat ja mistä eivät. Näin ei siis päässyt tylsistymää. On myöskin hyvä kuulla samat jutut muutamaan kertaan niin ne sitten muistaa paremmin.

Sekä voi havainnoida vaikkapa roskiksia. Osuvaa mielipiteenilmaisua mielestäni.

Löysimme me silti uusiakin ulottuvuuksia Dubliniin. Hyppäsimme raitiovaunuun, jonka päätepysäkille matkatessa näki monelaista Dublinia. Raiteiden päässä oli mikäs muukaan kuin kauppakeskus, jossa voi vaikka nauttia kahvit. Ja palata samalla lipulla takaisin. Illalla voi mennä maistamaan Guinnessia lähimpään pubiin.

Kun Dublin on nähty ja todettu, että viikon lomalla siellä voisi aika käydä pitkäsi voikin siirtyä muutaman liikeen ja kirpputorin kautta hakemaan varattua autoa. Todeta, että hinta paperilla voi joskus tuplaantua ja kääntää pyörät kohti Limerickiä. Sekä sopia, että vierasmaalaisten huijaaminen voi harmittaa tänään, mutta huomenna se voidaan jo unohtaa. Näin jää parempi maku suuhun.

Puolimatkassa autosta nautittiin jo lähes täysin rinnoin, kun pysähdymme Kildaren kylän ulkopuolelle Outlet Villageen, joka todella oli kuin oikea kylä oikeine taloineen. Ainoastaan talot olivatkin vaatekauppoja.

Limerickissä City Campus tuli tutuksi ja sain vähän armoa syville inhon tunteilleni tätä asumustani kohtaan. Näet täältä paikan päältä kun paikan näkee paremmin ja voi todella huomata, että huone on pieni, sohvat saastaisia ja kämppisten kysy sotkea koko paikka päivässä on pistämätön. Ei silti. Tässä meidän nauttisessa Irlannista, joka on nyt parhaimmillaan, voin listailla näitä asioita paperille, jonka voin sitten ottaa esiin tarvittaessa. Esimerkiksi silloin, kun asunto harmittaa. Todetakseni, että could be worse.

Ajatella, että täällä hyvässä seurassa voin todeta samalla, että päiviä on jäljellä Irlannissa 7. Nyt vaan kaikki ilo irti!

Viikossa sattuu ja tapahtuu

Palattuani Skotlannista kohtasin merkillisen tunteen. Nimittain oli mukavaa palata city Campukselle kotiin! Paikka suorastaan kaikui tyhjyyttaan. Vaihtarien lisaksi ainoastaan minun kamppikseni olivat kotona. Reissaamisen mukavuudesta huolimatta voi repun raahaaminen ympariinsa, lompakko tyynyn alla nukkuminen ja samojen vaatteiden kayttaminen joka paiva alkaa tuntua rankalta. Tosin voihan se olla sitakin, etta tassa 9 kk ajassa on oma huone todella alkanut tuntua omalta paikalta, vaikka sen ilolla 10 paivan paasta jattaakin taakseen. Kavin tarkastamassa paikat. Peoples Park ei ollut enaa entisenta kuten kuvasta nakyy.

Narsissit olivat saaneet kyytia ja tilalle oli saatu lahes taysimittaiset lehdet puihin. Paikka naytti silti mukavalta.

Ensimmainen rantaleijonakin oli saatu nurmikenttia paidatta koristamaan.

Niin ikaan yksi suosikeistani keskusta oli koristeltu Munster Rugbyn lipuilla ja aurinko sai varikkaat talot nauttamaan yha kauniimmilta.

Nama kaksi ja puoli paivaa Limerickissa kuluivat vauhdilla. Jatkoin kanssaopiskelijoiden hyvastelemista ja aloitin lopulta omien tavaroideni hyvastelemisen. Pian kun pitaa mahduttaa se maallinen omaisuus matkalaukkuun ja taas kerran myontaa, etta huoleton on hevoseton mies. Tahan loppu aikaani taalla mahtuu kylla seikkailua jos jonkin laista, kun kenties aktiivisimmat plojin seuraajani saapuvat katsomaan maastoni ja maisemani ihan omin silmin. Tervehdys siis Dublinista, jonne vanhempani tunnin paasta laskeutuvat onnekkaasti kiittaen Irlannin ilmatilan rauhaan jattaneita tuhkapilvia.